14.4.2012

Hoitotilat



Luovuimme turhana lojuneesta punttiksesta ja aloimme järjestelemään vierastaloa hoitotiloiksi, jotta pääsen aloittamaan lähihoitojen tekemistä mahdollisimman mutkattomasti perheen, arjenpyörityksen ja opiskelun lomassa.


Etenkin kesäaikaan täällä on erinomaiset ja täydellisen rauhaisat tilat, mutta varauduin myös siihen, että usean muuttujan maailmassa ja talviaikaan muun muassa lämmitystaloudellisista syistä voin tarvittaessa toimia myös kotona sisällä. ❤











5.4.2012

Tyhjän huoneen ovella



Kauan, kauan sitten piirsin. 
Ja maalasin.

En koskaan ollut erityisen tyytyväinen mihinkään tekemääni, mutta nautin siitä silti. 
- Siis sen vähän, mitä itseltä ja omilta vaatimuksilta ehdin. En tiedä kenelle maalasin, mutten ainakaan itselleni.
Olin toisaalta liian pikkutarkka, mutta myös liian hätäinen ja suoristuskeskeinen.
En osannut nauttia luomisesta, en itse prosessista. Mutta värit ja muodot puhuttelivat.

Sitten elämä korosti muita asioita, jotka menivät aina tämän ohi.

Kuten äitiys. Monta kertaa.
               Kirjoittaminen. 
Musiikki. 
                                  Valokuvaaminen.
Kuvankäsittely.
                                        Remontti ja astetta isommat pensselit.


Aina jotain. En edes yrittänyt löytää tietä takaisin itseni toteuttamisen tähän puoleen - vaikkakin vielä joitain vuosia sitten pidin sisälläni tyhjää huonetta tälle haaveelle varattuna, mutta jonka ovessa luki epämääräisesti; "sitten kun".

Unohdin.

Kunnes, eräänä päivänä kaivoin muutamat jäljellä olevat akvarellikynät tallestaan, kuulostellen hiljakseen suurentuvaa pyörrettä sisälläni. Hetken kuluttua tunnistin sen inspiraatioksi, jonka kynät herättivät. Niitä hivelin, sivelin, olin hiljaa ja nautin tunteesta. Tiesin, että nyt voisi olla oikea aika, ainakin aikaisempia parempi sellainen. Ymmärsin myös, mitä asioita ja asioiden syvyyksiä oli pitänyt oppia ennen kuin voisin tuoda väreillä jotain itselle tärkeää paperille saakka. Ne vaiheet ovat olleet välttämättömiä. 

Välttämätöntä oli myös investoida uusiin tarvikkeisiin. Ihastuin DERWENT Inktense -mustevärikyniin, jotka ovat vesiliukoisia. Värit ja niiden syvyyden nähtyäni tiesin niiden olevan minun. ﺕ