Riepukan vaippakakut ja raskauskuvauksia

Tästä tulee varmaan maratonin mittainen postaus kuvien johdosta. Niin paljon on ollut kaikenlaista, kameraa on myös pitkästä aikaa ulkoilutettu ja intoa ommellakin on vielä riittänyt, ja kyllähän nämä tulee saada muistiin laiteltua.

Heinäkuun 

~ lopulla vietimme tyttären Baby Showerit. Vauvajuhlat saatiin järjestettyä tulevalle äidille yllätyksenä läheisen naisväen kokoontuessa – kaikista muuttujista huolimatta – ja meidän junailemat pienet harhautukset onnistuivat mainiosti ennen kaikkea tyttären puolison ansiosta. Vasta anoppinsa auton nähtyään meidän pihassa tytär arvasi mistä oli kyse. Hyvä niin, eipä ehtinyt jännitellä! 🤎

Yksi vauvajuhlien elementti oli tietenkin vaippakakku. Elämäni eka, kuten olivat Baby Showeritkin. 

Tämä omalle tyttärelle tehty vaippakakku toteutui hartaudella ja monen viikon suunnittelun pohjalta. Ohjeita en varsinaisesti etsinyt, vaan annoin ajatusten muodostua omanlaisikseen. Aika ihana siitä tulikin, vaikka itse sen sanon. 

Sitten kävi niin, että tämän jälkeen valmistui toinen... Ja kolmaskin. Toista toteuttaessa oli hyvä syy käyttää pois kaikkia jäljelle jääneitä vaaleanpunavoittoisia materiaaleja, mutta sen jälkeen oli virkistävää vaihtelua tehdä tuo kolmas, joka on sen sijaan on nude-beige-valkoinen-harmaa -värimaailmassaan helposti vietävissä mihin tahansa lookkiin, jos niin halutaan. 

Näissä vaippakakuissa on Riepukan tuotteita muutamia jo valmiina, mutta esimerkiksi Tertussahan on kupeeseen vaikka mitä ihania lisäyksiä tilattavissa samoilla toimituskuluilla. 😉 Alaosan verkkomainen kangas tukee, jos lisää tuotteita haluaa kakkuun asetella. Toisaalta vaippoja voi myös poistaa tai tiivistää, jolloin tuo vapautuneen tilan voi korvata esimerkiksi vaate- tai harsokääröillä, tuttipullolla, millä ikinä tahansa, mikä saajalleen on katsottu sopivaksi. Kukin tavallaan.

Nämä kaksi jälkimmäistä kakkua ovat  pienempiä kuin tyttärelle tehty, sillä suuren ja monikerroksisen luomuksen postittaminen sen herkän olemuksen vaatimalla huolellisuudella on jo itsessään taitolaji. Jos vaipat haluaa pitää käyttökelpoisina uhraamatta niitä vain koristeiksi (mikä nyt varmasti onkin tavoiteltavaa) ja kakun silti kuohkean ja pehmoisen näköisenä, olematta silti hutera ilman jämeriä tukirakenteita, katsoin parhaaksi nipistää kakun koosta pois yhden kerroksen. Ajattelin myös kompaktimman vaippakakun olevan monikäyttöisempi. Vauvakutsut eivät ole ainoa käyttökohde, vaan nämä toimivat hyvin myös nimiäisissä, ristiäisissä ja vaikka äitiyslomalle lähtijän vauvalahjana, johon voi yhdistää yhteistuumin porukalla sekä tarvikkeita että lahjakortteja tinkimättä juhlavuudesta. Myös äidille ja isälle osoitetut hemmottelu- ja hyvinvointilahjat tulevat jokaiselle takuulla tarpeeseen – ei siis unohdeta heitä, vaikka ainahan vauvahankinnat ovat se kaikkein suloisin osuus. 

Pienempien korkeus ja halkaisija on molemmissa ~35 cm.

Muita mainitsemisen arvoisia viime aikoina valmistuneita käsitöitä on 'Hertalle' pieni tunika, useita rusettipipoja (mihin meinaa koukkuuntua) ja itselle anorakki koiratreeneihin. Takin tein sillä ajatuksella, että se menee syyskostealla, mutta myös kuoritakkina ainakin leudommilla talvikeleillä. Kaulus nousee pystyyn tuulensuojaksi tai vastaavasti sen saa avarrettua auki, mitä kuumakallena ja erilaisten tempojen takia arvostan: Välillä mennään, välillä pönötetään paikoillaan pitkiäkin aikoja. Välimuodossaan kaulus laskeutuu kaulahuivimaisesti ja viistosti, joka tekee yläosasta tasapainoisemman ja feminiinisemmän, vastapainona muuten aika linjattomalle anorakin mallille. Softshellissa on fleecepinta sisällä ja materiaali hengittävää, vedenpitävää ja tosiaankin lämmintä materiaalia. Huppu on vuorattu samettitrikoolla. Takana on iso lelutasku, edessä pienempi esim. puhelimelle ja avaimille.

Kaavoja mulla ei tähänkään ollut, mutta lunttasin vähän vanhasta sadehupparista ja luovin loput jotenkin muuten. En olis uskonut että tää onnistuu näin hyvin, sillä kuoritakkina oli kehitettävä malli joka ei kinnaa mistään edes useiden vaatekerrosten kanssa. Mutta hei, tossa se nyt on ja oon valtavan tyytyväinen! 🥰 Täydellinen se ei ole, mutta eipä ole käyttäjänsäkään. 🤭 Jälkikäteen aatellen ainakin yhden asian nimittäin muuttaisin, ja se on etutaskun tarranauhat. Olisin ihan hyvin voinut ommella taskun tarrapinnat tiiviisti koko pituudeltaan itse taskun ylälinjaan, enkä vastaosia tuohon läppään. Saattaa olla että lisään siihen vielä vetskarin. Myös heijastimien kanssa mietin vielä vaihtoehtoja.

Niin, järkkäriäkin tosiaan tuli ulkoilutettua pitkästä aikaa. Kaverin kanssa kävimme monen vuoden tauon jälkeen iltaöisellä roadtripillä Kiteen Paasveden meteoriittijärvellä. Siitä muistona pari otosta. 

Niiden jälkeen rakas, kaunis tyttäreni "Hertta" sydämensä alla raskausviikolla 30, sekä molemmat tulevat vanhemmat. 🧡

Valokuvaamisen nextille levelille

Ilmat on suosineet viime päivät kuvaajaa ja kulkijaa valolla, luonnon yksityiskohdilla ja taivaan valkokankaan tapahtumilla. Laitan tähän nyt muutamia ekoista kuvistani, jotka ylittävät omat "rimani", joista kirjoitin viimeksi, ja joita todellisuudessa ei ole edes olemassa. Tekisi nimittäin kovasti mieli julkaista myös setti sellaisia kuvia, joissa useimpien mielestä ei ehkä ole mitään jujua, kuvauksellisestikin saattavat olla tasoiltaan mitä sattuu, mutta itselleni henkilökohtaisesti henkivät syvää luontoyhteyttä, tunnelmaa, maagisuutta ja energiaa. Ehkäpä teen paketin jonain hetkenä vielä myös sellaisista.


Nämä kaikki ovat hyvin lähelle originaaleja, suurin osa täysin. Yhtä on rajattu, kahta oikaistu, yhteen lisätty himppanen kontrastia, yhdestä muokattu aurauskepin varjo piiloon. Useimmat on otettu käsivaralla ja manuaalilla. Käsivaralla, koska jalusta ei ole aina mukanani. Asiaa ei helpota se ettei käteni  ole enää vakaat: en jaksa kannatella kameraa pitkään, saati samalla säätää, vääntää ja hakea oikeaa kulmaa omalla keholla. Sekään kun ei ole vakaa. 🙊 Tarvitsen siis mukaani kuvaamiseen ehkä hitusen enemmän tsägääkin kuin muut. Ja aikaa.


Oon lähtenyt urpåilemaan järkkärin säätöihin lähes ummikkona. Jonkinlainen käsitys perusteista mulla on, paljon olen kuvien ja kuvanmuokkauksen kanssa pelannut, sekä kuvia erilaisilla vempeleillä räpsinyt, mutta lähtökohtaisesti järkkärimaailman tunnen yhtä hyvin kuin Uuden-Guinean sademetsät. Vaikka tykkään editoimisesta, väreillä leikittelystä, fiilistyökaluista ja jopa surrealistisistakin teoksista, tärkeintä lienee hallita se, josta kaikki lähtee: vision pysäyttäminen valosta kuvaksi. En tiedä auttaako vai jarruttaako, että tavallaan tiedän hyvinkin yksityiskohtaisesti millaista lopputulosta ja tunnelmaa haen. Silloinkin, vaikkei itselläni ole juuri käsitystäkään mitä siihen pääsemiseksi vaaditaan laitteistolta, olosuhteilta, kuvaajalta ja jälkikäsittelyltä, onko siihen yltäminen mahdollistakaan. Oppiminen vaatii siis paljon kokeiluja ja epäonnistumisia, joiden sekaan mahtuu vasta niitä oikeasti eteenpäin vieviä onnistumisia ja oivalluksia. Oon monella tavalla kuvaamisen suhteen myös sellainen, että teoria ei uppoa ennen kuin oma silmä ja käsi on kokeillut ja hakenut yhteistä linjaa aikansa.


Näissä kuvissa on oiottu. Nämä ovat tulleet tähän suoraan kameran JPG:nä, lukuun ottamatta alussa mainittuja muutoksia ja vesileimaa. Tiedän ja näen monessa asiassa "virheitä" ja parantamisen varaa, niin tarkkuudessa, valotuksessa ja ties missä – mikä siis lienee myös hyvä ominaisuus ja piilevää potentiaalia – mutta tämä on ehtaa ja autenttista tasoani nyt, johon kuitenkin olen olosuhteet ja kokemus huomioiden ihan tyytyväinen. Päätinkin etten lähde pikamuokkaamaan edes niitä seikkoja millään osaamallani ohjelmalla, jotka olisivat meikattavissa piiloon, vaan jos jälkikäsittelyyn ilmenee väistämätöntä ja selvää tarvetta, vien sen Darktableen RAW:na niin usein kuin mahdollista. Siten ohjelma on 'pakko' omaksua ja raakatiedostojen käsittely vie askeleen eteenpäin valokuvauksen maaperällä. Tiedän joidenkin kuvien sisältävän myös asioita, jotka muita voivat ennemminkin häiritä, mutta jotka itselleni ilmaisevat jotakin erityistä. Tämä johtunee mm. pyhän geometrian ja symboliikan tajusta, jolloin mieli ja sydän on ohjelmoitunut tekemään havaintoja ja näkemään tiettyjä muotoja, säännönmukaisuuksia ja lainalaisuuksia.

Oon kyllä aivan valtavan onnellinen löydettyäni uuden palon tähän harrastukseen. Se oli vuosia lähes kokonaan kateissa. Luultavasti silloiset kamerat olivat antaneet jo kaikkensa ja uudet työkalut olivat välttämättömät viedäkseen asiaa uudelle tasolle. Suurin osa kuvista tulikin napsittua sitten enää puhelimella (tulee edelleenkin).

Käyttämäni laitteet ovat: 

• Sony SLT A55V / kittiputki 3.5-5.6/18-55 SAM / Tamron AF 70-300 1:4-5.6 tele-macro (1:2)

• Canon PowerShot SX600 HS 18x Optical Zoom

• Huawei Honor 8

• Olympus SP-55OUZ 

• Samyang 2.0 / 16mm (hankittu vielä vahvistukseksi)

 

Järkkärillä on jo jonkin verran ikää, paketti tuli meille käytettynä, enkä pysty vertaamaan sitä oikein mihinkään. Tehdään parasta sillä mitä on.

Canonin pokkarin zoom tarkentaa parhaimmillaan 72-kertaiseksi, mikä on sen tärkein ominaisuus. Esimerkkinä siitä alin kuva, täysikuuta ja pimennystä edeltävältä päivältä. Siinä zoom taitanee olla 36 - 52x, ja silloin tällöin kaikkein zuumatuimmissakin kuukuvissa on vielä siedettävä tarkkuus käsivaralla otettuna. Eli jos ja kun haluan todennäköisesti onnistuvia ja varsinkin lähikuvia kuusta, luotan edelleen enemmän pokkariin. 

Honorin kaksoiskameraan oon puhelimen kameraksi oikein tyytyväinen. Siinä on myös säädettävä aukko -ominaisuus, joka tosin feilaa joskus tosi luonnottomasti. Parhaimmillaan vastaavasti se on aika kiva lisä peruskuvaamiseen. 

Olympus on niin ikään 18x Optical Zoom, mutta sitä kapinetta oon käyttänyt tosi vähän. Tarkoitus on ottaa vielä jossain vaiheessa selvää sen mahdollisuuksista. 

Seuraavat suunnitellut laitehankinnat ovat uusia vara-akkuja järkkäriin ja/tai kaukolaukaisin (ajastus syö virtaa). Myös pari vaihtoehtoista putkea on noussut ajatuksiin, sillä koen vetoa pitkän valotusajan luomaan, valon kynäilemään ympäristön ikuistamiseen, ja fyysisen tähtitaivaan ilmiöiden dokumentointiin. Linnunrataa en varmaan kyllästyisi koskaan kuvaamaan. Se näyttää aina erilaiselta, joka päivä, joka hetki. Se on kenties muuttuvin, moniulotteisin ja massiivisin ympäristö mitä ihminen voi kokea ja havaita ympärillään yhden silmäyksen aikana: Menneisyys, nykyisyys, tulevaisuus ja ikuisuus, näkyvä ja näkymätön, yhdessä scenessä.

Auringonlasku pellolle nousseen usvan läpi. Aurinko tuntui suorastaan sukeltavan syliin.

Sininen superverikuu ja sen pimennyksen loppuvaihe. Nopeasti tielle pystytetty jalusta, arvotut asetukset ja tarkennus kiireessä haettua. Valitsin tämän valotuksen ja tarkkuutensa perusteella, vaikka joissain otoksissa pimennys oli tätä selkeämpi ja oranssiksi kuuta värjäävä.

Kuvagallerian löydät osoitteesta: https://marilphotography.weebly.com

Behind The Camera...



Nämä ovat puhelimella otettuja, joista eka on muokattu Instaan fiilisfiltterillä. Ja muuten hyvä esimerkki puhelimen f-arvo -ominaisuuden feilaamisesta. Tarkkasilmäinen huomaa varmasti sanomattakin. Itselle rakkaissa ja merkityksellisissä hetkissä ja yhteyksissä tämmöisillä puutteilla ei kuitenkaan ole sen suurempaa painoarvoa kuin mitä niille itse sallii.

Tunnelmapaloja syyslämmössä

Upeat syysilmat ovat mahdollistaneet sen, että olemme päässeet ulkoilemaan melkein heti. Ensimmäisen kerran lähdimme vaunuttelemaan tänään viikon ikään tulleen Ompun kanssa toissapäivänä 9.9. Liikkumisen suhteen rajallista elämää raskausajan viettäneenä oli mahtavaa saada hitailla kameran kanssa koko tuo nelituntinen orastavan ruskan ja loppukesän väriloiston äärellä. Myös isommat sisarukset – jotka ovat ottaneet pikkusisaruksen enemmän kuin innoissaan vastaan – olivat osan matkaa mukana työntelemässä, sillä perheeseen ilmaantunut enterorokko on vaatinut pitämään jäissä sylittelyt, silittelyt ja pusuttelut tässä kaikkein ärhäkimmässä tartuntavaiheessaan. Tällä tavoin pääsivät edes vähän osallistumaan.

•

Tänään on ensimmäistä kertaa myös kestovaipat käytössä. Aloitin flanelleteilla ja kuorilla, ja tuo paketti istuu mainiosti ja tuntuu paljon kivemmalle kuin kertsi. Ensimmäinen vaihtoväli oli yli kaksi ja puoli tuntia, jolloin flanelletti oli jo aika märkä. Nyt unet ovat venyneet Onnilla jo neljään tuntiin. Näinköhän pääsen vaihtamaan vaipan lisäksi myös lakanoita...? Öisin nukutaan 5 - 8 tunnin yhtäjaksoisia unia (ihmeellisiä onnenkantamoisia siinä mielessä nämä perheen lapset, sillä jokaisella on riittänyt unta öisin samalla tavalla), joten en tiedä saanko imuteholtaan mitään kestovaippaa riittämään noin pienellä sen aikaa. Saa nähdä!

•

Lapsista kohta 10-vuotiaalle kolmoselle luotiin äsken oma blogi. Siihen on tarkoituksena yhdistää harrastuksistaan ja vahvuuksistaan kolme asiaa; kokkailu ja leipominen, aikaansaannosten valokuvaaminen ja myös kirjoittaminen. Jos se ottaa tuulta alleen ja intoa riittää niin että sisältöä sinne syntyy, annan kuulua täällä osoitteen myöhemmin. ツ

Sydämeni alla

On 20. raskausviikko, piakkoin puoliväli. 

Viidesti aikaisemmin muotoonsa venyttynyt rakas kumpu, silkkipaperisine arpineen, kantaa rakkautta ja uuden ihmettä. 

Onni asuu täällä. Potkiikin.

Ja Onni kantaa minua.

Tiedän, se on iso, tälläkin kerralla. Viidenkin vuoden tauon jälkeen muistaa olla. Varpaat katosivat näkyvistä varsin aikaisin. ﺕ Tästä kutakuinkin lähdettiin: