Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaunukoristeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaunukoristeet. Näytä kaikki tekstit

21.4.2022

Riepukat & Taitajapuoti Terttu

 


Ahoy, vähän kuulumisia ja myös ilmoitusluontoistakin asiaa. 


1.5.2022 aloittaa toimintansa käsityöläis- ja taiteilijakollektiivin verkkokauppa nimeltään Taitajapuoti Terttu, josta on saatavilla myös Riepukka-tuotteet. Sen ajatuksena on tarjota monen eri tekijän uniikkeja tuotteita samasta osoitteesta, samoilla postikuluilla, yhteisen myyntikanavan kautta. Te potentiaaliset myyjät, huomatkaas avajaiskamppis: Liittyessäsi myyjäksi Taitajapuoti Terttuun 30.4.2022 mennessä, saat ensimmäiset kolme kuukautta ilman kuukausimaksua!

Riepukan Rätläkkeet poikineen löytyvät verkkopuodista heti pikimmiten, kunhan saan tuotteet viilattua myyntikuntoon ja toimitettua varastoon. Uskoakseni tämä tapahtuu jossain kohtaa toukokuun alkupuolella.

Kuten esille on jo tullutkin, tilaustöitä ei mulla ole mahdollisuutta ainakaan toistaiseksi ottaa vastaan, mutta värejä, saatavuutta ja suunnitelmia on sen sijaan suotavaa tiedustella – ja tietenkin niiden suhteen toiveitakin saa esittää. Kaikki valmistuneet tuotteet eivät päädy Taitajapuodin kauppaan, ja nekin jotka päätyvät, menevät sinne viiveellä, joten kaikenlaista härpäkettä saattaa löytyä multa suoraan. On myös väläytelty tuote-esittelyjä vauvateeman mukaisiin häppeninkeihin ja yhdistysten tapahtumiin, joiden toteutusmahdollisuutta ja -muotoa lupaan pähkiä heti kun verkkokauppatoiminta on saatettu alkuun ja pyörimään omalla painollaan. Rieputehdas toimii edelleenkin tuulella ja inspisvoimalla, joten ihan hirmu tuotteliaaksi en määrällisesti meinaa alkaa, kun elämässä on monenlaista muutakin aikaa vaativaa menossa. Elämäntilanteeseen sopivalla tahdilla ja muun vastapainoksi. 🤎


P.S. Imetyskoruja tulossa!



Riepukka-teksti kertoo tuotteen olevan myrkytön, oikein käytettynä  turvallinen ja vaatimukset täyttävä
Kyseinen yksinkertainen Riepukka-teksti kangasmerkkinä kertoo tuotteen olevan myrkytön sekä oikein käytettynä turvallinen ja vaatimukset täyttävä.





8.4.2022

Helmihommia

 

Tänään oli päästävä tekemään näitä tuttiketjuja ja vaunuleluja silikoni- ja puuhelmistä. 🤎 Yhden Pumpukka-helmirenkaankin tein (myyty). 

Materiaalit elintarvikelaatuista, myrkytöntä silikonia ja puhdasta puuta.


Myytävänä ovat! Ei mulla muuta. 
















7.4.2022

Solmeiluja ja virkkailuja




Tässä hän on. Mummin pikkuinen rakas, odotettuna ja vaalittuna syksyn syliin saapumassa, ihka ensimmäisissä kuvissaan. 🤎 






Eräänä päivänä otin sekä makramee-ohjeita, että suuren virkkuukoukun käden ulottuville, ja aloin kokeilemaan, miettimään, miettimään ja kokeilemaan. Muutamien oivalluksiin johtavien erehdysten kautta syntyivät kaksi rengaslelua, helmisimpukka ja medaljonki, sekä kakkara-minimobile. Nämä renkaisiin virkatut/solmitut menevät myös hiotuista, käsittelemättömistä ja myrkyttömistä puuhelmistä sidottuun vaunuketjuun, yhdessä tai erikseen, ja itse asiassa jopa tuo minimobilekin. Aiemmin valmistunut Tutukka-ketju sopii samaan sarjaan, jotka yhdessä kokosin kuvaan yhteinäiseksi setiksi. 

Teen näitä lisää, toivottavasti sujuvammin sekä vähemmillä kokeiluilla, ja toisen merkkisellä, ehdottomasti OEKO-tex -langalla, jotta soveltuvat turvalliseen leikkiin. Nyt käytetty lanka on Novitan MacramEcoa, kierrätyslankaa. MacramEcolle on kehitteillä muutakin käyttöä, kunhan tilaamani Makrameen maailma -kirja saapuu. Kuitenkin ihan seuraava näpräys taitanee olla jotakin suloista ja käytännöllistä silikonihelmistä, ne kun tänään postilaatikkoon kolahtivat. 🤎








Saatuani osan nimikointinapeista ja -lapuista, pääsin ompelemaan niitä kiinni jo valmiisiin ompeluksiin. Makuupussit ovat vielä ilman nahkapaperilätkiään, mutta muut sain napeilla merkittyä. Maisteltaviin leluihin tulee tosiaan vielä erikseen myrkyttömiä OEKO-tex-nimilappuja, jotta niissäkään materiaaleissa ei ole ikäviä yllätyksiä.












P.S. Musta on ihana näitä tehdä, joten luovun tavaroista edullisesti ja vieläkin edullisemmin paketteina. Esimerkiksi tuo helmisimpukka-/medaljonki-/kakkarasetti vaunuketjun kanssa lähtee myyntiin edukkaasti katseluleluna. Vain katseluleluna siis tosiaankin siksi, koska lanka ei täytä standardeja. / Ei enää myytävänä








31.3.2022

Riepukat

Täällä on ollut jo jonkun aikaa varsinainen hurahtaneen mummin rieputehdas käynnissä. Minkäs sille luonnolleen mahtaa. Aina on ommeltu omille, niin ommellaan nyt tulevalle lapsenlapsellekin. Niin paljon tää flow vie mennessään, että samalla tulee kokeiltua kaikenlaista, ahnehdittua uusia ideoita ja hurahdettua inspiksiin, joten näistä tulee joutamaan osa myös myytäväksi. Ajatus lähti ensisijaisesti tietenkin vauvauutisista, mutta myös omien aiempien tekeleiden tultua vastaan uudelleenmyynnissä. Edelleen hyväkuntoisina ja kierrossa kestäneinä.

Kurkkaa siis Tori.fi ja sieltä mun tili (huom. osoite poistettu) jotta näet mitä tällä hetkellä on varmuudella saatavilla. Tilaustöitä en ota vastaan, mutta tietenkin esimerkiksi saatavilla olevista väreistä ja suunnitelmista saa kysellä. Kankaat ja värit vaihtuvat varmasti koko ajan, itse asiassa parhaillaan odottelen pariakin tilausta. Tarkoituksena olisi ideoida uniikkeja, huolellisesti turvallisiksi toteutettuja ja normaalissa käytössä kestäviä, toisiinsa mätsääviä settejä ja kokonaisuuksia, sekä koristeina että leluina, joiden pesuohjeet ja käyttötarkoitukset löytyvät helposti selvittämällä myös tuotteiden siirtyessä jatkossa uusille käyttäjille. Tämä ymmärtääkseni lisää tavaroiden käyttöikää ja -arvoa, joka taas palvelee luontoa. Tästä syystä näillä väkerryksillä on olemassa ns. tekonimet ja Riepukka-nimikointi. Luonnonläheiset materiaalit ja värit ovat itselleni kaikkein lähimpänä sydäntä, joten se näkynee myös kädenjäljessä. Ompelen ja askartelen kuitenkin vain uusista materiaaleista tietääkseni niiden alkuperän, pois lukien todennäköisesti jossain määrin käytetyt äitiyspakkauksen makuupussit, jotka päällystän käyttämättömällä kankaalla. Teen näitä juttuja vain harrastuksena, ilman sen suurempia tavoitteita, sopivan inspiksen iskiessä ja voinnin salliessa, ehdottomasti vähintäänkin samalla huolella ja rakkaudella kuin tulisivat omilleni. Kaikkihan lähti oikeastaan siitä, etten löytänyt vaunuihin sitä just sopivaa ja mieleistä vaunulelua. 😁 Makuupusseja oon toki ommellut aiemmin lukuisia, mutta nyt sormet syyhysivät päästä työstämään myös mm. puuta. Myös kankaista vohveli ja musliini / paksu puuvillaharsokangas kutsuivat materiaalien puolesta. Oli siis aika keksiä jotakin itselle uutta.

Iso kasa vaunuketjuja odottaa tuolla hyllyn päällä viimeistelyä, mutta jotain valmistakin on jo näyttää. 

  • Riepukan ensilelut ja helistimet, eli tutummin Rätläkkeet. Pupukat ovat käsittelemättömään puurenkaaseen tuhdisti ommeltuja pupukoita, joiden kaulaliinan ummenista pilkottavat korvat rapisevat. Tämä parivaljakko jäänee omaan käyttöön odottamaan mahtavatko lähteä keskenään tästä lisääntymään, vai jäivätkö kokeiluksi. Pumpukka-rengas on niin ikään rapiseva lelu. Polyester-vanun lisäksi sydämen kätköissä on rapisevaa materiaalia. Napakasti sidotut helmet ovat käsittelemätöntä puuta ja tämäkin lelu on juuri ensileluksi ja pieniin käsiin pyöriteltäväksi sopiva. 

  • Tämä Tutukka – tuttiketju on myös käsittelemättömista puuhelmistä sidottu, jossa on silikonirengas tutin kiinnitystä varten. Jää omaan käyttöön. Työn alle tulossa pian myös Lutukoita, jotka ovat nyörilenkillisiä. Molempia olisi tarkoitus askarrella sekä puu- että silikonihelmistä, sekä virkata ja punoa.

  • Pumpukka-vaunukoriste on nimensä mukaisesti tarkoitettu kuomuun ripustettavaksi katseluleluksi. Näitä pulleita sydän-Pumpukoita on ja tulee olemaan monesta materiaalista, väristä ja erilaisina komboina. Osa Pumpukka-aiheisista hahmoista toimii koristeina ja katseluleluina, osa taas materiaalien ja turvallisuuden puolesta käy myös leikittäviksi. Kiinnitysrenkaat tulevat mukana ellei toisin mainita.

  • Riepukan päällystettyjä äp-makuupusseja näkyy kuvissa pari erilaista. Harmaameleerattuja harmaa/valk.tähti -makuupusseja on kaksi, joista toinen on myynnissä. Myös valkoista palmikkoneulekangasta olevalle pussille teen vielä kaverin, mutta molemmat jäävät omaan lähipiiriin. Tilaan jossain vaiheessa lisää samaa kangasta, mahdollisesti muissa väreissä, joista syntynee lisää myös ihanan pulleita Pumpukoita.

Alimmissa kuvissa, joissa nuo makuupussit näkyvät, on tekemäni ekat vaunukoristeet. Nämäkin etsivät uutta kotia. (ei enää myynnissä)

Seuraavaan postaukseen jääköön tuunausprojektit ja muut mummolan tarvikehankinnat.