Solmeiluja ja virkkailuja

Tässä hän on. Mummin pikkuinen rakas, odotettuna ja vaalittuna syksyn syliin saapumassa, ihka ensimmäisissä kuvissaan. 🤎 

Eräänä päivänä otin sekä makramee-ohjeita, että suuren virkkuukoukun käden ulottuville, ja aloin kokeilemaan, miettimään, miettimään ja kokeilemaan. Muutamien oivalluksiin johtavien erehdysten kautta syntyivät kaksi rengaslelua, helmisimpukka ja medaljonki, sekä kakkara-minimobile. Nämä renkaisiin virkatut/solmitut menevät myös hiotuista, käsittelemättömistä ja myrkyttömistä puuhelmistä sidottuun vaunuketjuun, yhdessä tai erikseen, ja itse asiassa jopa tuo minimobilekin. Aiemmin valmistunut Tutukka-ketju sopii samaan sarjaan, jotka yhdessä kokosin kuvaan yhteinäiseksi setiksi. 

Teen näitä lisää, toivottavasti sujuvammin sekä vähemmillä kokeiluilla, ja toisen merkkisellä, ehdottomasti OEKO-tex -langalla, jotta soveltuvat turvalliseen leikkiin. Nyt käytetty lanka on Novitan MacramEcoa, kierrätyslankaa. MacramEcolle on kehitteillä muutakin käyttöä, kunhan tilaamani Makrameen maailma -kirja saapuu. Kuitenkin ihan seuraava näpräys taitanee olla jotakin suloista ja käytännöllistä silikonihelmistä, ne kun tänään postilaatikkoon kolahtivat. 🤎

Saatuani osan nimikointinapeista ja -lapuista, pääsin ompelemaan niitä kiinni jo valmiisiin ompeluksiin. Makuupussit ovat vielä ilman nahkapaperilätkiään, mutta muut sain napeilla merkittyä. Maisteltaviin leluihin tulee tosiaan vielä erikseen myrkyttömiä OEKO-tex-nimilappuja, jotta niissäkään materiaaleissa ei ole ikäviä yllätyksiä.

P.S. Musta on ihana näitä tehdä, joten luovun tavaroista edullisesti ja vieläkin edullisemmin paketteina. Esimerkiksi tuo helmisimpukka-/medaljonki-/kakkarasetti vaunuketjun kanssa lähtee myyntiin edukkaasti katseluleluna. Vain katseluleluna siis tosiaankin siksi, koska lanka ei täytä standardeja. / Ei enää myytävänä

Tyhjän huoneen ovella

Kauan, kauan sitten piirsin. 

Ja maalasin.

En koskaan ollut erityisen tyytyväinen mihinkään tekemääni, mutta nautin siitä silti. 

- Siis sen vähän, mitä itseltä ja omilta vaatimuksilta ehdin. En tiedä kenelle maalasin, mutten ainakaan itselleni.

Olin toisaalta liian pikkutarkka, mutta myös liian hätäinen ja suoristuskeskeinen.

En osannut nauttia luomisesta, en itse prosessista. Mutta värit ja muodot puhuttelivat.

Sitten elämä korosti muita asioita, jotka menivät aina tämän ohi.

Kuten äitiys. Monta kertaa.

               Kirjoittaminen. 

Musiikki. 

                                  Valokuvaaminen.

Kuvankäsittely.

                                        Remontti ja astetta isommat pensselit.

Aina jotain. En edes yrittänyt löytää tietä takaisin itseni toteuttamisen tähän puoleen - vaikkakin vielä joitain vuosia sitten pidin sisälläni tyhjää huonetta tälle haaveelle varattuna, mutta jonka ovessa luki epämääräisesti; "sitten kun".

Unohdin.

Kunnes, eräänä päivänä kaivoin muutamat jäljellä olevat akvarellikynät tallestaan, kuulostellen hiljakseen suurentuvaa pyörrettä sisälläni. Hetken kuluttua tunnistin sen inspiraatioksi, jonka kynät herättivät. Niitä hivelin, sivelin, olin hiljaa ja nautin tunteesta. Tiesin, että nyt voisi olla oikea aika, ainakin aikaisempia parempi sellainen. Ymmärsin myös, mitä asioita ja asioiden syvyyksiä oli pitänyt oppia ennen kuin voisin tuoda väreillä jotain itselle tärkeää paperille saakka. Ne vaiheet ovat olleet välttämättömiä. 

Välttämätöntä oli myös investoida uusiin tarvikkeisiin. Ihastuin DERWENT Inktense -mustevärikyniin, jotka ovat vesiliukoisia. Värit ja niiden syvyyden nähtyäni tiesin niiden olevan minun. ﺕ