Näytetään tekstit, joissa on tunniste väri- ja aistiterapiaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste väri- ja aistiterapiaa. Näytä kaikki tekstit

1.2.2018

Valokuvaamisen nextille levelille



Ilmat on suosineet viime päivät kuvaajaa ja kulkijaa valolla, luonnon yksityiskohdilla ja taivaan valkokankaan tapahtumilla. Laitan tähän nyt muutamia ekoista kuvistani, jotka ylittävät omat "rimani", joista kirjoitin viimeksi, ja joita todellisuudessa ei ole edes olemassa. Tekisi nimittäin kovasti mieli julkaista myös setti sellaisia kuvia, joissa useimpien mielestä ei ehkä ole mitään jujua, kuvauksellisestikin saattavat olla tasoiltaan mitä sattuu, mutta itselleni henkilökohtaisesti henkivät syvää luontoyhteyttä, tunnelmaa, maagisuutta ja energiaa. Ehkäpä teen paketin jonain hetkenä vielä myös sellaisista.


Nämä kaikki ovat hyvin lähelle originaaleja, suurin osa täysin. Yhtä on rajattu, kahta oikaistu, yhteen lisätty himppanen kontrastia, yhdestä muokattu aurauskepin varjo piiloon. Useimmat on otettu käsivaralla ja manuaalilla. Käsivaralla, koska jalusta ei ole aina mukanani. Asiaa ei helpota se ettei käteni  ole enää vakaat: en jaksa kannatella kameraa pitkään, saati samalla säätää, vääntää ja hakea oikeaa kulmaa omalla keholla. Sekään kun ei ole vakaa. 🙊 Tarvitsen siis mukaani kuvaamiseen ehkä hitusen enemmän tsägääkin kuin muut. Ja aikaa.


Oon lähtenyt urpåilemaan järkkärin säätöihin lähes ummikkona. Jonkinlainen käsitys perusteista mulla on, paljon olen kuvien ja kuvanmuokkauksen kanssa pelannut, sekä kuvia erilaisilla vempeleillä räpsinyt, mutta lähtökohtaisesti järkkärimaailman tunnen yhtä hyvin kuin Uuden-Guinean sademetsät. Vaikka tykkään editoimisesta, väreillä leikittelystä, fiilistyökaluista ja jopa surrealistisistakin teoksista, tärkeintä lienee hallita se, josta kaikki lähtee: vision pysäyttäminen valosta kuvaksi. En tiedä auttaako vai jarruttaako, että tavallaan tiedän hyvinkin yksityiskohtaisesti millaista lopputulosta ja tunnelmaa haen. Silloinkin, vaikkei itselläni ole juuri käsitystäkään mitä siihen pääsemiseksi vaaditaan laitteistolta, olosuhteilta, kuvaajalta ja jälkikäsittelyltä, onko siihen yltäminen mahdollistakaan. Oppiminen vaatii siis paljon kokeiluja ja epäonnistumisia, joiden sekaan mahtuu vasta niitä oikeasti eteenpäin vieviä onnistumisia ja oivalluksia. Oon monella tavalla kuvaamisen suhteen myös sellainen, että teoria ei uppoa ennen kuin oma silmä ja käsi on kokeillut ja hakenut yhteistä linjaa aikansa.


Näissä kuvissa on oiottu. Nämä ovat tulleet tähän suoraan kameran JPG:nä, lukuun ottamatta alussa mainittuja muutoksia ja vesileimaa. Tiedän ja näen monessa asiassa "virheitä" ja parantamisen varaa, niin tarkkuudessa, valotuksessa ja ties missä – mikä siis lienee myös hyvä ominaisuus ja piilevää potentiaalia – mutta tämä on ehtaa ja autenttista tasoani nyt, johon kuitenkin olen olosuhteet ja kokemus huomioiden ihan tyytyväinen. Päätinkin etten lähde pikamuokkaamaan edes niitä seikkoja millään osaamallani ohjelmalla, jotka olisivat meikattavissa piiloon, vaan jos jälkikäsittelyyn ilmenee väistämätöntä ja selvää tarvetta, vien sen Darktableen RAW:na niin usein kuin mahdollista. Siten ohjelma on 'pakko' omaksua ja raakatiedostojen käsittely vie askeleen eteenpäin valokuvauksen maaperällä. Tiedän joidenkin kuvien sisältävän myös asioita, jotka muita voivat ennemminkin häiritä, mutta jotka itselleni ilmaisevat jotakin erityistä. Tämä johtunee mm. pyhän geometrian ja symboliikan tajusta, jolloin mieli ja sydän on ohjelmoitunut tekemään havaintoja ja näkemään tiettyjä muotoja, säännönmukaisuuksia ja lainalaisuuksia.

Oon kyllä aivan valtavan onnellinen löydettyäni uuden palon tähän harrastukseen. Se oli vuosia lähes kokonaan kateissa. Luultavasti silloiset kamerat olivat antaneet jo kaikkensa ja uudet työkalut olivat välttämättömät viedäkseen asiaa uudelle tasolle. Suurin osa kuvista tulikin napsittua sitten enää puhelimella (tulee edelleenkin).


Käyttämäni laitteet ovat: 

• Sony SLT A55V / kittiputki 3.5-5.6/18-55 SAM / Tamron AF 70-300 1:4-5.6 tele-macro (1:2)
• Canon PowerShot SX600 HS 18x Optical Zoom
• Huawei Honor 8
• Olympus SP-55OUZ 
• Samyang 2.0 / 16mm (hankittu vielä vahvistukseksi)

 



Järkkärillä on jo jonkin verran ikää, paketti tuli meille käytettynä, enkä pysty vertaamaan sitä oikein mihinkään. Tehdään parasta sillä mitä on.


Canonin pokkarin zoom tarkentaa parhaimmillaan 72-kertaiseksi, mikä on sen tärkein ominaisuus. Esimerkkinä siitä alin kuva, täysikuuta ja pimennystä edeltävältä päivältä. Siinä zoom taitanee olla 36 - 52x, ja silloin tällöin kaikkein zuumatuimmissakin kuukuvissa on vielä siedettävä tarkkuus käsivaralla otettuna. Eli jos ja kun haluan todennäköisesti onnistuvia ja varsinkin lähikuvia kuusta, luotan edelleen enemmän pokkariin. 


Honorin kaksoiskameraan oon puhelimen kameraksi oikein tyytyväinen. Siinä on myös säädettävä aukko -ominaisuus, joka tosin feilaa joskus tosi luonnottomasti. Parhaimmillaan vastaavasti se on aika kiva lisä peruskuvaamiseen. 


Olympus on niin ikään 18x Optical Zoom, mutta sitä kapinetta oon käyttänyt tosi vähän. Tarkoitus on ottaa vielä jossain vaiheessa selvää sen mahdollisuuksista. 


Seuraavat suunnitellut laitehankinnat ovat uusia vara-akkuja järkkäriin ja/tai kaukolaukaisin (ajastus syö virtaa). Myös pari vaihtoehtoista putkea on noussut ajatuksiin, sillä koen vetoa pitkän valotusajan luomaan, valon kynäilemään ympäristön ikuistamiseen, ja fyysisen tähtitaivaan ilmiöiden dokumentointiin. Linnunrataa en varmaan kyllästyisi koskaan kuvaamaan. Se näyttää aina erilaiselta, joka päivä, joka hetki. Se on kenties muuttuvin, moniulotteisin ja massiivisin ympäristö mitä ihminen voi kokea ja havaita ympärillään yhden silmäyksen aikana: Menneisyys, nykyisyys, tulevaisuus ja ikuisuus, näkyvä ja näkymätön, yhdessä scenessä.

















Auringonlasku pellolle nousseen usvan läpi. Aurinko tuntui suorastaan sukeltavan syliin.





Sininen superverikuu ja sen pimennyksen loppuvaihe. Nopeasti tielle pystytetty jalusta, arvotut asetukset ja tarkennus kiireessä haettua. Valitsin tämän valotuksen ja tarkkuutensa perusteella, vaikka joissain otoksissa pimennys oli tätä selkeämpi ja oranssiksi kuuta värjäävä.






Kuvagallerian löydät osoitteesta: https://marilphotography.weebly.com







Behind The Camera...



Nämä ovat puhelimella otettuja, joista eka on muokattu Instaan fiilisfiltterillä. Ja muuten hyvä esimerkki puhelimen f-arvo -ominaisuuden feilaamisesta. Tarkkasilmäinen huomaa varmasti sanomattakin. Itselle rakkaissa ja merkityksellisissä hetkissä ja yhteyksissä tämmöisillä puutteilla ei kuitenkaan ole sen suurempaa painoarvoa kuin mitä niille itse sallii.













5.4.2012

Tyhjän huoneen ovella



Kauan, kauan sitten piirsin. 
Ja maalasin.

En koskaan ollut erityisen tyytyväinen mihinkään tekemääni, mutta nautin siitä silti. 
- Siis sen vähän, mitä itseltä ja omilta vaatimuksilta ehdin. En tiedä kenelle maalasin, mutten ainakaan itselleni.
Olin toisaalta liian pikkutarkka, mutta myös liian hätäinen ja suoristuskeskeinen.
En osannut nauttia luomisesta, en itse prosessista. Mutta värit ja muodot puhuttelivat.

Sitten elämä korosti muita asioita, jotka menivät aina tämän ohi.

Kuten äitiys. Monta kertaa.
               Kirjoittaminen. 
Musiikki. 
                                  Valokuvaaminen.
Kuvankäsittely.
                                        Remontti ja astetta isommat pensselit.


Aina jotain. En edes yrittänyt löytää tietä takaisin itseni toteuttamisen tähän puoleen - vaikkakin vielä joitain vuosia sitten pidin sisälläni tyhjää huonetta tälle haaveelle varattuna, mutta jonka ovessa luki epämääräisesti; "sitten kun".

Unohdin.

Kunnes, eräänä päivänä kaivoin muutamat jäljellä olevat akvarellikynät tallestaan, kuulostellen hiljakseen suurentuvaa pyörrettä sisälläni. Hetken kuluttua tunnistin sen inspiraatioksi, jonka kynät herättivät. Niitä hivelin, sivelin, olin hiljaa ja nautin tunteesta. Tiesin, että nyt voisi olla oikea aika, ainakin aikaisempia parempi sellainen. Ymmärsin myös, mitä asioita ja asioiden syvyyksiä oli pitänyt oppia ennen kuin voisin tuoda väreillä jotain itselle tärkeää paperille saakka. Ne vaiheet ovat olleet välttämättömiä. 

Välttämätöntä oli myös investoida uusiin tarvikkeisiin. Ihastuin DERWENT Inktense -mustevärikyniin, jotka ovat vesiliukoisia. Värit ja niiden syvyyden nähtyäni tiesin niiden olevan minun. ﺕ













1.9.2011

Syyskuun ensimmäinen, nyt



Nyt syksy on ihan oikeasti täällä. Kesä kävi heittämässä jäähyväiset vielä viimeisten helteiden merkeissä, mutta on tullut aika kerätä se muistoina sydämeen muuttamalla haikeus kiitollisuudeksi, ja palata arjen rytmiin  vaihtaen askellajia kesälautumien laukkailujen jälkeen.

Nyt kääriydytään lämpimään huopaan takkatulien äärelle villasukissa ja teemuki kädessä, sytytellään kynttilöitä ja toivotetaan syksy tervetulleeksi. ﺕ


Nyt käännytään kotiin- ja sisäänpäin. ღ
















(Lyhty, jonka piti tulla ulos...
---vaan siinä se lipaston päällä narjottaa.)


 Ilmassa tuoksuu syksy, taivas näyttää kuulaammalta ja luonnon kukoistus muuttuu syvemmiksi sävyiksi.





















22.1.2008

Sahasrara - violetti, kulta & valkoinen

7. Kruunuchakra - Sahasrara


Pääteema: Henkisyys, auttaminen ja palveleminen, vapautuminen ja puhdas tietoisuus. Myös päälakikeskuksena tunnettu kruunuchakra sijaitsee ihmisen päälaella ylöspäin avautuneena, se on henkinen yhteytemme maailmankaikkeuden energiakenttään ja kaiken tiedon alkulähteeseen. Sen kautta koemme täydellisen tyhjyyden, vapautuksen mielen ja materian rajoituksista, vastaanotamme kosmista energiaa ja uskomme elämään sen puhtaimmassa muodossaan. Kruunuchakra avaa tietoisuutemme kauneuden uusille tasoille, rakkauden läsnäolon ohjaavaan valoon. Tämä chakra on tiemme ykseyteen kaiken elämän kanssa, sen kautta tulemme ymmärtämään, että olemme jumalallisia olentoja rakastavassa universumissa. Seitsemäs energiakeskus on yleensä enemmän tai vähemmän kehittynyt, joten siinä ei esiinny varsinaisia tukkeumia, mutta sulkeutuneena se saattaa heijastaa kuoleman pelkoa, kielteisiä ajatuksia ja jatkuvaa huolenkantamista. Rajoittuneena se estää myös kykyämme oivaltaa tai tiedostaa mitään itseämme suurempaa voimaa.

FYYSISET JA HENKISET OMINAISPIIRTEET

Aisti: oman itsen ulkopuolella.

Ruumiinosat: Isot aivot, kallon yläosa, esoteerinen anatomia.

Umpirauhanen: käpylisäke.
Hormoni: Melatoniini, serotoniini. Tämä aivojen alaosassa, väliaivojen takapinnalla sijaitseva pieni rauhanen erittää vereen muun muassa melatoniinia, jonka ajatellaan vaikuttavan valveilla oloon ja erilaisiin elimistön jaksottaisiin toimintoihin eli biorytmeihin. Melatoniinin eritys käpylisäkkeestä yön aikana estää ilmeisesti unen katkeilua univaiheiden siirtymien aikana ja pitää unen yhte- näisenä nukkumisen ajan. Melatoniinin toimintaa ei vielä tunneta täsmällisesti. Käpylisäkkeen solujen aineenvaihdunnan tuotteena syntyy serotoniinia, jota hermosolut käyttävät kemiallisen tiedonsiirtonsa välittäjäaineena.

Pyhä toimitus: viimeinen voitelu. Viimeinen voitelu kuvastaa Jumalan armoa, anteeksiantoa ja valmistautumista iankaikkiseen elämään. Tämä sakramentti on kuoleman mysteerio - kuolemaa ei ole, on vain elämää.

Kehitysikä: Elinvuodet 43-49 ja 92-98.

Sieluntoive: Yhdistyä ja käyttää hyväkseen äärettömyyden energioita, tuntea tuntematon, kokea elämän metafyysisyys.

Elämänläksy: Epäitsekkyys, virittäytyminen ja antautuminen jumalalliselle tietoisuudelle, täydellisyyden ymmärtäminen, suoran sisäisen näkemyksen tuoma korkein ymmärrys.

MUUT CHAKRAAN LIITETTÄVÄT ASIAT

Väri: violetti, (kulta ja valkoinen). Hienostunut violetti väri yhdistetään helposti henkilöihin, jotka työskentelevät pyyteettömän, henkisen palvelun merkeissä. Väristä huokuu myös mystiikkaa, magiaa ja salaperäisyyttä - violetti on varjojen maailman ja mietiskelyn väri, joka liiallisesti käytettynä huokuu surumielisyyttä sekä taipumusta masennukseen.
Elementti: Kosminen energia, puhdas henki. Kosmista energiaa pidetään ikuisena ja ehtymättömänä energiana, universumivoimana.

Laatu: Täyttymys.

Teonsana: Minä olen (jumalallinen), minä tiedän.

Astrologia: Kalat, kauris, vesimies.

Hallitseva planeetta: Neptunus. Neptunus on aurinkokuntamme 8. planeetta auringosta lukien ja se on hyvin samankaltainen Uranuksen kanssa, joka on 7. planeetta auringosta lukien. Neptunuksella tunnetaan yksitoista kuuta ja sillä on renkaat ympärillään. Astrologiassa Neptunus liitetään horoskooppimerkeistä kaloihin ja tämä planeetta edustaa vahvasti ihmiskunnan kohtaloa ja tietoisuutta. Se symboloi kaikkea mystistä, mielikuvituksellista ja hienojakoista, se edustaa elämää ilman tavanomaisia rajoituksia. Täydessä ilmaisussaan Neptunus on autuas näkemys universaalista rakkaudesta ja myötätunnosta kaikkia olentoja kohtaan.

Arkkityypit: Guru - omaa taidon elää menestyksekkäästi, hyväksyen henkilökohtaiset rajoitteensa tietoisuudessa, jossa kaikki on mahdollista. Egosentrinen - itsetuhoisuus ja tiukka kontrolli omassa elämässä saa heidät arvostamaan materialismia, kunnes he huomaavat materian kadottavan merkityksensä, jolloin heiltä puuttuu sisäiset resurssit elämästä nauttimiseen.

Jumalolennot: Osiris, Olodumare, Shiva, Varuna, Parabrahma, Aditi, Hermes, Merkurius, kaikki ylijumalat. Hindumytologiassa Aditi on Visnun äiti ja edustaa rajatonta taivasta rajalliseen maahan verrattuna. Sana aditi merkitsee 'vapaa' tai 'kahleeton' tai 'rajaton' ja alunperin Aditi olikin menneen ja tulevan jumalatar, kosmoksen seitsemän ulottuvuutta, jumalallinen valo sekä kaikkien elollisten olentojen tietoisuus.

CHAKRAN VAHVISTAMINEN

Kivet: Ametisti, helmi, Herkimer-timantti, lumikvartsi, seleniitti, timantti, valkoinen jade, valkoinen turmaliini, vuorikristalli (kirkas kvartsi).

Tuoksut ja yrtit: Frankinsensi (olibanum), laventeli, lootus, ruusupuu, valeriana (rohtovirmajuuri). Frankinsensi on mietiskelyä ja hiljentymistä edistävä tuoksu, jonka tiedetään auttavan vapautumaan materiaalisen turhuuden houkutuksilta ja edistävän henkisiä pyrkimyksiä. Eteerisenä öljynä frankinsensi on puhdistava, elävöittävä ja lämmittävä öljy, joka rauhoittaa hermostoa ja vapauttaa arjen masennuksista sekä vahvistaa tietoisuuttamme sisäisestä valostamme.

Ravinto: Munakoiso, puna,- kukka ja kyssäkaali, kaura, vehnä, ruis, leseet, pellavansiemen, sarviapila, soija, sipuli, valkosipuli, tummat viinirypäleet, kookospähkinä, passionhedelmä, viikunat ja taatelit, kaikki äyriäiset ja kaviaari.

Vokaali: m.

Mantra: Om.

Sävel: H.

Musiikki: Meditatiivinen new age musiikki, avaruusmusiikki, hiljaisuus.

Luonto: Huippuhetket luonnossa.

Rituaali: Korkeampi voima - "Juhlistan syvää yhteyttäni kaiken tiedon lähteelle, ravittuna ja täyttyneenä sen parantavasta sekä suojelevasta valosta. Luotan hengen läsnäoloon ja huomaan sen olevan aina saatavilla etsiessäni sitä. Tekoni ovat inspiroituneet ja ohjautuvat tästä pyhästä johdatuksesta. Elämäni on heijastuma vastaanottamastani jumalallisesta huolenpidosta. Elän varauksetta, vapaana vastaanottamaan kohtaloni, kuten se ilmenee, täydessä palvelussa jumalalliselle mysteerille."

Tekstin aluperäislähde: 
Luontaishoitola Energiakeskus Indigo

""Violetti on yhtä kuin henkinen keskus. Siinä sijaitsee puhtaan tiedon keskus, josta ihmisellä on yhteys maailmankaikkeuteen, avaruuteen, Jumalaan ja henkisiin maailmoihin. Violetti hallitsee aivoja, hermostoa ja mielenterveyttä. Ongelmat näillä alueilla viittaavat violetin puuttumiseen. Se hallitsee taiteita, kauneutta ja henkisyyttä.

Kun violetti on tasapainossa, ihminen elää fyysisen ja henkisen elämän kanssa balanssissa. Hänellä on vahva luottamus ihmisiin, joihin hän voi olla yhteydessä ajatuksen tasolla. Hän luottaa karman lakiin ja hän kohtaa vaikeudet ilolla, sillä hän tuntee niiden kasvattavan häntä. Hän uskoo jälleensyntymiseen ja hengen kuolemattomuuteen.

Kun violetti puuttuu on ihminen stressaantunut ja levoton. Hän on auttamaton materialisti, joka ei ymmärrä kauneusarvoja, koska rahalla on taipumus hallita elämäänsä. Hän ei usko henkisyyteen, eikä kuolemanjälkeiseen elämään, vaan kuolema on hänen mielestä kaiken loppu.

Kun violettia on liikaa, on ihmisen psyyke yleensä häiriintynyt ja hän käyttää runsaasti alkoholia ja huumeita halutessaan paeta tätä maailmaa. Hän elää pilvissä ja jalat irti maasta, hänen on vaikea sopeutua elämään normaalia elämää. Violetin vallitessa liikaa keho on heikko ja voimaton - tällainen ihminen onkin kuin muissa maailmoissa.

Jos ihmisellä on aurassa violetti johtava väri, on hän henkisistä asioista hyvin kiinnostunut, hän on hyvin taiteellinen ja musikaalinen. Taiteellisuutensa voi mennä niinkin pitkälle, että ihminen uhraa jopa oman itsensäkin taiteen tekemisen takia. Häntä kiinnostaa sisäinen kauneus enemmän kuin ulkoinen. Hän kaipaa rakkautta ja ihailua enemmän kuin muut. Hän on muodin luoja, eikä pelkää erottua joukosta. Hän viihtyy parhaiten muiden violettien ihmisten kanssa, koska kokee heidän olevan samalla aaltopituudella.""

- päivitetty 9.1.2o11 -

Enkelichakra

Enkelichakra on energiakeskus, joka sijaitsee päässä kolmannen silmän ja kruunuchakran välissä. Se sijaitsee aukileen, pikkulapsen kallon pehmeän aukon kohdalla ja sen tehtävä on tuoda enemmän henkeä ja valoa kehoon. Tämä valo voidaan ymmärtää sekä energiaksi että tiedoksi, ja siksi oppaat ja enkelit voivat olla ihmiseen yhteydessä tämän enkelichakran kautta. Enkelichakran välityksellä saatu tieto liittyy ihmisen tämänkertaiseen ruumillistuman tehtävään. Enkelichakran tehtävänä on auttaa korkeampien aivotoimintojen suorittamisessa ja se liittyy eritoten aivojen otsalohkoihin. Chakran aktivointi saattaa kasvattaa ykislön kykyä käyttää aivokapasiteettiaan lisäämään moniuloitteista tietoisuuttaan - telepaattista kykyä sekä monia muita näennäisesti ihmeellisiä kykyjä, kuten ajatusten ilmentämistä fyysiselle tasolle.
Enkelichakra voidaan aktivoida käyttämällä nuurrr - äännettä ja tiettyjä mielikuvia, mutta on olemassa muitakin tapoja sen aktivoimiseksi. Chakran aktivoiminen tapahtuu kuitenkin vasta, kun ihminen on siihen valmis.


Lähde: Jonathan Goldman ÄÄNI Avain värähtelytaajuuden muutokseen


Enkelichakra on uusi chakra, jonka ilmentäminen liittyy maapallolla tapahtuviin muutoksiin, eritoten suuremman herkkyyden ja ohjauksen tarpeeseen. Sen avulla voi olla suoremmin yhteydessä oppaisiin ja syvempään viisauteen. Oppaat kommunikoivat nimenomaan tämän chakran välityksellä eikä siis ole sama chakra, jota käytetään kun halutaan tuoda tietoa ihmisille yleensä. Sen kautta yksilö saa suoremmin henkilökohtaista ohjausta, joka on tarkoitettu vain hänelle. Sitä kautta tulevaa tietoa ei ole tarkoitettu jaettavaksi muille vaan se on tarkoitettu ainoastaan tiedon vastaanottajalle tätä elämää varten. Se on ihmisen ainoa suora yhteydenpitolinkki tässä elämässä. Aina kun opastusta tarvitaan, sitä myös saadaan, ja opastus on henkilökohtaista, ei yleistä tietoa. On tärkeää, että ihmisen sydän on täysin avoin, jotta tämän chakran kautta saatua opastusta voitaisiin täysin tulkita.

Lähde: Christina Wings of Songista

- päivitetty 27.7.2o11 -

Ajna - Indigo

6. Otsachakra - Ajna


Pääteema: Intuitio, olemassaolon ymmärtäminen, tunneäly ja mielenvoima. Kuudes chakra sijaitsee keskellä otsaa, kolmannen silmän kohdalla ja se avautuu eteenpäin. Otsachakra kuvastaa olemassaolon tietoista aistimista, mielen voimaa, totuuden etsimistä sekä intuitiota eli energiaa ennen ajatusta. Intuitio on vastaanottamista ja tietämistä, sisäistä näkemistä ennen konkreettisia todisteita. Tunneälyyn liitetään kuvitellun voima: minkä pystyt vastaanottamaan ja kuvittelemaan, sen voit myös saavuttaa. Suuren hengen tai jumaluuden innoittamat ajatukset, korkeampi näkemys sekä ajatuksen ja energian yhdistäminen ja ymmärtäminen mielletään myös osaksi tämän energiakeskuksen harmonista toimintaa. Kolmas silmä eli sielun silmä on portti laajentuneeseen tietoisuuteen - mielen ollessa kirkas ja selkeä, on mahdollisuus kartoittaa vähitellen oma kohtalo edessään. Pelkästään älyn tai järjen varassa eläminen tukahduttavat otsachakran tasa- painoista toimintaa, kuten myös haluttomuus katsoa sisäänpäin tai omien pelkojen tutkiminen.

FYYSISET JA HENKISET OMINAISPIIRTEET

Aisti: Kaikki aistit, kuudes aisti, yliaistit (ESP). Kuudentena aistina tunnettu ESP (extra sensory perception) eli aistien ulkopuolinen havaitseminen on mahdollisuus yhteyteen vaihtoehtoisen todellisuuden kanssa, jossa suhde menneeseen, nykyisyyteen ja tulevaan on jotain aivan muuta kuin suhde aikaan ja tilaan totutussa havaintomaailmassamme.

Ruumiinosat: Kasvot, silmät, korvat, nenä, nenäontelot, pikkuaivot, keskushermosto ja kallon pohja.

Umpirauhanen: aivolisäke, (käpylisäke).

Hormoni: Kortikotropiini, tyrotropiini, lutotropiini, follitropiini, prolaktiini, kasvuhormoni, oksitosiini, vasopressiini. Sisäeritysjärjestelmää valvova aivolisäke eli hypofyysi on väliaivojen pohjaan liittyvä herneenkokoinen umpirauhanen, joka on tärkein hormoneja suoraan verenkiertoon erittävistä rauhasista. Aivolisäke tuottaa myös useita eri hormoneja, jotka vaikuttavat toisten hormoneja tuottavien umpieritysrauhasten toimintaan. Aivolisäkkeen hormonit muun muassa lisäävät ja vähentävät kilpirauhasen hormonitoimintaa, säätelevät kortisonin eritystä lisämunuaisissa ja ohjailevat sukurauhasten toimintoja. Esimerkiksi vasopressiini on antidiureettinen (ADH) aivolisäkkeen takaosasta vereen erittyvä hormoni, jonka vaikutuksesta virtsan vesimäärä vähenee ja virtsa väkevöityy. Vasopressiini vaikuttaa siten munuaisiin estäen kehon liiallista veden menetystä säädellen elimistön nestetasapainoa. Prolaktiini taasen edistää imetyksen aikana maidon proteiinien synteesiä. Prolaktiini erittyy sysäyksittäin noudattaen unen ja valveen rytmiä, pitoisuus on suurimmillaan heti nukahtamisen jälkeen.

Pyhä toimitus: pappisvihkimys. Kirkollisessa mielessä pappeuden sakramentti on välttämätön muiden sakramenttien hoidon kannalta, vihkimys antaa papille kaikki oikeudet, voimat ja valtuudet, jotka virkaan kuuluvat.

Kehitysikä: Elinvuodet 36-42 ja 85-91.

Sieluntoive: Nähdä sielun silmin, ajatusten toteutuminen, tuntea sisäinen ja kosminen tieto osana itseään.

Elämänläksy: Emotionaalisen älyn ja sisäisen aistin kehittyminen, henkinen voima.

MUUT CHAKRAAN LIITETTÄVÄT ASIAT

Väri: indigonsininen. Tumma musteensininen eli indigonsininen on ajattelemisen ja vaiston väri - se kuvaa henkilöä, joka näkee itsestään selvien asioiden taakse ja piilotettuihin syvyyksiin. Indigonsininen on henkistä kunnianhimoa ja tuttuuden tunnetta uskonnon ja tieteen suhteen, tässä värissä kohtaavat tietoisuus ja alitajunta. Mielenkiintoinen yksityiskohta indigonsinisessä muihin väreihin verrattuna on se, että syvästä indigon väristä ei ole olemassa muita sävyjä, kuten useimmista muista väreistä.

Elementti: valo, (pimeys), telepaattinen energia. Tämän chakran ei-fyysistä olomuotoa korostaa entisestään chakraan liitettävä elementti: valo. Koska valoa ei ole olemassa ilman pimeyttä, yhdistyvät nämä kaksi 6. energiakeskuksessa tasapainoisena parina tuoden järjestyksen kaaokseen. Esoteerisessa mielessä intuitio on kuin valoa, joka aivot tavoittaessaan luo sisäisiä mielikuvia ja 'heurekahetkiä'. Telepaattinen energia taasen on ajatusenergiaa, joka edeltää muotoa. Sillä tarkoitetaan kykyä aistia toisten ihmisten tai eläinten ajatuksia ilman tunnettuja aisteja.

Laatu: näkemys.

Teonsana: minä näen/tiedän.

Astrologia: Jousimies, kalat, vesimies.

Hallitseva planeetta: Jupiter, Neptunus, Uranus. Aurinkokuntamme suurin planeetta, Jupiter, kuuluu jättiläisplaneettojen ryhmään ja se on viides planeetta auringosta. Jupiterilla on ympärillään Saturnuksen renkaita heikosti muistuttavia renkaita sekä ainakin 61 kuuta. Astrologiassa Jupiter hallitsee jousimiehen ja kalojen tähtikuvioita. Jupiteriin liitettäviä ominaisuuksia ovat korkeammat mielen toiminnot, henkisyys, laajakatseisuus, seremoniat ja rituaalit. Kiinnostus filosofiaan ja henkiseen kasvuun heijastavat tämän planeetan hallitsemien ihmisten koko elämän mittaista opintotaivalta.

Arkkityypit: Meedio - luottaa sisäiseen näköönsä ja elää sen mukaan. Rationalisti - ei luota omiin vaistoihinsa, tunteisiinsa tai sisäiseen viisauteen.

Jumalolennot: Horus, Uraeus, Osumare, Shakti, Shiva, Tara, Hermes, Merkurius, yksisarvinen. Usein valkoisena kuvattu yksisarvinen (lat. unicornus) on eurooppalaisessa mytologiassa tärkeä tarueläin, jolla on peuran takaosa, leijonan häntä sekä hevosen pää ja yläruumis. Nimensä se on saanut ainokaisesta, ruuvinmuotoisesta sarvestaan, joka kykeni puhdistamaan vettä pelkällä kosketuksellaan. Yksisarvinen rakasti puhtautta ja viattomuutta. Alkemiassa yksisarvinen symboloi alkuaine mercuriusta, joka yhdessä sulphurin kanssa muodostaa korkeamman asteen ykseyden.

CHAKRAN VAHVISTAMINEN

Kivet: Atsuriitti, fluoriitti, indigonsininen safiiri, lapis lazuli, musta helmi tai opaali, sodaliitti.

Tuoksut ja yrtit: Frankinsensi, hyasintti, jasmiini, minttu, orvokki, pelargonia, santelipuu. Pelargonia eli geranium on tuoksuna lempeän tasapainottava, se rauhoittaa äärimmäisiä mielenvaihteluita luoden tyyneyttä ja levollisuutta. Pelargonia säätelee eri elinten ja umpirauhasten hormonituotantoa, se edistää lymfakiertoa sekä poistaa nestettä ja turvotusta kehosta. Eteerisenä öljynä pelargonia on hermostoa rauhoittava, paineita säätelevä, kaikkia fyysisiä ja psyykkisiä ääritiloja tasapainottava öljy.

Ravinto: Mustat pavut, mungo- ja adukipavut, punajuuri, karhunvatukka, kuivatut luumut.

Vokaali: i.

Mantra: KSHAM. 

Sävel: A. 

Musiikki: Kabuki, rauhoittava ja syvä new age musiikki, kosmiset soinnut sekä Bachin sävellykset.

Luonto: Öinen tai talvinen tähtitaivas, lampien syvä sini, Lapin luonto.

Rituaali: Intuitio - "Vain tätä hetkeä varten vapautan ajatukseni antaen niiden vaeltaa minne ne haluavat. En ole kiintynyt näihin aaveisiin. Minua liikuttaa suurempi vaikutus, oman vaistoni voima. Olen valmiina vastaanottamaan näitä viestejä, ajatusten voimakkaita pohjavirtoja. Otan tietoa näistä vaikutusvaltaisen syvistä vesistä, kiitollisena niiden ohjaavasta kädestä. Nämä lahjat alitajunnalleni ovat perusta oikealle toiminnalle elämässäni."

Tekstin alkuperäislähde: 
Luontaishoitola Energiakeskus Indigo

""Indigokeskus kuvastaa psyykkistä alitajuntaa eli intuitiivistä, sisäistä ääntä. Siellä sijaitsee kuudes aistimme, jolla saamme yhteyden näkymättömään maailmaan. Indigo hallitsee silmiä, näköaistia ja oikeaa aivolohkoa, jolla on yhteys vasempaan, luovempaan käteen. Ongelmat silmien alueella esim. migreeni johtuu heikosta indigosta.

Kun indigo on tasapainossa, ihminen kuuntelee sisäistä ääntään, eikä anna muitten vaikuttaa mielipiteisiinsä. Hänen silmät ovat vahvat ja ne hallitsevat kasvoja kirkkaudella. Hän on herkkä maailmankaikkeudelle ja hyvin herkkä muiden ajatuksille sekä tunteille.

Kun indigoa puuttuu, ihmisellä on ongelmia silmien kanssa, sekä hänellä on taipumusta migreeniin, ollessaan kuuro sisäiselle äänelleen - vaan toimii itseään vastaan. Hän on hyvin vaikutusaltis kaikkiin ulkopuolisiin ärsykkeisiin; hän ei ole oman itsensä herra, vaan taipuu muiden tahtoon. Toimintansa on ylijärkevää ja hän on tukahduttanut itsestään henkisen herkkyyden.

Kun indigoa on liikaa niin ihminen elää enemmänkin pää pilvissä kuin jalat maassa. Hänen on hyvin vaikea kohdata tämä fyysinen maailma ja elää tiedon rajamailla. Hänen psyykkiset kykynsä ovat voimakkaita, hän kärsii herkkyydestään. Päivärytmi on usein sekaisin alitajuntansa laukatessa yöllä vapaana.

Jos ihmisen aurassa on indigo pääväri, jokin hänessä kiehtoo ja vetää puoleensa selittämättömästi, ihmiset tuntevat olonsa hyväksi hänen läheisyydessään. Hänellä on yleensä selvänäkökyky ja silmät hallitsevat kasvoja voimakkaasti. Joskus ihmiset voivat pelatä hänen katsettaan, koska hänen silmistään huokuu sisäinen voima. Toiminnassaan hän on  äärimmäisen rehellinen ja kärsivällinen, hän tuntee kauneuden kaikessa elämässään, sekä ymmärtää symbolien maailmaa. Indigon ihmisen kodissa huokuu rakkaus - siksi muut käyttävätkin usein hänen kotiaan pakopaikkana. Hän on yhteisön tukipilari mihin muut turvautuvat. Ulkoinen olemuksensa voi olla vaatimaton tai persoonallinen, mutta ulkomuotoaan muuttamalla hän voi ilmentää aikaisempia elämiään. Silloin hän on ulospäin hyvin monikasvoinen.""

- päivitetty 9.1.2o11 -

9.1.2008

Vishuddha - sininen

5. Kurkkuchakra - Vishuddha


Pääteema: Kommunikaatio, itseilmaisu, luovuus äänen kautta, tahdonvoima. Viides energiakeskus eli kurkkuchakra avautuu eteenpäin ja se sijaitsee kaulakuopan ja kurkunpään välissä. Siihen liitetään kuunteleminen ja oman totuuden puhuminen, vastuu omista tunteista sekä kyky yhdistää sydän ja mieli. Taiteellinen luovuus, inspiraatio ja sisäinen riippumattomuus ovat osa tämän chakran harmonista toimintaa. Kurkkuchakran toimiessa vajaasti sen heikot energiat heijastuvat muun muassa arvostelun pelkona, mielipiteiden mustavalkoisuutena, ujoutena ja naamion taakse piiloutumisena.

FYYSISET JA HENKISET OMINAISPIIRTEET

Aisti: kuulo.

Ruumiinosat: Kurkku, korvat, suu, nenä, niska.

Umpirauhanen: kilpirauhanen.

Hormoni: tyroksiini. Kilpirauhanen eli tyreoidea on pehmeä rauhanen, joka koostuu kahdesta lohkosta sijaiten kaulan etukeskiosassa kurkunpään alapuolella. Kilpirauhanen erittää kolmea hormonia: tyroksiinia, trijodotyroniinia ja kalsitoniinia, joka säätelee veren kalkkipitoisuutta yhdessä muiden hormonien kanssa. Tyroksiinilla ja trijodotyroniinilla sen sijaan on keskeinen merkitys ihmisen aineenvaihdunnassa, ne vaikuttavat muun muassa normaaliin kasvuun ja kehitykseen, energia-aineenvaihduntaan sekä ruumiinlämmön, verenkierron ja lisääntymisen säätelyreaktioihin.
Pyhä toimitus: Synnintunnustus, rippi. Energia seuraa ajatusta - jokaisella ajatuksella, lauseella, teolla, on oma värähtelynsä. Mielemme täyttyessä myönteisistä ajatuksista ja mielikuvista, myös elämä ympärillämme heijastaa näitä energioita. Kurkkuchakran teemana puhdistautuminen tarkoittaa fyysisen tason lisäksi myös henkistä tasoa. Päästäessämme irti kielteisistä ajatuskuvioista, anteeksiantaessamme itsellemme sekä muille, vapautamme kurkkuchakran kautta energiavirran, joka auttaa tavoittamaan sielumme todellisen voiman. 

Kehitysikä: Elinvuodet 29-35 ja 78-84. 

Sieluntoive: Totuuden ilmaisu, maailmankaikkeuden äänen kuuleminen ja energeettisen yhteyden kokeminen olemassaoloon, oikeus tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. 

Elämänläksy: Persoonallinen ilmaisu, riippumattoman valinnan voima. 

MUUT CHAKRAAN LIITETTÄVÄT ASIAT

Väri: sininen. Sininen väri on rauhoittava ja lempeä, se huokuu totuuden henkeä. Sinisellä on kyky rentouttaa hermot, poistaa kipuja sekä haihduttaa stressiä. Väri liitetään myös kommunikointiin monella eri tasolla - puhuminen, kuunteleminen (myös oman sisäisen äänen) ja telepatia ovat tämän hoivaavan sävyn ominaisuuksia. 

Elementti: eetteri. Eetterin sanotaan olevan hienojakoisin kaikista elementeistä, sen värähtelyt edustavat jumalallista energiaa, joka virtaa jatkuvasti neutraalina voimana maailmankaikkeuden syvyyksistä. 

Laatu: ääni ja värähtely. 

Teonsana: minä puhun. 

Eläin: Elefantti, härkä. 

Astrologia: Kaksonen, neitsyt, härkä, vesimies. Hallitseva planeetta: Merkurius, Venus, Uranus. Merkurius on toiseksi pienin planeetta aurinkokuntamme yhdeksästä planeetasta ja sen pinta on täynnä meteoriittien törmäyksistä syntyneitä kraatereita. Astrologiassa Merkurius on älyn ja viestinnän planeetta, se liitetään tiedon ja kokemusten vaihtoon, kommunikointiin sekä eläinradan merkeistä kaksoseen. Merkurius antaa ihmiselle mahdollisuuden tarkastella asioita tunteidensa yli, se hallitsee mieltä ja stimuloi järjelliseen sekä loogiseen ajatteluun. 

Arkkityypit: Kommunikaattori - ymmärtää, jos toinen ei ymmärrä sanottua sanomaa. Itsensä naamioinut - piiloutuu naamion taakse: kukaan ei rakasta/kuuntele. Jumalolennot: Hermes, Merkurius, Orunmila, Sadasiva, Saraswati, Thoth.Länsi-Afrikan historiallisesti tärkeä etninen ryhmä, Yoruba kansa, on keskittynyt Nigerian alueelle. Heidän mytologiassaan Obatalan poika Orunmila on hyväntahtoinen ja suopea jakamisen jumala, jonka nimi tarkoittaa 'taivas tietää pelastuksen'. 

CHAKRAN VAHVISTAMINEN

Kivet: Akvamariini, atsuriitti, kalsedoni, lapis lazuli, selestiitti, sininen safiiri, sinipitsinen akaatti, sodaliitti, turkoosi. 

Tuoksut ja yrtit: Basilika, eukalyptus, frankinsensi, kamomilla, mirhami, piparminttu, salvia, santelipuu, sypressi. Eukalyptus on kaikille mieluinen, virkistävä tuoksu, joka raikastaa ja puhdistaa huoneilman. Se kirkastaa ajatuksia, viilentää tunteita sekä rauhoittaa ja tasapainottaa mieltä. Eukalyptus puhdistaa myös ilmapiiriä kielteisyydeltä tuoden rauhaa ja mahdollisuuden parhaiden puolien esiin tulemiselle. Fyysisellä tasolla eukalyptus lievittää hengitystiehyeiden tukkeumia ja flunssaista oloa, vahvistaa ja elvyttää väsynyttä sekä auttaa poistamaan lihasjännitystä. 

Ravinto: Melassi, siirappi, taatelit, rusinat, mustikat, mustaherukat, herkkusienet, kala (ei äyriäiset), valkoinen liha. 

Vokaali: e. 

Mantra: ham. 

Sävel: G. 

Musiikki: Kaikuisa new age musiikki, ylä-äänilaulu, siniset luonnonäänet. 

Luonto: Sininen taivas ja siniset vedet, sininen hetki talven hämärässä. 

Rituaali: Kommunikaatio - "Kehitän tasaisuutta, tasapainoa sanan ja teon välillä. Sanojeni liittoutuessa tekojeni kanssa, näen eheyden ja kokonaisuuden elämässäni. Kuljetan totuuttani myötätunnolla lauhdutettuna. Niille, joiden kanssa kommunikoin, puhun luottamuksella tietäen, että tulen kuulluksi ja ymmärretyksi. Mitä enemmän paljastan todellista minääni, sitä enemmän löydän hyväksyntää sellaisena kuin todella olen. Mitä enemmän hyväksyn itseni, sitä enemmän suvaitsevaisuutta ja hyväksyntää minulla on muille."

Tekstin alkuperäislähde: 
Luontaishoitola Energiakeskus Indigo

""Sininen energia kuvastaa sisäistä rauhaa. Se on älyllinen keskus, johon voidaan liittää rationaalisuus. Sinisen energian alaisuuteen kuuluvat kaula, suu, nenä, korvat, kasvojen alaosa, kilpirauhanen, kurkunpää, ruoka- ja henkitorvi, nielu, hampaat ja poskiontelot. Sairastelut näillä alueilla viestittää sinisen energian epätasapainosta.

Kun sininen on tasapainossa, ihmisen sisäinen rauha heijastuu ympäristöön, rauhoittaen jopa muita ihmisiä. Hänen puheensa on selkeää ja kuuluvaa. Hän on hyvin kärsivällinen ja tasapainoinen, sekä kuuntelee hyvin muita ihmisiä.

Kun sinistä energiaa puuttuu, niin ihmiseltä katoaa sisäinen rauha ja kärsivällisyys. Hänellä on suuri tarve olla toiminnassa ja äänessä, eikä hän osaa rauhoittua. Hänen on vaikea laittaa asioita järjestykseen ja elämä voi olla pelkää kaaosta. Hänellä on erilaisia sairauksia kuten esim. angiina, kurkunpää- ja korvatulehdus, kroonista nuhaa, kilpirauhasen liikatoimiintaa, nielu ja kitarisavaivoja, sekä ien- ja hammasongelmia. Hänellä on äänenkäyttöongelmia, koska hänen äänensä särkyy ja on usein käheä.

Kun sinistä on liikaa, on häntä vaikea lähestyä, sillä hänellä on korkea energiamuuri muita ihmisiä vastaan. Hän ei pidä muiden ihmisten kosketuksesta tai läheisyydestä, kädenpuristuksensakin on pelkkä hipaisu. Hänellä ei ole tunteille sijaa, eikä hän ilmaise ajatuksiaan. Hänen alaruumiinsa voi olla heikko, koska kokee pään tärkeämmäksi. Hänellä voi olla ongelmia rakkauselämässä ja suhteet päättyvätkin usein nopeasti.

Kun ihmisellä on auran pääväri sininen, ihmisestä huokuu hengen hiljaisuutta ja sisäistä rauhaa. Hän on luonteeltaan vakava ja hiljainen. Hän on vilkas älykkö ja elää täysillä, vaikkei se näykään ulospäin. Hänen ulkoinen olemus on siisti ja puhdas, hän rakastaa järjestystä.

Ihmisellä pitää olla sini- punatasapaino energioissaan. Jos esimerkiksi henkilöllä on punaista enemmän kuin sinistä, on hänellä vilkas aineenvaihdunta jopa alipainoisuuteen saakka, hänellä on myös liian kova puheääni. Vastaavasti jos sinistä on enemmän, aineenvaihdunta on huono ja puheääni ennemminkin hiljainen.
Sininen tehoaa hyvin aivoihin, hermojärjestelmiin, silmiin, korviin ja kaikkiin kehon viestintään liittyviin rakenteisiin. Vaikuttaa erinomaisesti kurkkuchakraan.""

- päivitetty 9.1.2o11 -

Anahata ~ vihreä, vaaleanpunainen & Ananda Khandha (ylempi sydänchakra, kristallisydän) ~ turkoosi

4. Sydänchakra - Anahata


Pääteema: Ehdoton rakkaus, sydämen rehellisyys, sielun kosketus. Sydänchakra eli sielunportti muodostaa chakrajärjestelmän keskuksen, se sijaitsee sydämen korkeudella, keskellä rintaa eteenpäin avautuen. Tässä energiakeskuksessa on vilpittömän ja ehdottoman rakkauden, rehellisyyden ja luottamuksen tasapaino. Se on yhteys kaiken olevaisen sisimpään ja koko luomakunnan hellään huomaan. Aito myötätunto ja rakkaus ilman ehtoja ovat haastavia sydänchakraan liitettäviä aiheita, jotka kehittyvät ja kasvavat rakastavan ja ymmärtäväisen itsemme hyväksymisen kautta. Sydänchakran ajaton ulottuvuus tuo mukanaan uudenlaisen 'tässä ja nyt' elämisen taidon, jossa tunteet ovat puhtaita sydänchakran toimiessa avoimesti, sydämellisyys on itsestään selvyys. Mikäli onnistumme toimimaan ilman, että tunteemme ohjaavat käyttäytymistämme ja astumme ulos almanakoista ja kalentereista, kun emme niitä tarvitse, löydämme kyvyn elää elämää sydämemme pohjasta. Sydänchakran epätasapaino voi aiheuttaa mustasukkaisuutta, katkeruutta, omistushalua ja kateutta. Kovasydäminen ja maaninen käyttäytyminen kuvastavat tämän chakran epäharmonista toimintaa.

FYYSISET JA HENKISET OMINAISPIIRTEET

Aisti: tunto. Tuntoaisti yhdistää fyysisen kehomme ulkomaailmaan, suurin tuntoaistielimemme on iho.

Ruumiinosat: Sydän, kädet, käsivarret, yläselkä, rintakehä, verenkiertojärjestelmä. Umpirauhanen: kateenkorva. Hormoni: thymohormoni. Kateenkorva (thymus) sijaitsee rintalastan takana toisen kylkiluun kohdalla. Se säätelee kasvua, elvyttää ja vahvistaa immuunijärjestelmää sekä tuottaa lymfosyyttejä ja valkosoluja. Kateenkorvan kreikkalainen nimi 'onthymus' tarkoittaa elämää, tahtoa tai aistia. Pyhä toimitus: avioliitto. Avioliitto on sydämen liitto, kahden ihmisen keskinäinen rakkaudentunnustus, joka edustaa yhteisön jatkuvuutta, ykseyttä ja yhteyttä. Avioliiton tehtävänä on yhdistää rakkauden avulla, se symboloi myös sitoutumista, aikuisuutta ja vastuunottamista omasta elämästä. Kehitysikä: Elinvuodet 22-28 ja 71-77. 

Sieluntoive: Rakkauden kokeminen avoimin sydämin, maailmankaikkeuden sydämen sykkeeseen yhtyminen. 

Elämänläksy: Sydämellinen, epäitsekäs myötätunto itseään ja muita kohtaan.

MUUT CHAKRAAN LIITETTÄVÄT ASIAT

Väri: vihreä, (vaaleanpunainen). Vihreä väri liitetään vahvasti luontoon ja luonnollisuuteen, harmoniaan ja tasapainoon. Se on diplomaattinen, siltoja rakentava väri, joka kykenee objektiiviseen päätöksentekoon. Aasiassa vihreä edustaa pitkäikäisyyttä ja sillä on taito parantaa, länsimaissa muun muassa kirurgit käyttävät vihreää työasua. 

Elementti: ilma. Ilma on liikkeen voima, se on näkymätöntä ja silti elintärkeää koostuen monista eri kaasuista, joita sisäänhengitämme jatkuvasti. Elementtinä ilma on luonteeltaan lentävää, liikkuvaa ja raikasta, ilmainen ilma ilmaisee itseään äänen avulla. 

Laatu: myötätunto. 

Teonsana: minä rakastan. 

Eläin: antilooppi, gaselli. Astrologia: Härkä, leijona, vaaka. 

Hallitseva planeetta: Venus, Aurinko, Saturnus. Aina paksujen pilvien peitossa oleva Venus on toinen planeetta Auringosta lukien ja Maata lähinnä oleva planeetta, lähimmillään se on vain noin 42 miljoonan kilometrin päässä Maasta. Astrologiassa Venus hallitsee härän ja vaa'an tähtikuvioita edustaen lempeyttä, rakkautta, epäitsekkyyttä ja viehätysvoimaa. Venus tekee ihmisestä kauneutta arvostavan, aistillisen ja harmonisen, planeetta liitetään myös taiteeseen, tieteeseen ja nautinnonhaluun. 

Arkkityypit: Rakastaja - omaa kyvyn rakastaa itseään ehdoitta ja tasapainossa omien tunteidensa kanssa. Esiintyjä - etsii rakkautta itsensä ulkopuolelta uskoen toisen ihmisen energioiden parantavan omat haavat. Tälläista ihmistä kalvaa petoksen pelko, joka myrkyttää kaikki mahdollisuudet onneen toisen ihmisen kanssa. 

Jumalolennot: Maat, Oya, Erzulie, Kakini Shakti, Afrodite, Venus. Erzulie on haitilainen rakkauden jumalatar, jonka juuret johtavat Länsi-Afrikkaan. Hän edustaa kauneutta, lempeyttä ja sensuaalisuutta, hänet tunnetaan myös anteliaisuudestaan. Erzulie pitää usein kädessään ympyränmuotoista viuhkaa, joka on peräisin Nigerian Osogbosta. Viuhka kuuluu Oshun papittarelle, joka toimii taivaallisen maailman ja ihmisten maailman välittäjänä. 

CHAKRAN VAHVISTAMINEN

Kivet: Aventuriini, jade, kunziitti, malakiitti, ruusukvartsi, smaragdi, vaaleanpunainen karneoli, vihreä ja vesimeloniturmaliini, vihreä kalsiitti. 

Tuoksut ja yrtit: Bergamotti, jasmiini, kehäkukka, melissa, mimosa, neroli, ruusu. Ruusu on kukkien kuningattarena ajaton rakkauden ja myötätunnon symboli. Sen makea, lempeän kukikas tuoksu lämmittää sielua hoitaen siten emotionaalisia haavoja ja palauttaen luottamuksen elämään. Ruusun aromi helpottaa ja rauhoittaa kaikenlaisissa suruissa, pettymyksissä ja masennuksessa, tuoksu muistuttaa sielun yksilöllisestä täydellisyydestä. Fyysisellä tasolla ruusua arvostetaan feminiinistä elinvoimaa kohottavana ja hormonaalista tasapainoa elvyttävänä. Eteerisenä öljynä ruusu on ikääntyvää ihoa uudistava ja ryppyjä silottava, rakkauden kallisarvoinen öljy. 

Ravinto: Luonnon jugurtti, tofu, oliivit ja oliiviöljy, kaikki pähkinät, pavut, quinoa (heinäkasvin siemen), kurttu- ja kiinankaali, herneet, vihreät paprikat ja linssit, parsa- ja ruusukaali, salaatti, parsa, selleri, avokadot, artisokat, pinaatti, okra, kurkku, meriheinä, vesikrassi, vihreät viinirypäleet, kiivi, limetti, päärynä, karviainen, sardiinit, tonnikala, persilja, minttu ja muut yrtit. 

Vokaali: a. Mantra: yam. Sävel: F. Musiikki: Trubaduurimainen tai kelttiläinen, sydäntä koskettava maailman musiikki. 

Luonto: Suomen vehreä luonto ja kaikki tuoksuvat kukat, vaaleanpunainen taivaanrusko. 

Rituaali: Rakkaus - "Olen rentoutunut ja vastaanottavainen, rauhassa hiljaisessa tyyneydessä, levossa herkissä tunteissa. Vedän puoleeni näitä lempeitä sykäyksiä ja teen niistä kodin sydämeeni. Sydämellisyyteni ravitsee suhteita itseeni ja muihin, minun ollessa ohjattuna vapaasta tahdostani, sydämeni halusta antaa ja vastaanottaa henkistä rakkautta. Antamani rakkaus parantaa minut ja ne, joille sitä annan. Sydämeni kannustaa minua antamaan anteeksi itselleni ja muille, vapauttaen kaiken moitteesta."

Tekstin alkuperäislähde: 
Luontaishoitola Energiakeskus Indigo

""Vihreä kuvastaa rakkauttamme, niin itseemme kuin lähimmäisiinkin. Vihreään keskukseen kuuluvat rintakehä, rinnat, olkapäät, käsivarret, sydän ja keuhkot. Kaikkien näiden elinten sairaudet viittaavat vihreän keskuksen tilaan. Verenpainesairaudet viittaavat huonoon vihreään keskukseen.

Kun vihreä keskus on tasapainossa, ihmisen on helppo myöntää itselleen olevansa joskus heikko ja joskus vahva. Hänen on helppo jakaa, antaa ja ottaa vastaan rakkautta. Hän ei kerää itselleen turhia paineita, eikä tästä syystä stressaannu herkästi. Suhde luontoon ja ystäviin on hyvä ja lämmin. Luontoharrastukset ovat lähellä hänen sydäntään.

Kun vihreätä energiaa puuttuu, voi se johtaa vakaviin sydänalueen sairauksiin, joista ääripäinä ovat keuhko- ja rintasyöpä sekä sydäntaudit ja astma. Ensimmäisiä oireita ovat vaikeudet ihmissuhteissa ja rakkaudessa, koska menettämisen pelko on niin suuri että hän ei uskalla päästää ketään lähelleen. Hän voi eristäytyä muusta maailmasta ja hautoa itsemurha-ajatuksia, koska keltainen energia ei pääse vapaasti kulkemaan. Hänen käsivartensa ovat myös heikot, eikä hän jaksa kantaa tai nostaa esineitä.

Kun vihreää energiaa on liikaa, ihminen palvelee ja hoitaa jatkuvasti muita, piittaamatta lainkaan itsestään. Hän haluaa tehdä aina kaikki asiat itse, eikä anna muiden auttaa itseään.
Kun ihmisellä on aurassa voimakkaimpana värinä vihreä, hän on erittäin luontorakas ja usein myös tekee työtä luonnon parissa. Hän näkee lapsissa kasvun ihmeen ja senpä takia hän toimii opetus- kasvatus- ja hoitotyössä. Hän on terapeuttinen luonne, jolle ihmiset kertovat huoliaan, mutta sisäisesti hän on tyytymätön itseensä. Hän ymmärtää, että elämällä on selvä tarkoitus ja vaatii elämältään säännöllisyyttä ja järjestystä. Hän on päättäväinen ja tehokas, sekä haluaa suorittaa kaikki työt loppuun asti. Vihreätä ihmistä kiehtoo sekä pukeutumisessa että asumisessa perinteikkyys. Hänen vaatemateriaalinsa ovat luonnonmukaisia mm. pellava, villa ja silkki. Luonnonmukainen elämäntapa on lähellä vihreätä ihmistä.
Vihreä vaikuttaa tehokkaasti lihaksiin, luihin, vereen ja vahingoittuneiden alueiden korjaamiseen. Sillä on myös hyvä vaikutus sellaisiin kehon alueisiin, jotka liittyvät sen tarpeiden tyydyttämiseen ja jakelutehtäviin.""

""Vaaleanpunainen on ensimmäinen sateenkaaren yläpuolella oleva väri, joka aloittaa tavallaan uuden kierroksen. Se on kahdeksas väri, punaisen korkeampi aste. Siihen yhtyy valkoinen, joka on ns. kymmenes väri. Se on punaista huomattavasti pehmeämpi. Rakkaus on muuttunut punaisen intohimosta ja palavasta rakkaudesta kosmiseksi ja epäitsekkääksi. Vaaleanpunainen on maailmaa syleilevän rakkauden väri. Lapsi säteilee vaaleanpunaista ennen murrosikää, joka vähenee seksuaalisuusenergian lähdettyä liikkeelle. Vaaleanpunaisessa rakkauden voima on idealistista ja romanttista. Tummempi punainen on seksuaalisempi ja fyysisempi. Vaaleanpunainen vaikuttaa ympäristöön rauhoittavasti. Jos vaaleanpunaisia ajatuksia lähettää itsestään ulkomaailmaan, ovat se aina ehdoitta annettua rakkautta, joka säteilee ympäristöön ja rauhoittaa lähellä olevia vihamielisiä ihmisiä. Vaaleanpunainen yhdistää ihmiset toisiinsa kaikkialla. Maapallomme kaipaa vaaleanpunaista, yli rajojen ja rotujen ulottuvaa tunnetta.

Vaaleanpunainen ihminen:
Jos vaaleanpunainen on voimakas aurassa (ykkösvärinä vielä harvinainen) on hänellä kyky yhdistää henkinen voima fyysiseen voimaan. Punainen toimii koko ajan vaaleanpunaisen sisällä. Vaaleanpunainen arvostaa huomattavasti muiden tunteita ja pyrkii saamaan muissa ihmisissä heidän voimavaransa esiin. Hän auttaa muita toteuttamaan unelmiaan. Kasvu ja kehitys tärkeitä vaaleanpunaiselle. Häntä vetää kaikki suuret operaatiot tai projektit, joissa tarvitaan kykyä nähdä tilanteiden molemmat puolet ja taito sovittaa ne yhteen. Aika ajoin muut pitävät häntä vaativana ja tunteettomana, vaikka sisimmissään haluaa vain auttaa muita. Hänen lähelleen voi olla vaikea päästä. Jos hän alentuu punaisen tasolle ja unohtaa valkoisen itsessään, unohtaa hän yhteisöllisen palvelunhalun. Silloin hän tyytyy fyysiseen jättäen henkisen tason. Hänestä tulee hyvin kontrolloiva ja muita dominoiva. Sisimmissään hän on opas, ei järjestelijä tai hallitsija.""


4 1/2 Ylempi sydänchakra, kristallisydän - Ananda khanda



Ananda khanda-keskus on uuden ajan energiakeskus, joka sijaitsee sydän- ja kurkkuchakran välissä, kehon oikealla puolella. Nimi on peräisin sanskriitinkielen sanasta ananda (hyvän viestin lähettiläs, elämänilo, aisti-ilo) sekä sikhinkielisestä sanasta khanda, joka edustaa tietoa jumalallisuudesta ja luojan luovaa voimaa.

Pääteema: Sydämellinen kommunikaatio, yksilöllistymisen prosessi. Virtaus (flow), henki, elämä.
Ananda khanda keskus on harmoniassa ollessaan onnellisuuden keskus, jossa luovuus virtaa vapaasti. Keskittyen, hetkessä olemalla, on mahdollisuus oman sisäisen kauneuden, oman parhaampansa esiin tuomiseen. Nämä universaalin virtauksen (flow) tunteet tekevät elämästä mielekästä, antavat elämälle ja omalle itselle merkityksen tällä planeetalla. Ottamalla elämä omiin käsiinsä, luomalla omaa elämäänsä, toteuttaa Ananda khanda keskuksen yksilöllistymisprosessia, joka auttaa ponnistelemaan itsenäisesti omalle itselleen tärkeiden päämäärien saavuttamiseksi.

Ananda khanda keskus opastaakin meitä oikeaan suuntaan, se kannustaa seuraamaan sydämen ääntä, kuulostelemaan omia tunteita sekä oppimaan ja toimimaan vastuullisesti sen mukaan. Rakkaus, parantaminen, anteliaisuus, tunteet, tuntemukset, alitajunta, vaisto, yksilöllinen vastuu, luovuus, kommunikaatio, itseensä luottaminen ja itsenäisyys - tämä chakra yhdistää järjen ja tunteet.

Ananda khanda keskusta kutsutaan myös kohonneeksi sydämeksi (kristallisydän). Tämä kertoo tunteiden kokemisesta tässä hetkessä. Ilo omista tunteista ja tuntemuksista sekä tunteenilmaukset (itku, nauru, jne.) vapauttavat energiaa ja sallivat energian virrata vapaasti kehossamme monella eri tasolla. Tunteiden pidättäminen tai niihin kiinnijääminen aiheuttavat tukoksia ja epätasapainoa tässä energiakeskuksessa. Turkoosiin väriin liittyen nämä mahdolliset epätasapainot esiintyvät aina sydämestä kurkkuun saakka sijaitsevalla alueella.

Ananda khanda keskus liitetään massakommunikaatioon, julkiseen puhumiseen ja "oman" viestin viemiseen maailmalle. Se kuvastaa myös kommunikaatiota taiteiden ja kaiken luovan ilmaisun kautta, kommunikaatiota olemuksen tunnepuolelta. "Sanat tulivat kuin tyhjästä" tai "käsiäni ohjasi tuntematon voima" - ne tulevat äärettömyydestä, universaalista ykseydestä ollessamme yhtä kaiken kanssa.

Ananda khanda tukee elämään lähempänä luontoa ja harmoniassa luonnon lakien kanssa, näin ollen se tuo meidät lähemmäksi yksinkertaista elämää ja harmoniaa koko universumin kanssa. Tasapaino oman, sisäisen luontomme ja ulkoisen luonnon kanssa on tärkeää sekä sydämen että Ananda khanda keskuksen hyvinvoinnille. Tämä keskus on hyvin vahvasti tässä ajassa, kannustaen meitä "palaamaan takaisin omaan luontoomme", ottamaan huomioon planeetta, jolla elämme ja näin ollen myös oma itsemme.

Turkoosi planeettamme, Gaia, muodostuu sinisestä taivaasta ja järvistä, merestä sekä vihreästä luonnosta. Turkoosi Ananda khanda keskus on planeettaenergiamme keskus, Atlantiksen kaiku, jonka viesti Vesimiehen ajassa kohoaa sydämestämme. Taivas ja maa, yhteys kaikkeen elämään.

Chakraan liitettävät asiat

Väri: turkoosi.

Turkoosi eli sinivihreä kantaa mukanaan teemoja sinisestä, vihreästä ja hieman myös keltaisesta. Se on luovuuden väri, jonka viesti kumpuaa olemuksen tunnepuolelta eli sydämestä, yhdistäen siten sinisen kommunikaation ja vihreät tunteet. Emotionaalisesti väriin liitetään edelleen leikkisyys, spontaanisuus sekä haasteena tietty etäisyys ja viileys. Mentaalisella tasolla turkoosi viittaa vapautta rakastavaan sieluun, itsenäiseen ajattelijaan, joka on riippumaton ja vastuunsa hyväksyvä.

Elementti: vesi ja ilma.

Teonsana: Kuka minä olen?

Eläin: delfiinit ja pääskyset.

Hallitseva planeetta: Chiron ja Maa, Seulaset eli Plejadit (tähtijoukko).
Chiron planeetta löydettiin Saturnuksen ja Uranuksen välistä vuonna 1977, aikana jolloin vallalla oli ymmärrys yksittäisten sanojen ja tekojen maailmaa muuttavasta voimasta. Chiron symboloikin luovuuden ja näkemyksen ainutlaatuista yhdistelmää arvostaen menneisyyttä, henkilökohtaisia rajoja sekä luonnonlakeja. Myyttisenä hahmona Chiron on kentauri, puoliksi ihminen ja puoliksi hevonen. Hän on haavoittunut parantaja, joka ei koskaan kyennyt parantamaan itseään, mutta hänestä tuli parannusta etsiessään mestariparantaja. Hän edustaa filosofisen hengen itsenäisyyttä, myötätuntoa ja luottamusta sisäiseen itseemme.

Muinaiset sivilisaatiot: Lemuria ja Atlantis.

Ruumiinosat ja umpirauhanen: Sydän, keuhkot, selän yläosa, rintakehä, kurkku ja niska, kateenkorva (säätelee kasvua, elvyttää ja vahvistaa immuniteettijärjestelmää, tuottaa lymfosyytteja ja valkosoluja).

Chakran vahvistaminen

Kivet: Turkoosi, krysokolla, fluoriitti, amatsoniitti, akvamariini (fengshuissa akvamariini liitetään 'taivaan nauruun').

Tuoksut ja yrtit: Litsiluumu, myrtti, piparminttu, timjami.
Lempeä ja hellävarainen myrtti on ikivihreä pensas tai pieni puu, joka tunnetaan aromaterapeuttisesti hermoja vahvistavana sekä rauhaa ja lohtua tuovana tuoksuna elämän siirtymävaiheissa. Se lepyttää voimakkaita tunteita ja omaa puhdistavan vaikutuksen emotionaalisessa kehossamme. Aatamin ja Eevan kerrotaan saaneen paratiisista mukaansa myrtinoksan, se symboloi sovitusta, kestävää rakkautta, kauneutta, puhtautta ja anteliaisuutta - ehkä se on tiemme takaisin sydämen puutarhaan...

Musiikki: Atlantis musiikki.

Luonto: Meri, järvet, metsät ja vihreät nummet, uiminen delfiinien kanssa.

Rituaali: Virtaava - "Tänään iloitsen itsestäni ja siitä, mitä osaan. Tänään annan itselleni luvan olla leikkisä, hymyilen ja olen iloinen. Teen sitä mitä haluan ja sallin kaikkien kokemusteni sisältää iloa ja rakkautta. Elämä on ihanaa - tänään löydän tuon ihanuuden. Olen päivä päivältä vahvempi, kuljen elämän virran mukana."

Muita uusia chakroja

Magenta, kulta, hopea ja valkoinen ovat myös värejä, jotka odottavat varmistamistaan ja ihmisten valmiutta uusiin ulottuvuuksiin. Edelleen yksi näistä uusista järjestelmistä on Sielun chakrat, joka pitää sisällään 12 chakraa punaisesta juuresta valkoiseen, päälaen yläpuolella olevaan keskukseen. Nämä väreiltään sekä teemoiltaan muuntuneet energiakeskukset auttavat ihmisiä kohtaamaan lähestyvät muutokset ja muodostamaan perustan korkeammalle kommunikaatiolle.


Tekstin aluperäislähde: 
Luontaishoitola Energiakeskus Indigo

- päivitetty 27.7.2o11 -

Manipura - keltainen

3. Solar Plexus - Manipura


Pääteema: Henkilökohtainen voima, oma tahto, itseluottamus. Kolmas chakra sijaitsee muutaman sormen leveyden verran navan yläpuolella, rintalastan alapuolella ja se avautuu eteenpäin. Tähän sisäiseen aurinkoomme liitetään energian muodostaminen lämpönä, voimana tai innostuneisuutena. Solar plexus chakra kuvaa myös oman egon ja myönteisen suhtautumisen oppikoulua, tiedon hankintaa ja älyllistä ymmärrystä huumorintajua unohtamatta. Olemassaolon muotoutuminen, riippumaton itsetunto ja itsetuntemus ovat osa tämän energiakeskuksen harmonista toimintaa keskittyneisyyden ja keskittämisen ohella. Epätasapainossa ollessaan tämän chakran huonosti virtaavat energiat näkyvät sekaannuksena, masennuksena, itseluottamuksen puutteena, vallanhimona tai ahneutena.

FYYSISET JA HENKISET OMINAISPIIRTEET

Aisti: näkö. Ruumiinosat: Keskiselkä, vatsa, maksa, perna, sappirakko, ruoansulatusjärjestelmä ja hermosto.

Umpirauhanen: haima.

Hormoni: insuliini. Haima sijaitsee vatsaontelon elinten takana, valtaosa haimasta toimiikin ruoansulatusrauhasena ruoansulatus- entsyymejä tuottaen. Haima erittää myös elimistön tärkeimpiä hormoneja eli insuliinia, joka muodostuu haiman saarekesoluissa ja mahdollistaa glukoosin pääsyn soluihin. Lisäksi insuliinilla on vaikutuksia rasva-aineenvaihduntaan.

Pyhä toimitus: konfirmaatio.Konfirmaatio tulee latinankielisestä sanasta 'confirmare', joka tarkoittaa vahvistamista. Uskonnollisessa mielessä konfirmaatiossa vahvistetaan uskoa Jumalaan ja Pyhään Henkeen, mutta ajatus uskosta omaan itseen sekä itseensä luottamisen opettelemisesta tukevat myös sanan ja ajatuksen varsinaista merkitystä.

Kehitysikä: Elinvuodet 15-21 ja 64-70. Sieluntoive: Tuntea elävästi sisäinen voima ja henkinen identiteetti.

Elämänläksy: Oman persoonallisuuden kehittyminen, tunteiden ja kokemusten muuntaminen, rohkeus ottaa riskejä ja olla olemassa, itsevarmuus ja kokemusperäinen viisaus.

MUUT CHAKRAAN LIITETTÄVÄT ASIAT

Väri: keltainen. Keltainen on älyllinen väri, se edustaa oppimista ja hankittua tietoa. Ilo ja keveys, elämän myönteisyys ja aurinkoisuus ovat keltaisen valoisia ominaisuuksia.

Elementti: tuli. Tuli lämmittää kotejamme, valmistaa ruokamme ja palaa sisällämme. Tuli tuhoaa vanhaa ja sen ansiosta syntyy uutta. Tulen luonne on puhdistavaa, voimakasta, seksuaalista ja vahvaa, kuumuus on tämän elementin ilmentymä.

Laatu: sisäinen voima. Teonsana: minä osaan/voin. Eläin: vuohi. Astrologia: Leijona, jousimies, neitsyt, oinas.

Hallitseva planeetta: Aurinko, Jupiter, Mars, Merkurius. Aurinko on normaali tähti, joka saa säteilemänsä energian sen keskustan vedystä, joka muuttuu heliumiksi. Aurinko- kuntamme muut planeetat kiertävät Aurinkoa, Maa mukaan lukien. Astrologiassa Aurinko hallitsee leijonan tähtikuviota, Aurinko edustaa ihmisen todellista olemusta ja antaa ihmiselle tahdonvoimaa, kyvyn keskittymiseen sekä rohkeuteen toimia elämässä.

Arkkityypit: Henkinen soturi - omaa sisäistä voimaa ja luottamuksen vatsanpohjatunteisiin. Raataja - kaipaa muilta jatkuvaa hyväksymistä ja tunnustamista, Tuhkimo-syndrooma.

Jumalolennot: Brigit, Hathor, Ra, Shango, Agni, Kali, Rudra, Surya.Alunperin maallinen hallitsija Shango on

Nigerian mytologiassa ukkosen ja myrskyn jumala, hän on rohkeuden symboli ja hänen henkensä nousee kohtaamaan suuria haasteita. Shango kuvataan ukkosen symboli pään päällään (kaksiteräinen kirves), hänellä on kuusi silmää ja joskus myös kolme päätä.

CHAKRAN VAHVISTAMINEN

Kivet: Aurinkokivi, meripihka, keltainen sitriini, tiikerinsilmä, topaasi.

Tuoksut ja yrtit: Bergamotti, inkivääri, kaneli, kataja, laventeli, mustapippuri, neilikka, pelargonia, piparminttu, rosmariini, ruusu, vetiveria, ylang ylang. Sitrusmaisen keveän ja virkistävän tuoksun omaava bergamotti tuo olemukseemme auringon, se kohottaa henkeä auttaen siten esimerkiksi masennuksen, jännitysten tai univaikeuksien hoitamisessa. Bergamotti on stressiä laukaiseva, todellinen mielialan kohottaja ja hyvänmielen tuoja. Fyysisellä tasolla bergamottia käytetään muun muassa akneihon hoitoihin.

Ravinto: Voi, kananmunat, juusto, cashew pähkinät, maissi ja maissijauho, kokojyvätuoteet, riisi, couscous, alfalfa, auringonkukan siemenet ja öljy, soijapavut, keltaiset pavut ja paprikat, nauris, palsternakka, keltaiset linssit, ananas, banaanit, sitruunat, galia- ja hunajameloni, greipit, ananaskirsikka, keltaiset mausteet.

Vokaali: o. Mantra: ram. Sävel: E. Musiikki: Harmoninen jazz, tulinen latino- ja flamencomusiikki.

Luonto: Auringonpaisteesta nauttiminen, rypsi- ja viljapellot, kaikki keltaiset ja kullankeltaiset kukat, hetket nuotiolla tai kynttilän valossa, aavikot ja tulivuoret.

Rituaali: Voimakeskus - "Herään hiljaisen ihmeen tilaan, täysin valmiina elämän seikkailulle. Menen eteenpäin uskoen, että monet ihanat mahdollisuudet ovat minua varten varastossa. Toivotan tervetulleeksi odottamattoman, koska se tarjoaa minulle täydellisiä yllätyksiä. Olen latautunut tekemään rohkeita päätöksiä, jotka johtavat suurempiin ilmaisuihin inhimillisyydestäni. Vapaasta tahdostani ja kiitollisena vapautan mielikuvani vauraudesta vaihdossa menestykseen, vallan vaihdossa armoon, hallinnan vaihdossa rohkeuteen. Olen tunnettu ja palkittu ihmisystävällisyydestäni."

Tekstin alkuperäislähde: 
Luontaishoitola Energiakeskus Indigo 

""Keltainen keskus on oman vapaan mielen ja tahdon keskus. Se on ihmisen sisäinen aurinko, joka kertoo hänen kyvyistään hyväksyä ja rakastaa itseään. Lapsella se alkaa kehittymään yleensä silloin kun hän oppii puhumaan, eli jolloin oma tahto nostaa päätään. Lapsesta tulee yksilö. Keltainen on väreistä uteliain: Lapsen kehittyessä yksilöksi tulee kyselykausi. Keltaiseen keskukseen kuuluvat pallea, keskiselkä, iho, maksa, perna, haima ja osa suolistoa.

Jos keltainen on tasapainossa hyväksyy ihminen itsensä sellaisenaan säteillen ulospäin onnellisuutta. Hänellä on tahdonvoimaa, sekä hän tietää miksi elää ja kuka hän on. Jos keltaista väriä puuttuu, ihmisen suhde omaan itseensä on kielteinen tai sitä ei ole lainkaan. Hän vaatii itseltään liikaa ja on täydellisyyteen taipuvainen. Hän on kyyninen, skeptinen ja omalla kielteisyydellään hän työntää ihmisiä pois luotaan. Keltaisen puute ilmenee myös erilaisina iho-ongelmina, ihottumina, paiseina sekä pallea- ja keskiselkäsärkynä. Pahimmassa tapauksessa maksa,- haima,- ja pernatulehduksena.

Jos keltaista on liikaa, on ihminen hyvin dominoiva ja hän tuntee olevansa maailman napa, joka johtaa kaikkea. Hän pitää itseään täydellisenä ja kaikkivoipana. Liika keltainen jarruttaa myös henkistä kasvua ja tästä syystä he ovat erittäin skeptisiä henkilöitä, jotka halveksivat kaikkea henkisyyteen liittyviä asioita.
Ihminen, jonka auran pääväri on keltainen, on hyvin terävä-älyinen, utelias ja ikuinen opiskelija. Ajatuksiltaan hän on enemmän filosofi ja ehdoton idealisti. Hänellä on myös vilkas mielikuvitus ja hän rakentelee usein pilvilinnoja. Häneltä puuttuu yleensä keskittymiskykyä ja hän haluaa tehdä itsenäistä, toisista riippumatonta työtä. Hän säteilee valoa ja kerää osakseen huomiota. Hän pukeutuu tyylikkäästi oman mallinsa mukaan ja käyttää pukeutumisessa paljon värikkäitä vaatteita sekä geometrisiä kuvioita. Keltainen auttaa henkiseen sekavuuteen ja älyperäisen keskuksen vaikeuksiin.""

- päivitetty 9.1.2o11 -