Hoitotilat

Luovuimme turhana lojuneesta punttiksesta ja aloimme järjestelemään vierastaloa hoitotiloiksi, jotta pääsen aloittamaan lähihoitojen tekemistä mahdollisimman mutkattomasti perheen, arjenpyörityksen ja opiskelun lomassa.


Etenkin kesäaikaan täällä on erinomaiset ja täydellisen rauhaisat tilat, mutta varauduin myös siihen, että usean muuttujan maailmassa ja talviaikaan muun muassa lämmitystaloudellisista syistä voin tarvittaessa toimia myös kotona sisällä. ❤

Tyhjän huoneen ovella

Kauan, kauan sitten piirsin. 

Ja maalasin.

En koskaan ollut erityisen tyytyväinen mihinkään tekemääni, mutta nautin siitä silti. 

- Siis sen vähän, mitä itseltä ja omilta vaatimuksilta ehdin. En tiedä kenelle maalasin, mutten ainakaan itselleni.

Olin toisaalta liian pikkutarkka, mutta myös liian hätäinen ja suoristuskeskeinen.

En osannut nauttia luomisesta, en itse prosessista. Mutta värit ja muodot puhuttelivat.

Sitten elämä korosti muita asioita, jotka menivät aina tämän ohi.

Kuten äitiys. Monta kertaa.

               Kirjoittaminen. 

Musiikki. 

                                  Valokuvaaminen.

Kuvankäsittely.

                                        Remontti ja astetta isommat pensselit.

Aina jotain. En edes yrittänyt löytää tietä takaisin itseni toteuttamisen tähän puoleen - vaikkakin vielä joitain vuosia sitten pidin sisälläni tyhjää huonetta tälle haaveelle varattuna, mutta jonka ovessa luki epämääräisesti; "sitten kun".

Unohdin.

Kunnes, eräänä päivänä kaivoin muutamat jäljellä olevat akvarellikynät tallestaan, kuulostellen hiljakseen suurentuvaa pyörrettä sisälläni. Hetken kuluttua tunnistin sen inspiraatioksi, jonka kynät herättivät. Niitä hivelin, sivelin, olin hiljaa ja nautin tunteesta. Tiesin, että nyt voisi olla oikea aika, ainakin aikaisempia parempi sellainen. Ymmärsin myös, mitä asioita ja asioiden syvyyksiä oli pitänyt oppia ennen kuin voisin tuoda väreillä jotain itselle tärkeää paperille saakka. Ne vaiheet ovat olleet välttämättömiä. 

Välttämätöntä oli myös investoida uusiin tarvikkeisiin. Ihastuin DERWENT Inktense -mustevärikyniin, jotka ovat vesiliukoisia. Värit ja niiden syvyyden nähtyäni tiesin niiden olevan minun. ﺕ

Tässä & Nyt

Olen taas kerran hiljentynyt päivityksissä tunnustellessani tätä pintaraapaisu-blogia ja sitä, mitä osaa se itsessäni palvelee - palveleeko enää mitään niin suuressa määrin, että tätä kannattaa pitää olemassa. Palveleeko se ylipäätään ketään. Moni asia on muuttunut - myös tämän blogin historian aikana, mistä olen kirjoittanut aikaisemminkin - ja ollut elämässäni jatkuvan muutoksen sekä sydänlähtökohtaisen priorisoinnin kohteena. Ennen olevinaan kovin tärkeitäkin asioita, määrityksiä ja toimintatapoja on ollut uudelleenarviointien myötä luopumisen alla, jotta ne vastaavat sitä, mitä niiden kuuluu kyseisellä hetkellä olla. Nämä olen tunnistanut siitä, että vastassa on vain tyhjä kaiku; niistä ei löydä enää itseään.

"Kosketuspintaa"- ja "Villa Vanilla" -nimiä kantaneena blogina tämä palveli hyvin aikansa, keskittyen lähinnä remontointiin ja kotipesän luomiseen, antaen materialle suhteellisesti vääristynyttä painoarvoa, jälkikäteen ymmärrettynä. Koti sinänsä on aina ollut tärkeä, kaikkine pienine sekä hieman isompine rakkaine ihmisineen, ja vieläpä yhden aika isonkin rakkaan siellä vaikuttaessa, ollen ikään kuin kaiken luovuuden ja luomisen fyysinen lähtökohta, itseni heijastus, maallisen elämän juuret, "työpaikka", pysähtyminen. Edelliset vaiheet olivat olennaisen tarkoituksellisia siinä mielessä, että esimerkiksi värit ja muodot ovat olleet vertaansa vailla olevia työkaluja ja terapiointeja niiden syvemmissä merkityksissään; yhä syvempään itsetuntemukseen luotaamisessa. Unenkuiskaajan maaksi nimesin omaa suuntaansa etsivän blogin taannoisen musiikillisen projektin mukaan, mutta koska nimen voi hahmottaa myös toisella tavalla - liittyen yhteiseen uneemme ja yhteiseen todellisuuden osaamme - olen antanut sen pysyä toistaiseksi entisellään. Tulin myös tulokseen, että blogikin saa jatkaa yhä, samalla harvakseen ja satunnaisesti päivittyvällä tahdillaan kuin tähänkin saakka, lähinnä kuvien ja fyysisen ympäristön, kauneuden, luovuuden, yksityiskohtien, inspiraatioiden, ehkä joiltain osin tiedonkin ulos huokaamisen paikkana. Ulospäin ne voivat olla mitättömän pieniä asioita, mutta saattavat pitää olemuksensa sisällä suuriakin, henkilökohtaisesti puhuttelevia oivalluksia tai kasvunpaikkoja.
Ensisijaisesti pidän tätä siis itselle, oman kokemusmaailmani perspektiivin kuvajaisena ja kollaasina, mutta jos joku muukin saa tästä avattua tai peilattua itselleen jotakin, mikäs sen mukavampaa.



Vuosi 2o11:

~ on ollut edellä mainittujen muutosten puolesta varsin vauhdikas käänteissään, vielä edellistäkin vuotta hurjempi; suurimmaksi osaksi sisäisillä ja vähemmän näkyvillä tasoilla, mutta enenevissä määrin heijastuen toki myös kaikkeen muuhunkin elämään. Vuosi 2o11 oli kaikkinensa ihmeellinen vuosi, niputtaessaan samaan aikaan hyvin erilaisia asioita yhteen, mutta samalla myös hajottaen ja erillistäen toisistaan irti sellaisia elementtejä, jotka sitä olevaisuutensa puolesta tarvitsivat. Vuosi oli onnellinen, rikastuttava, oivalluttava, elämän pitkänmatkalaiselle rauhan mahdollistava, hyväksynnän lopputyö.

Tärkeitä päivämääriä:

11.11.11. otin konkreettisesti askeleen kohti sitä, mitä kohti nyt tänäkin vuonna kuljetaan, perustaessani oman sivuston.

12.12. alkoi myös toisella tavoin uusi vaihe elämässä 12 virallisen kotiäitiysvuoden jälkeen, nuorimman lapsen täytettyä kolme vuotta - vaikka näennäisesti mikään ei olekaan sittemmin muuttunut. Oli aika luoda uudenlaisia visioita edellisten kariuduttua terveydellisiin syihin, 16 vuoden diagnoosien odottamisen ja kuntoutuksen tuloksettomaksi toteamisen jälkeen - tällä kertaa yksin sydäntä kuunnellen. Tein elämäni ensimmäisen aarrekartan näitä tavoitteita koskien, jotta tällä hetkellä olemassaolevat realiteetit ja esteet saavat kaikki edellytykset muuntua onnistumisen tieltä. Päämääränä aarrekartassa on opiskella diplomiluontaisterapeutiksi ja tällä saralla monipuolistua, jotta saan tietynlaisesta, ehkä jo asiansa ajaneesta ja tarkoituksensa näyttäneestä pysähtyneisyyden tilasta sysättyä energiat liikkeelle, jos niin kuuluu tapahtua. Kuitenkin vasta elämä näyttää mihin se vie. Ja hyvä niin, kaikki otetaan vastaan mitä tulossa on. ♥

Alkanut vuosi on lähtenyt käyntiin ikään kuin täysin puhtaalta pohjalta, uudelleen syntyneenä. Paljon on sen myötä saanut jättää taas taakse; kaikki ne Aidot asiat, missä Sydän ja Ilo ovat läsnä, sen sijaan On ja pysyy. ♥ Myös täällä.

""Filosofian professori aloitti luennon sanaa sanomatta, täyttämällä ison lasipurkin nyrkinkokoisilla kivillä. Sitten hän kysyi opiskelijoilta, oliko purkki täysi. Heidän mielestään se oli. Sitten hän otti pussillisen pikkukiviä, kaatoi ne purkkiin ja ravisti purkkia. Pikkukivet vierivät isojen kivien välissä oleviin koloihin. Nauraen opiskelijat vastasivat purkin nyt olevan täysi. Sitten professori otti pussillisen hiekkaa, kaatoi senkin purkkiin, ja hiekka täytti pikkukivienkin välit.
"No niin", sanoi professori, "haluan teidän ymmärtävän, että tämä on teidän elämänne. Isot kivet ovat tärkeitä asioita, kuten perhe, elämänkumppani, lapset ja terveys. Sellaisia asioita, että vaikka kaikki muu ympäriltänne katoaisi, elämänne olisi silti täyttä.
Pikkukivet ovat muita merkityksellisiä asioita, kuten työ ja koti. Hiekka on sitten kaikki muu, pienet asiat. Jos laitatte hiekan ensin purkkiin, ei ole tilaa isoille eikä pienille kiville.
Sama pätee elämäänne; jos käytätte kaiken aikanne ja energianne pikkuasioihin, ei jää tilaa tärkeille asioille. Kiinnittäkää siis huomionne asioihin, jotka ovat teille tärkeimpiä....""