27.10.2014

Uusi asukas



Kotipaikan piano muutti meille. ❤ Vaikka tämä ei ole se, jolla itse aikanaan opettelin soittamaan, tunnearvokas silti.


Perheessä on tällä hetkellä kolme soittajaa. Sähköpiano lähti esikoiselle omaan huoneeseen ja tämä jäi nostamaan tunnelmaa sen tilalle. Akustista pianoa ja sen värähtelyjä ei voita mikään.







16.10.2014

Nimiäiskutsut



Pikkuprinssin nimiäisiin teimme tällaiset kutsut, Lintu -kappaleen sanoin, jotka tänään lähtivät postin kuljetettavaksi. Vapaamuotoista juhlaa vietämme 1.11.-14. ❤







11.9.2014

Tunnelmapaloja syyslämmössä



Upeat syysilmat ovat mahdollistaneet sen, että olemme päässeet ulkoilemaan melkein heti. Ensimmäisen kerran lähdimme vaunuttelemaan tänään viikon ikään tulleen Ompun kanssa toissapäivänä 9.9. Liikkumisen suhteen rajallista elämää raskausajan viettäneenä oli mahtavaa saada hitailla kameran kanssa koko tuo nelituntinen orastavan ruskan ja loppukesän väriloiston äärellä. Myös isommat sisarukset – jotka ovat ottaneet pikkusisaruksen enemmän kuin innoissaan vastaan – olivat osan matkaa mukana työntelemässä, sillä perheeseen ilmaantunut enterorokko on vaatinut pitämään jäissä sylittelyt, silittelyt ja pusuttelut tässä kaikkein ärhäkimmässä tartuntavaiheessaan. Tällä tavoin pääsivät edes vähän osallistumaan.






Tänään on ensimmäistä kertaa myös kestovaipat käytössä. Aloitin flanelleteilla ja kuorilla, ja tuo paketti istuu mainiosti ja tuntuu paljon kivemmalle kuin kertsi. Ensimmäinen vaihtoväli oli yli kaksi ja puoli tuntia, jolloin flanelletti oli jo aika märkä. Nyt unet ovat venyneet Onnilla jo neljään tuntiin. Näinköhän pääsen vaihtamaan vaipan lisäksi myös lakanoita...? Öisin nukutaan 5 - 8 tunnin yhtäjaksoisia unia (ihmeellisiä onnenkantamoisia siinä mielessä nämä perheen lapset, sillä jokaisella on riittänyt unta öisin samalla tavalla), joten en tiedä saanko imuteholtaan mitään kestovaippaa riittämään noin pienellä sen aikaa. Saa nähdä!




Lapsista kohta 10-vuotiaalle kolmoselle luotiin äsken oma blogi. Siihen on tarkoituksena yhdistää harrastuksistaan ja vahvuuksistaan kolme asiaa; kokkailu ja leipominen, aikaansaannosten valokuvaaminen ja myös kirjoittaminen. Jos se ottaa tuulta alleen ja intoa riittää niin että sisältöä sinne syntyy, annan kuulua täällä osoitteen myöhemmin. ツ



6.9.2014

Omppu on Kotona ❤



Onnemme 4.9.2014 klo. 2.49; 3340 g / 49 cm / 34 cm



Onni tuli meille käymään,

sinut toi se tullessaan.

Kutsui meidät katsomaan.

Onni lauloi pienen laulun,

laulun lauluista kauneimman,

lapsen unista kertovan.




Kertoi meille, kertoi muille,

kertoi rannan koivupuille,

kertoi tuulenpoikasille,

kertoi koko kaupungille:

katsokaa pikkuista pilvien piirtäjää,

sydänlohkareen suloista siirtäjää.

Katsokaa kultaa äidin, isän, koko suvun,

katsokaa tätä tarinaa, alkua uuden luvun.





30.8.2014

Loppukiri



39. viikko alkaa olemaan lopuillaan. Tuli aika laittaa mm. wc:n hoitopiste valmiiksi ja tulihan niiden ommelluksienkin suhteen vielä innostuttua. Noin yleensä ottaen olen elänyt Hetkessä, ottanut yhä enemmän etäisyyttä kaikkeen ja kaikkiin, keskittynyt lepäillen pesiytymään ja tunnustelemaan syvemmin tätä ihmeellistä elämänmuutosta – luvaten kyllä ilmoittaa kun jotain tapahtuu tai on tapahtunut. 
---Kunnes nyt tuli pakottava tarve aktivoitua ja tehdä loppukiri kaiken sellaisen suhteen, joka vielä vähän huomiota vaatii.




Ompelin hoitoalustaan päällisiä pari kappaletta. Alkujaan tilasin tähtikankaan valkealla pohjalla ja pienillä harmaillä tähdillä, mutta se oli sillä hetkellä loppu ja vaihtui tähän alla olevaan, ruudullisen kaveriksi. Pyyhkeet, vaipat, hoitotarvikkeet yms. löysivät paikkansa ja vain hoitotaso odottaa vielä mekanismia miehen taholta, jotta saadaan se tukevasti kiinni pöytätasoon.







Ompelin samasta kankaasta myös uuden pussilakanasetin. Tuo muhkea vaunukoppaa kiertävä ihanuus on pinnasuoja (180 x 30 cm), joka on koottavissa tyynymäisistä elementeistä halutuksi kokonaisuudeksi. En voinut olla laittamatta sitä jo tuohon ensisänkyyn pienentimeksi. Kun tulee pinnasängyn aika, ei-standardimittainen miehen tekemä pinnis mukautuu tuon ansiosta joko sivuvaunuksi sängyn viereen, tai jos se saa pitää laitansa, on tätä tarvittaessa helppo jatkaa vaikka perusvalkoisella suojalla kiertämään sänky ympäri. Elementit ovat siis solmittavissa yhteen ja / tai jokainen erikseen kiinni pinnoihin, jolloin mitat mukautuu paremmin.


Pinnasuoja on tilattu Ranskasta Vertbaudetilta, jolla on jo pelkästään pinnasuojissaan ja petausseteissään valtavasti valinnanvaraa. En yleensä tilaile tuotteita ulkomailta, mutta huomattuani että saan verkkokaupasta täyden valikoiman ääreltä pehmusteen samaan hintaan kuin Suomesta ainoan saatavilla olleen mallin, ja se on kuin meidän tarpeisiin tehty, en miettinyt kahdesti. ﺕ







Kestovaippojen suhteen tilanne on tosi hyvä, minkä totesin kun tässä eräänä päivänä tein inventaarion ja mallailin toisiinsa mätsäävät osat. Olen tehnyt hyviä löytöjä kirppareilta, sillä yhtäkään en ole muualta tarvinnut ostaa. Postailinkin vaipoista jo aikaisemmin. Harsoja on yli kaksikymmentä, villiksiä ja kuoria yhteensä pitkälti toistakymmentä, ellei ylikin, myös isommassa koossa, flanelletteja tusina. Vähän isommalle on Kushiesheja 14 kpl, muita AIO-vaippoja 12 kpl ja taskuvaippoja 13 kpl. Kaikenmoisia imuja, lisäimuja, sisävaippoja, kuivaliinoja jne. on myös vaikuttava pino. Edelleen on tarkoitus kestoilla niin paljon kuin luontevaa meille on. Ihan alussa, öisin ja matkoilla todennäköisesti käytetään satunnaisesti rinnalla myös kertsejä.







Jokohan tämä oli viimeinen postaus ennen kuin syliin saadaan täytettä? ❤


15.8.2014

Siivillä



Sairaalakassi on ollut valmiina jo jonkin aikaa, mutta kotiutumisvaatteiden osalta sen vielä avasin ja puntaroin uudelleen. Syysvauvalle vaatteiden varaaminen ei ole kovin helppoa – jos nyt Suomen ilmastossa minkään vuodenajan vauvalle. Näistä kokoamalla ja yhdistämällä kuitenkin pärjätään vaikka millaisista syyskuun keleistä.


Koostis on siis: Body + puolipotkari + sukat -kerroksen päälle tulee velourinen potkupuku ja / tai neuletakki (ja lämpimämmällä kelillä pelkkään neuletakkiin päätyessä ehkä myös toiset, mutta velouriset housut) + tossut. Kolmesta eri paksuisesta myssystä voi valita ajankohtaisemman, samoin tumpuista, joita on sekä ohuet että paksut (sen lisäksi että hihansuut yltävät suojaamaan vielä lisää). Lisäksi alimpana on wrappimainen teddykarvainen turvelo ohuella fleecevuorella, joka ei ole kovin paksu turvakaukalopussi, mutta oivallinen välikeleillä. Jos ilmojen suhteen mennään jonnekin aivan ääripäähän, on kaukalossa vielä topattu jalkapeitekin suojaamassa.


Värit ovat neutraalit ja vaaleat. Vaikka rakastan värejä ja tiedämme tulijan pojaksi, tykkään pukea vastasyntyneen valkoiseen ja jollain tavoin hyvin puhtaaseen. Lipaston laatikoissa on kuitenkin myös värien iloinen leikki vastassa. ﺕ






Aika menee siivillä. Siitäkin huolimatta että öitä jo valvotaan supistellen ja muutama samanlainen viikko on varmasti vielä edessä. Joka tapauksessa; ei mene enää kauan. ❤

Olen maltillisesti malttamaton.


36 + 3 - täysiaikaisuus häämöttää kolmen päivän päässä. Kohtu laskeutui rv. 33+.



12.8.2014

Pesimistä



Pesänrakennusta. Sängyn eteen halusin ottaa käyttöön tilanjakajan tuomaan yksityisyyttä ja luomaan pesivää ja rauhallista tunnelmaa. Nyt ihmettelen, miksi tein sen vasta nyt. ﺕ


Ikean oranssista Fillsta-valaisimesta loihdin valoa pehmentävän huivin avulla syysöihin meille valonlähteen, joka ei ole liian kirkas ja silmistä unet karkoittava vauvanhoitopuuhiin. Ajattelen sen olevan aurinkomme syksypimeillä vaikka koko kirkkaudessaan, mutta myös muistuttanee kohtuun siivilöityvää valoa.


Alemmasta kollaasista näkee kuinka lähellä vauvakammari meitä on, ja kuinka tässä muurin ympäri juostavassa 20-luvun talossa jokaisen seinän puhkaisee ikkuna, ovi tai muuri / tulisija. Sängyn vieressä olevasta ovesta ei siis ole normaalisti kulkua, vaan portaikkoon mennään toiselta puolen muuria – mutta nyt siitä on mahdollista ja kätevää liikkua suoraan vauvakammariin. Kovin isoa potentiaalia muuntautumiseen ei siis nämä tilat asumiseen tarjoa, mutta tällä tavoin olemme saaneet ne meitä palvelemaan. Yläkerta onkin sitten lasten vallassa – joka sekin suursiivottiin ja laitettiin eskarilaiselle ja koululaisille viikonloppuna valmiiksi arjen aherruksia varten.







8.8.2014

Äitiyslomalla



---on tullut oltua nyt virallisesti muutama päivä. Sen kunniaksi on pedattu ensisänky ylimääräiseen vaunukoppaan, vaunut laitettu valmiiksi ja Haikarapussikin odottaa pientä nukkujaa. Vauvakammari on valmiina. Kaikki on valmiina. ❤ 

– Paitsi itse vauva. Huomenna on kuukausi laskettuun aikaan.
Voi tietysti olla että tässä viimeisten odotusviikkojen kuluessa kaikkien lasten ollessa eskarissa ja koulun penkeillä tulee vielä tehtyä jotain viime hetken ommelluksia ja toteutettua inspiksiä. Mutta vain jos siltä tuntuu. ﺕ 

p.s. Hetkeä myöhemmin lähti uusi kangastilaus eteenpäin...






















Rantapallo 34+


20.7.2014

Niin tätä ❤



33. viikon lopulla:


Tuntuu kuin kaikki törmäilisivät ja kävelisivät päin.

Jään kiinni ovenkahvoihin. 

Jään kiinni oikeastaan kaikkiin väleihin, joista on ennen tullut kuljettua vaivattomasti. 

Kääntösäde on suurempi kuin mitä voi aina muistaa. 

Oon piipittänyt peruuttaessa merkkiääntä, ihan sillein varuilta tuota kevyempää liikennettä varoittaakseni.

Kumartuessa pidän omituista urinaa ja teen sen jalat vähintään noin 50 asteen kulmassa, jotta alapainoinen vatsa mahtuu jalkojen väliin. On hyvä muistaa katsoa ettei toinen jalka jää silloin liukkaalle matolle. Toisaalta, jos  sitä ei muista, jo kerran jälkeen nivuset kyllä muistuttavat.

Kynnykset ja matonreunat ovat myös korkeampia kuin ennen. Nostan kyllä jalkoja ihan normaalisti, mutta silti mut yritetään kampittaa kerta toisensa jälkeen.

Syödessä en yllä kunnolla lautasen päälle, mutta ei hätää, murut tai roippeet eivät putoa lattialle saakka. Vatsan päältä ne on helppo karistaa lavuaariin. Ja laittaa paitoja pesuun useammin kuin jälkikasvu. Etuna on se että onpa jäätelökulholle laskupaikka omasta takaa. Sen epästabiiliudesta pienen potkuttelijan ansiosta ei puhuta. ﺕ

Tuttuja juttuja, jotka alkavat vähitellen palautumaan muistiin.


Meinasin  muuten ostaa t-paidan, jossa lukee edessä; tää on niin tätä. Mutta se olisi istunut päälle niin että venyttyy reilusti vatsasta, jolloin siinä lukisi; tää on niiiiiiin tätä. Katu-uskottavampi se toki olisi sellaisena ollut...


Tätähän tää, vielä semmoiset 7 viikkoa. ❤









17.7.2014

Automaisuuksia



Ne eivät sitten olleetkaan vaunut suurin eteen tullut hankinta tänä raskausaikana... On niin säännönmukaista, että kun elämässä muutosten aalto alkaa, se menee kaikkien varpaiden yli. ;) Meidän hyvin ja uskollisesti palvellut Hiace-bussimme päätyi pienen, mutta mittavat vahingot aiheuttaneen sattumuksen myötä lunastukseen, ja tilalle ostimme tämän pari vuotta uudemman, vm. -03, 8 + 1 -paikkaisen, siistin Volkkarin Carsport GL vip -bussin. Paikkoja on saman verran kuin Hiacessa, mutta takapenkit ovat nostettavissa sivuille (alin kuva) ilman että niitä tarvitsee irroittaa kiskoilta. Kuitenkin kaikki penkit ovat muokattavissa, osin käännettävissä ja kokonaankin irroitettavissa, jolloin tarvittaessa auto muuntuu myös pakettiautoksi. Tässä voidaan esim. vaunut nostaa kokonaisina kyytiin takaovesta ainoastaan työntöaisa taittaen sisäänpäin, jolloin ne jää kolmannen penkkirivin taakse, eikä niitä tarvitse kiinnittää taljoilla erikseen. Verot ovat vain 1 / 3 edeltäjästään, koska tämä on rekisteröity matkailuautoksi, samoin kulutus kaikkinensa pienempää sekin. Toisaalta tehoja on huomattavasti enemmän. Lisäksi mukana on myös kaikkea muuta pienempää ja suurempaa erikoisuutta; tähtitaivaskin toisten ledivalojen kaverina katossa. ﺕ Lähiviikkoina lähtevät pienet teippaukset pois kyljistä ja auto saa osittain uuden maalipinnan.







Tunnustakaamme siis sinistä – vaikkei ihan Caddysta tässä kyse olekaan. ;)




24.6.2014

Viimeinen kolmannes



Sitä tässä ollaan viikon verran edetty, eli tänään alkoi 30. raskausviikko, ja jo maltillisemmalla vauhdilla kasvettuna. Kaikki mallillaan – niin äidillä kuin pikkurakkaallakin. ❤




2.6.2014

Pehmoisia



Uusia tekeleitä taasen. Ajatuksena oli tehdä ainakin tällä erää viimoinen makuupussi esimerkiksi jostain oikein herkullisen värisestä vakosametista tai muusta vähän erilaisemmasta materiaalista. No, vakosametit on aika heikossa, verkkokaupoissakin, mutta sen sijaan törmäsin kangaskaupoilla tähän aivan ihanaan, pehmoiseen, aavistuksen joustavaan polyester-"teddyyn". Työstämisen helppous yllätti, vaikka olin varautunut muuhun. Tästä tuli itse asiassa varmaan yksi onnistuneimpia pusseja.


Pehmeillä on varustettu myös syysvauvan autossa matkustelu. Vitosellehan tein tämän wrap-mallisen pupupussin kaukaloon, joka on edelleen tallessa ja voi hyvin. Mutta kovin paksu se ei ole. Syysvauvalle onkin varattuna sen lisäksi takiksi muunnettava alla oleva 56-senttinen, joskin kokoisekseen reilun oloinen kaukalopussi, sekä lämpöpussi pukeutumista helpottamaan.










1.6.2014

Äitiyspakkaus 2014



Koko äitiyspakkaus löytyy täältä. Tässä joitain kuvia kuoseista ja värityksestä – vilistävistä oravista ja pomppivista apinoista. Otimme pakkauksen tälläkin kerralla. Jokaiselle lapselle on säästetty heidän oman vuosikertansa toppapuku, makuupussi, vanupuku, lempipotkarit ja lelu. Vaikka ehkä tuolla 140 euron vaihtoehtoisella summalla saisi paljon täsmätarpeellista vaatetta ja tavaraa, etenkin jos suosii kierrätystä ja käytettyä – myös ostettua erikseen nuo em. muistovaatekerrat ja -esineet – jotenkin pakkauksen ottamista ei osaa ohittaa. Onhan se toki paljon tuota kyseistä summaa arvokkaampi. Suomalaisuusaste ei ole tosin enää järin korkea, samoin myös laatu on huonontunut takavuosista samaa tahtia. Sen avaaminen on kuitenkin joka kerta yhtä ainutkertainen hetki.








Toppapuvun kuosi lähempää


Aappa-makuupussi


Vanupuku


Villapuku ja pipo


Pussilakana, aluslakana ja peite


Totsbots -kestovaippa


Sukkia, tumppuja


Bodyja, potkareita


puolipotkareita, sukkikset, lisää bodyja


Potkupukuja, potkuhousuja


22.5.2014

Makuupussituunaukset III – VIII



Tässä ne ovat kaikki. Yksi on vielä ompelematta, mutta eipä ole juuri nyt kangastakaan. Kolme ylintä on myyty tai myynnissä, loput jää toistaiseksi omaan käyttöön. Pilvikuosisesta (alin, eli tämä) voisin luopua, mutta koska on järjestyksessään ensimmäinen ja alusta loppuun saakka täysi harjoitustekele verrattuna siihen kuinka homma alkoi sujumaan, keksin siitä jotain muuta.



 Tässä uudet:









Tämä on ihana kuosi. Kangas ei ole 100 % puuvillaa kuten muut, vaan 20 % polyesteria.








Alkoihan se ommelkin sujumaan. Henkimaailman juttuja. Mitään en säätänyt, mitään en muuttanut, 
en lankoja, puolauksia, neulaa... mikään ei ollut toisin sitten viime makuupussien ompeluiden
– ja nyt ommel oli priimaa. ﺕ


Pöllö-makuupussi on yksi lemppareita.


Nämä ovat myynnissä.