23.5.2011

Mökkielämää omassa pihapiirissä

Meillä on olemassa monta  kaaosherkkää pistettä. 
Niitä ovat vierastalo, pihasaunan tupa, esikoisen huoneeseen johtava vinttikäytävä - ja rojun loppusijoituskohteena usein autotalli.
Sekä rempat, että käsittämätön tapa hamstrata mitä ihmeellisempia tavaroita on vienyt kierteeseen, josta pois pääsemiseksi on tehtävä surutta priorisointia omaisuutensa suhteen.

Sen aika tuli nyt.

Viikonlopun aikana tyhjensimme ja raivasimme elämästämme kaiken mahdollisen ylimääräisen joko kaatopaikkakuormaan taikka kierrätykseen. Lähinnä kaiken sellaisen, jota emme ole tarvinneet, kaivanneet, taikka edes muistaneet omistavamme viime vuosina.

Vierastalo muuttui viihtysäksi ja ensimmäistä kertaa täydellisen toimivaksi. Vapaaksi turhasta. Jopa tilavaksi, huolimatta siellä sijaitsevasta punttisalista.

Samoin kävi pihasaunalle, jonka sisustaminen on vuorossa seuraavaksi. Samoin kuin vierastalon yläkerran, jonne tällä kerralla varovasti vain kurkistamme. 

Vierastalo on 90-luvulla vanhasta ja uudesta rakennettu 1½- kerroksinen mökki, jossa on sähköt, kemiallinen wc ja viemäri.























16.5.2011

Kun kesä saapui pihaan - toteutuksen alla

Puutarhakukkasien kanssa puuhastelu toi kesäfiiliksen!

Nyt kun;
a.) ylimääräiset rakennukset tontilta ovat purettuina
b.) puut kaadettu
c.) alue tasoitettu ja nurmikoitettu:

Kaivuri kävi kylässä ja kaivoi isohkolle suihkualtaalle paikan, sekä repi hävitettyjen ruusujen juurakot. 

Puutarhavisiot ovat saaneet itämaisen puutarhan piirteitä; 
virtaavaa vettä, hiljalleen lirisevä vesiputous.

Vaikka kyllä "Provence Garden" -tyylikin kolahtaisi... Kolisee niin, että kuuluu kai sinne saakka.
Kenties yksinkertaisesti yhdistelemme kaikkea,
 mielemme, parhaan kykymme ja näkemyksemme mukaan?

Vesi elementtinä vaatii erilaisia reheviä vesikasveja.

Valkoista koristekiveä, ehkä joukossa mustaakin;
Yin & Jang, 
Feng Shuin periaatteet mahdollisuuksien mukaan huomioituna.

Timantti-Tuijia ruukkuihin, ehkäpä japanilaista magnoliaa,
suuren kiven ympärille.
Reunoille matalaa kukkivaa kukkaa.

Pottumaalle ja sipulipenkille on paikat, perennoillekin muotoiltiin kumpare.

Mies haluaa toisaalle myös alppiruusuja, minä tulppaanipenkkejä johonkin... Ai niin ja hevosen. [---ja sille tarhan, jonka jälkeen näitä muita suunnitelmia ei tarvitsisi toteuttaakaan. Pääsisi hehehe-helpommallallallaa... - niiden suhteen.] 
No, ehkä vielä jonain päivänä.

Saisipa vanhoja heinäseipäitä, joista tehtäisiin pätkä näyttävää, 
ajan patinoimaa aitaa...
Sen läheisyyteen sijoittaisin wanhan puutarhan puolella sijaitsevan koristetuulimyllyn. 
...Ja sen tulppu-penkin.

Köynnöskaari tulee varmasti. 
Sellainen, jonka alta kuljetaan uuteen puutarhaan.

Toiselle puolelle pihaa sen sijaan valmistaudutaan aloittamaan hiekkalaatikon rakentamista.
Leikkimökkikin siirtyisi, jos ehjänä siirtää onnistuisi.








Itämaisen puutarhan elementtejä:

Bonzai-kasvit

Puut

· Vaahterat
· Koristekirsikat (meillä koristeomenapuut)
· Riippuvaoksaiset puut: riipparaita, riippahernepuu

Bambut ja koristeheinät

Rakenteet ja esineet

Vesi

· Symbolisoi rauhaa

Sora ja kivet

· Nurmen sijasta
· Veden korvikkeena (aallot hiekassa)
· Kivi symbolisoi miehisyyttä ja luonnon hiljaisuutta
· Koristeena ja poluissa

Koriste-esineet

· Peuranpelotin, tuulikannel, kalkkihiekka-patsaat

Bambu

· Koriste-esineissä, rakenteissa
· Voidaan meillä korvata pajulla



Kesäkukkapenkit valmistuivatkin jo viime kesänä, kas näin:





Nyt vain odotellaan niiden täyttymistä omalla vauhdillaan. 



9.5.2011

Dominokakku



Mies teki äitienpäiväksi Dominokakun tällä Hellapoliisin ohjeella:

Dominokakku
n. 8 annosta

1 pötkö Domino-keksejä

Täyte:
5 liivatelehteä
2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
250 g mascarpone-juustoa
3 tl vaniljasokeria
1-2 rkl kiehuvaa vettä

Murusta keksit lihanuijalla tai kaulimella pienessä pussissa nuijien.
Leikkaa halkaisijaltaan 18-20 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperirinkula.
Laita puolet keksinmuruista vuokaan tasaisesti.


Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vaahdota vaniljakastike, vatkaa joukkoon mascarpone-juusto ja vaniljasokeri.
Kiehauta vesi ja liuota liivatteet joukkoon, sekoita tasaiseksi.
Lisää liivateneste ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.
Maista täytettä ja lisää tarvittaessa sokeria.
Kaada täyte vuokaan keksinmurujen päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.
Ripottele loput keksinmurut pinnalle.
Irroita kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille.

(Huom. Annosta tuplatessa 10 liivatelehteä tekivät kakusta kuivan, hieman kumimaisen, ja pohja jäi murenevaksi, joten vähempikin liivate varmaan riittäisi. Pohjaan sen sijaan voi lisätä erikseenkin hieman rasvaa tai kostuttaa maidolla.)



26.4.2011

Ravinnosta, pihasta, villivihanneksista, yrteistä

Mitä puhtaammin syö, sitä vähemmän tekee teollista, turhilla e-koodeilla tärkättyä ravintoa mieli - tai edes elimistö voi sitä sietää. Olemme huomanneet pidemmän yhtäjaksoisen puhtaamman kauden jälkeen oireita syötyämme satunnaisesti "huonosti", jotka eivät voi selittyä juurikaan muilla kuin ruoan koostumukseen liittyvillä seikoilla. Maut ja hajut ovat alkaneet tökkimään, joistakin - kuten vaikka Mars-patukoista - suorastaan lemahtaa pistävä haju pakettia aukaistaessa. Ensimmäisenä kertovat suun limakalvot sopimattomuudesta; tulee kirvelyä, haavaumia, aftataipumusta ja vesikelloja sylkirauhasiin. Yksittäisiä vaikutuksia tulee esiin yksilöllisesti, mutta myös niin kokonaisvaltaisella tavalla, ettei niitä tajuakaan kuin vasta oltuaan jonkin aikaa kokonaan ilman. Mihin kaikkeen olemmekaan kehojamme, aisteista puhumattakaan, vuosikausia sopeuttaneet, emmekä ole osanneet tilaan tottuessamme edes kyseenalaistaa ravinnon merkitystä vointiimme... No, onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä! Erityisen iloinen olen siitä, että oma prosessi tämän suhteen lähti käyntiin silloin kun voimme vielä olennaisesti vaikuttaa lastemme ravintotottumuksiin. Ja vastaavasti helpoksi muutoksen mahdollisti valmis pohja; kotiruokapainotteisuus.

Meillä jalostamaton ja olosuhteisiin sekä tarjontaan nähden mahdollisimman luomu-linja on levittäytynyt alusta saakka myös lihaan. Jo ruokaremontin alkuvaiheessa hylkäsimme kaikki valmismarinoidut tuotteet, mutta vasta grillikauden alettua tapetille ovat nousseet erilaiset itsetehdyt marinadit - eikä tulisi enää mieleenkään palata entiseen, varsinkaan maun puolesta! Lisäksi päätös kahvin lopettamisesta syntyi nopeasti, sillä sen lisäksi että hinta on noussut, ei kahvin suoma olotila ja riippuvuus ole ainakaan mikään palvelus itseä kohtaan. Kohtuullisen määrän on sanottu ehkäisevän mm. maksasyöpää, mutta uskon oman tuntemuksen kertovan sen sopivuudesta ja terveellisyydestä enemmän kuin minkään muun. Omalla kohdalla totaalinen lopettaminen on helppoa, koska pääasiassa käytän vihreää teetä, kahvin ryystäminen sen sijaan on varsin kausiluontoista ja monelta osin myös tapariippuvuutta. Miehellä on tätä kovempi pala edessä, mutta selviää siitä kyllä. ﺕ Tästä muutoksesta kiitos itse asiassa kuuluukin hälle. ♥




Pihalla kevättyöt ovat päässeet hyvään vauhtiin. Nurmikko nousi vihertämään oikeastaan yhden päivän aikana, ja vaikka pelkästään haravoitavaa on edessä vielä vaikka kuinka - kiitos viimekesäisen rytömaan nurmikoittamisen osaksi pihaa - on siellä saatu monenmoista muutakin suunnitelmaa ja touhua alulle. Taisin jo mainitakin erään aidatun ruusukon hävittämisestä. Vaikka harvinaista lajiketta olikin, en usko meidän sitä takaisin ikävöivän. Ruusua kuitenkin pihapiirissä riittää ja sitä punkee ylös milloin mistäkin, lisäksi kyseinen lajike kukkii laiskanlaisesti. Odottelemme traktorivierasta lähipäiville tasaamaan maata parista kohdasta, jonka jälkeen on helpompi miettiä tulevia, tarvittavia, pakollisiakin muutoksia. Suihkukaivokin on ollut tarkoitus upottaa paikoilleen jo jonkin aikaa, vaan tuolla se yhä makaa... Paljon on näiden tässä asutun seitsemän vuoden aikana purettu, paljon on kunnostettu, nyt se vähitellen taitaa alkaa tavoittamaan omankin silmän. Ollaan sentään vaiheessa, jossa voi jo konkreettisesti pähkiä uutta, miettiä istutuksia pitkällä tähtäimellä, laatia suunnitelmaa - ilman että kokee sen olevan vielä kaukana hamassa tulevaisuudessa.

Penkkejä tönkiessä ja pihoja kapsuttaessa ajattelin viimein tämän kevään ja kesän aikana tutustua luonnonantimiin villivihannesten muodossa harmiteltuani talvikuukausien aikana, etten ollut niitä talteen kerännyt. Jotakin on tullut tutuksi matkan varrella, mutta varsinaista syventymistä en ole päässyt toteuttamaan. Tässä infoa samalla vaivalla myös muille kiinnostuneille, lähde Puutarha -sivusto. Täällä postauksen verran aiemmin laittamaani tietoa mm. yrteistä ja kasveista itsehoidon osana.


Villivihanneksia ja yrttejä

Nykypäivänäkin Suomessa kasvaa satoja luonnonkasveja joita voimme käyttää ruokana, mausteena ja jopa lääkkeeksi. Tässä saat lisätietoa yrteistä, niiden keräämisestä, käytöstä ja käsittelystä.

Villivihannekset ja yrtit ravintona
Aikaisin keväällä kerätyt yrtit ja villivihannekset ovat parhaimmillaan. Jotkut tuoreeltaan käytettävät yrtit ja juurekset kaipaavat kuitenkin esivalmisteluja esim. ryöppäystä tai huuhtelua. Seuraavassa listattuna eri tarkoituksiin sopivia yrttejä ja villivihanneksia.
Salaatteihin: ahomansikka, isomaksaruoho, järviruoko, ketohanhikki, koivu, kumina, leskenlehti, maitohorsma, niittysuolaheinä, osmankäämi, piharatamo, piikkiohdake, puna-apila, ruusut, siankärsämö, vadelma, valkoapila, voikukka,
Keittoihin: järviruoko, ketohanhikki, kumina, leskenlehti, maitohorsma, niittysuolaheinä, nokkonen, osmankäämi, piikkiohdake, piharatamo, poimuhierakka, puna-apila, rantavehnä, ruusut, valkoapila, voikukka
Juureksen tapaan (keitetään): järviruoko, ketohanhikki, kumina, osmankäämi, piikkiohdake, voikukka
Yrttiteeksi: ahomansikka, humala (kävyt), kamomillasaunio (nuoret kukat), ketohanhikki (lehdet), koivu (lehdet ja hiirenkorvat), kumina (lehdet, hedelmät ja siemenet), kuusi (havut ja kerkät), leskenlehti (lehdet), maitohorsma (lehdet ja juuri), mesiangervo (lehdet), mesimarja (lehdet), mustaherukka (lehdet ja marjat), mustikka (lehdet ja marjat), nokkonen (lehdet), piharatamo, pihlaja (lehdet ja marjat), puna-apila (lehdet ja kukat), ruusut (lehdet ja terälehdet, kiulukat), siankärsämö, vadelma (lehdet ja marjat), valkoapila (lehdet ja kukat), voikukka (juuri, lehdet ja kukinto)


Kerääjän 10 sääntöä
1. Älä kerää tuntemattomia kasveja tai marjoja
2. Älä poimi kasveja 50-100 metriä lähempää maantietä, saastuttavien teollisuuslaitosten läheisyydestä.
3. Ota selvää että alueella ei ole käytetty torjunta-aineita tai keinolannoitteita.
4. Kerää terveitä, hyvännäköisiä kasveja.
5. Kerää järkevästi; niin että löydät samoja kasveja samalta paikalta seuraavankin kerran.
6. Kerää yrtit ja lehdet ennen keskipäivää, kuivalla säällä, kasteen haihduttua.
7. Ole tarkkana, älä sekoita eri yrttejä jotka vaativat eri käsittelyn. Käytä ilmavia astioita, esim. koreja.
8. Laita kasvit kuivumaan heti keräyskierroksen jälkeen.
9. Tutustu jokamiehen oikeuteen ja noudata sen sääntöjä.
10. Pyydä lupa maanomistajalta silloin kun sitä vaaditaan.


Keruuaika
Yrttien ja villivihannesten keruuaika muotoutuu kerättävän kasvinosan mukaan. Kerää yrtit kuivalla aurinkoisella säällä, ennen keskipäivää, kasteen haihduttua. Illalla kasvien sokeripitisuus on korkeimillaan ja aamulla taas eteeristen öljyjen pitoisuus alhaimillaan.
Kevät: ahomansikka (lehdet), isomaksaruoho, järviruoko (versot ja juuret), kataja (vuosikasvaimet ja havut), ketohanhikki (lehdet ja juuret), koivu (mahla ja lehdet), kumina (lehdet ja juuret), kuusi (kerkät ja havut), leskenlehti (lehdet), maitohorsma (versot ja juuret), mesiangervo (lehdet), mesimarja (lehdet), mustaherukka (lehdet), mustikka (lehdet), mänty (kerkät, havut ja pettu), niittysuolaheinä (lehdet), nokkonen (versot ja lehdet), osmankäämi (versot ja juuri), piharatamo, pihlaja (lehdet), piikkiohdake (juuret ja lehdet), puna-apila (kukat ja lehdet), puolukka (lehdet), rahkasammal, rantavehnä (juuret), ruoholaukka (lehdet), ruusut (versot ja terälehdet), siankärsämö (lehdet), vadelma (versot), valkoapila (kukat ja lehdet), voikukka (juuri ja lehdet)
Kesä: isomaksaruoho,kamomillasaunio (kukat), kataja (havut), koivu (lehdet), kumina (siemenet), kuusi (havut), maitohorsma (lehdet), mesimarja (marjat), mänty (havut), nokkonen (lehdet), piikkiohdake (kukkapohjus), rahkasammal, ruusut (versot ja terälehdet), siankärsämö (kukat), vadelma (lehdet), voikukka (kukat ja lehdet)
Syksy: ahomansikka (marjat), isomaksaruoho, järviruoko (juuret), kataja (havut ja marjat), ketohanhikki (juuret), kumina (siemenet ja juuret), kuusi (havut), maitohorsma (juuret), mustaherukka (marjat), mustikka (marjat), mänty (havut ja pettu), niittysuolaheinä (siemenet), osmankäämi (versot ja juuri), pihlaja (marjat), piikkiohdake (juuret), puolukka (marjat), rahkasammal, rantavehnä (juuret ja siemenet), ruusut (kiulukat), vadelma (marjat), voikukka (juuri)


Kuivaus
Kasvit kuivataan parhaiten kuivureissa. Kuivaus suoritetaan noin 35 asteen lämmössä. Eri aika erilaisille kasveille, paksummat lehdet vaativat pitemmän ajan. Kasvi on kuivunut kun se murenee hyppysissä helposti.
Fermentointi eli hiostaminen: Sopii erinomaisesti esimerkiksi teeaineksille. Hiostuksessa eri parkkiaineet hajoavat ja muuttuvat aromikkaiksi, terveellisiksi. Vadelman, mansikan, mesiangervon ja horsman lehdille menetelmä on omiaan.
Tee näin: Anna kerättyjen lehtien nahistua ja kuivua huoneenlämmössä n. 4-5 tuntia. Puristele lehdistä tiiviitä palloja ja sulje ne ilmatiiviisen lasipurkkiin. Laita lasipurkit lämpimään paikkaan pariksi päiväksi (tai kuivuriin +40 asteeseen 48 tunniksi). Lehdet muuttuvat ruskeiksi. Poista kuivuneet lehdet purkeista ja levitä ne ritilöille kuivumaan mietoon lämpöön n. 35 astetta. Murenna rutikuivina ja pakkaa tiiviiseen astiaan.Säilytä pimeässä.

Pakastaminen
Pakastaminen sopii parhaiten syötäville juurille, marjoille ja pinaatin tapaan käytettäville yrteille. Juuret, versot ja lehdet on pakastusta ennen ryöpättävä.
Keittoihin ja pataruokiin käytettävää tuoresilppua voi tehdä ja pakastaa seuraavista kasveista: lutukasta, koivusta, kuminasta, koiranputkesta, peltokanankaalesta ja vuohenputkesta.


Nitraatti ja myrkylliset kasvit
Runsastyppisillä kasvupaikoilla kasvavissa kasveissa on nitraattia. Näihin kasveihin kuuluvat mm.hierakat, jauhosavikka, nokkonen suolaheinät ja viljelty pinaatti ja kaalikasvit.
Nämä yrtit ja kasvit tulee ryöpätä runsaassa vedessä ja huuhtoa puhtaalla vedellä.
Ennen kuin alat kerätä kasveja varmista että alueelle ei ole levitetty lannoitteita eikä kasvimyrkkyjä.
Myrkylliset kasvit:
hulluruoho, keltamo, kalliokielo, kielo, koiranheisi, kullero, kuusamat, leinikit, mustakonnanmarja, myrkkykatko, myrkkykeiso, näsiä, oravanmarja, paatsama, punakoiso, rentukka, sudenmarja, suokorte , suopursu, terttuselja, pohjolan ukonhattu, vehka, vuokot

22.4.2011

Rommirusina-suklaa -pasha

Tällaisella ohjeella taipui tämän pääsiäisen pasha - ja ensimmäinen vuosiin tekemäni! Yleensä olemme korvanneet tämän herkun suoraan hedelmärahkalla, mutta nyt halusin kokeilla tehdä sellaista pashaa, joka ei olisi ällömakea ja johon ei kuulu sukaatit; jotta maistuisi edes miehelle, jos ei aivan perheen nuorimpien makuun ole. Sen sijaan rommirusina on yksi omia suosikkimakujani. Kehuja tuli ja hyvin tuntui uppoavan, joten katson kokeilukeittiöni onnistuneen vaatimattomassa tavoitteessaan ja uskallan laittaa tämän jälkiruoaksi pääsiäisaterialle... 

400 g maitorahkaa
1.5 dl kuohukermaa
4 kananmunan keltuaista
4 rkl ruskeaa ruokosokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl rusinoita (veitsellä vähintään puolitettuja, mieluiten rakenteeltaan vielä tätäkin hienompia)
50 g mantelirouhetta
3 rkl rommia (tai korvaa osa maitorahkasta valmiiksi maustetulla Valion rommirusina-rahkalla, myös rommi-aromeita on saatavilla)

päälle persikoita, rouhittua Fazerin Sinistä



Vatkaa kuohukerma.
Sekoita toisessa astiassa keltuaiset sekä muut ainekset. Yhdistä seokset.
Kaada pashamuottiin, harsolla vuorattuun siivilään tai käytä valutuksessa kahvinsuodattimia, joissa ei ole tippalukkoa. Tällöin aseta kaksi paperisuodatinta päällekkäin. Puista muottia käytettäessä on muistettava liottaa sitä ainakin varttitunti kuumassa vedessä. Tasoittele massa, peittele esimerkiksi kelmulla ja siirrä jääkaappiin valumaan siten, että neste pääsee postumaan vapaasti. Valuta ainakin muutama tunti - mieluiten enemmänkin.
Kumoa, koristele ja nauti!



21.4.2011

Iloista Pääsiäisen aikaa!


Kun tulee pääsiäinen,
silloin alkaa kevät.
Pienet kissat valkoisina
pajuun kiipeilevät.
Muutakin on kummaa;
kukko helttapäinen
munii munat koreat,
kun on pääsiäinen.
-Aale Tynni-







Näihin kuviin - näihin tunnelmiin... ♥ 


9.4.2011

Lisäaineettomampi karkkipäivä

Tänä viikonloppuna päätimme vaihtaa väri- ja lisäainepommit myös karkkien osalta pieneen vaivannäköön ja tehdä herkut omassa keittiössä. Valmistimme Daim-, eli mantelikrokanttisuklaata ja valkosuklaa-mansikka-fudgeja jenkkireseptillä.

Daim-suklaa 
(suurperhe-pellillisen ohjemäärät suluissa)


150 g voita (250 g)
3 dl sokeria (5 dl)
1 dl siirappia (1.75 dl)
3 dl mantelirouhetta tai -lastuja ( 5 dl)

päälle 300 g maitosuklaata (500 g)

Sulata voi kattilassa, lisää joukkoon sokeri, siirappi ja mantelit. Keitä seosta noin 10 minuuttia koko ajan sekoittaen, varo pohjaan palamista! Levitä krokanttimassa tasaiselle alustalle.

Sulata suklaa varovasti esimerkiksi vesihauteessa ja levitä krokantin päälle.

Jäähdytä jääkaapissa ja leikkaa paloiksi. 
















Valkosuklaa-mansikka-fudget


























1 prk ( ~ 400 g) kondensoitua maitoa
500 g sokeria
120 ml vettä
4 rkl voita

100 g valkosuklaata
vaniljasokeria
kuivattua mansikkaa

Kondensoitu maito, sokeri, vesi ja voi sekoitetaan kattilassa ja keitetään puoli tuntia koko ajan sekoittaen. Keittämisen jälkeen joukkoon lisätään vaniljasokeri, valkosuklaa ja mansikan kuivatut sekä hienoksi murennetut palat (jälkimmäiset voidaan halutessa korvata esimerkiksi tummalla suklaalla, kaakaojauheella, pähkinöillä, mantelilla...).

Seos levitetään vuokaan jäähtymään ja nostetaan jääkaappiin. Jähmettymisen jälkeen paloitellaan - ja nautitaan!



8.4.2011

Silmuja


Tuskailin täällä aiemmin 'opettelen-tykkäämään-keväästä' -projektiani. Asennemuutos on vuosi vuodelta toiminut paremmin, sillä tänä vuonna koen oikeasti ihastelevani heräävää luontoa ja jopa harmautta, likaisen lumen alta paljastuvaa maata ja melkein noita nilkkoja myöten mutaisia lenkkareitakin. Vaikka kevätsiivouspäivää luonnollisesti vietetään siksi joka päivä, joskus moneenkin otteeseen... Talvesta luopuminen on helpottunut, tämä hetkellinen välivaihe tarkoittaa vain piakkoin jonkin uuden alkamista.

Vaikka talvi on vielä siivoamatta pääosin pois nurkista, alkaa sen väistyminen näkymään myös kotona. Mies on edesauttanut pihan sulattamista, ja onpahan siellä ruusupuskia ympäröinyt aitakin saanut kyytiä - ennen kuin lähtee itse etupihaa ahtauttava ruusukko. Eli kaikenlaisia muutoksia ja pihajuttuja, sekä lastenhuoneen ja vessan remppasuunnitelmia olemme lyöneet alkuun. Sen lisäksi tietysti, että pääsiäistä on lasten kanssa alettu valmistelemaan, hyvissä ajoin.