Valokuvaamisen nextille levelille

Ilmat on suosineet viime päivät kuvaajaa ja kulkijaa valolla, luonnon yksityiskohdilla ja taivaan valkokankaan tapahtumilla. Laitan tähän nyt muutamia ekoista kuvistani, jotka ylittävät omat "rimani", joista kirjoitin viimeksi, ja joita todellisuudessa ei ole edes olemassa. Tekisi nimittäin kovasti mieli julkaista myös setti sellaisia kuvia, joissa useimpien mielestä ei ehkä ole mitään jujua, kuvauksellisestikin saattavat olla tasoiltaan mitä sattuu, mutta itselleni henkilökohtaisesti henkivät syvää luontoyhteyttä, tunnelmaa, maagisuutta ja energiaa. Ehkäpä teen paketin jonain hetkenä vielä myös sellaisista.


Nämä kaikki ovat hyvin lähelle originaaleja, suurin osa täysin. Yhtä on rajattu, kahta oikaistu, yhteen lisätty himppanen kontrastia, yhdestä muokattu aurauskepin varjo piiloon. Useimmat on otettu käsivaralla ja manuaalilla. Käsivaralla, koska jalusta ei ole aina mukanani. Asiaa ei helpota se ettei käteni  ole enää vakaat: en jaksa kannatella kameraa pitkään, saati samalla säätää, vääntää ja hakea oikeaa kulmaa omalla keholla. Sekään kun ei ole vakaa. 🙊 Tarvitsen siis mukaani kuvaamiseen ehkä hitusen enemmän tsägääkin kuin muut. Ja aikaa.


Oon lähtenyt urpåilemaan järkkärin säätöihin lähes ummikkona. Jonkinlainen käsitys perusteista mulla on, paljon olen kuvien ja kuvanmuokkauksen kanssa pelannut, sekä kuvia erilaisilla vempeleillä räpsinyt, mutta lähtökohtaisesti järkkärimaailman tunnen yhtä hyvin kuin Uuden-Guinean sademetsät. Vaikka tykkään editoimisesta, väreillä leikittelystä, fiilistyökaluista ja jopa surrealistisistakin teoksista, tärkeintä lienee hallita se, josta kaikki lähtee: vision pysäyttäminen valosta kuvaksi. En tiedä auttaako vai jarruttaako, että tavallaan tiedän hyvinkin yksityiskohtaisesti millaista lopputulosta ja tunnelmaa haen. Silloinkin, vaikkei itselläni ole juuri käsitystäkään mitä siihen pääsemiseksi vaaditaan laitteistolta, olosuhteilta, kuvaajalta ja jälkikäsittelyltä, onko siihen yltäminen mahdollistakaan. Oppiminen vaatii siis paljon kokeiluja ja epäonnistumisia, joiden sekaan mahtuu vasta niitä oikeasti eteenpäin vieviä onnistumisia ja oivalluksia. Oon monella tavalla kuvaamisen suhteen myös sellainen, että teoria ei uppoa ennen kuin oma silmä ja käsi on kokeillut ja hakenut yhteistä linjaa aikansa.


Näissä kuvissa on oiottu. Nämä ovat tulleet tähän suoraan kameran JPG:nä, lukuun ottamatta alussa mainittuja muutoksia ja vesileimaa. Tiedän ja näen monessa asiassa "virheitä" ja parantamisen varaa, niin tarkkuudessa, valotuksessa ja ties missä – mikä siis lienee myös hyvä ominaisuus ja piilevää potentiaalia – mutta tämä on ehtaa ja autenttista tasoani nyt, johon kuitenkin olen olosuhteet ja kokemus huomioiden ihan tyytyväinen. Päätinkin etten lähde pikamuokkaamaan edes niitä seikkoja millään osaamallani ohjelmalla, jotka olisivat meikattavissa piiloon, vaan jos jälkikäsittelyyn ilmenee väistämätöntä ja selvää tarvetta, vien sen Darktableen RAW:na niin usein kuin mahdollista. Siten ohjelma on 'pakko' omaksua ja raakatiedostojen käsittely vie askeleen eteenpäin valokuvauksen maaperällä. Tiedän joidenkin kuvien sisältävän myös asioita, jotka muita voivat ennemminkin häiritä, mutta jotka itselleni ilmaisevat jotakin erityistä. Tämä johtunee mm. pyhän geometrian ja symboliikan tajusta, jolloin mieli ja sydän on ohjelmoitunut tekemään havaintoja ja näkemään tiettyjä muotoja, säännönmukaisuuksia ja lainalaisuuksia.

Oon kyllä aivan valtavan onnellinen löydettyäni uuden palon tähän harrastukseen. Se oli vuosia lähes kokonaan kateissa. Luultavasti silloiset kamerat olivat antaneet jo kaikkensa ja uudet työkalut olivat välttämättömät viedäkseen asiaa uudelle tasolle. Suurin osa kuvista tulikin napsittua sitten enää puhelimella (tulee edelleenkin).

Käyttämäni laitteet ovat: 

• Sony SLT A55V / kittiputki 3.5-5.6/18-55 SAM / Tamron AF 70-300 1:4-5.6 tele-macro (1:2)

• Canon PowerShot SX600 HS 18x Optical Zoom

• Huawei Honor 8

• Olympus SP-55OUZ 

• Samyang 2.0 / 16mm (hankittu vielä vahvistukseksi)

 

Järkkärillä on jo jonkin verran ikää, paketti tuli meille käytettynä, enkä pysty vertaamaan sitä oikein mihinkään. Tehdään parasta sillä mitä on.

Canonin pokkarin zoom tarkentaa parhaimmillaan 72-kertaiseksi, mikä on sen tärkein ominaisuus. Esimerkkinä siitä alin kuva, täysikuuta ja pimennystä edeltävältä päivältä. Siinä zoom taitanee olla 36 - 52x, ja silloin tällöin kaikkein zuumatuimmissakin kuukuvissa on vielä siedettävä tarkkuus käsivaralla otettuna. Eli jos ja kun haluan todennäköisesti onnistuvia ja varsinkin lähikuvia kuusta, luotan edelleen enemmän pokkariin. 

Honorin kaksoiskameraan oon puhelimen kameraksi oikein tyytyväinen. Siinä on myös säädettävä aukko -ominaisuus, joka tosin feilaa joskus tosi luonnottomasti. Parhaimmillaan vastaavasti se on aika kiva lisä peruskuvaamiseen. 

Olympus on niin ikään 18x Optical Zoom, mutta sitä kapinetta oon käyttänyt tosi vähän. Tarkoitus on ottaa vielä jossain vaiheessa selvää sen mahdollisuuksista. 

Seuraavat suunnitellut laitehankinnat ovat uusia vara-akkuja järkkäriin ja/tai kaukolaukaisin (ajastus syö virtaa). Myös pari vaihtoehtoista putkea on noussut ajatuksiin, sillä koen vetoa pitkän valotusajan luomaan, valon kynäilemään ympäristön ikuistamiseen, ja fyysisen tähtitaivaan ilmiöiden dokumentointiin. Linnunrataa en varmaan kyllästyisi koskaan kuvaamaan. Se näyttää aina erilaiselta, joka päivä, joka hetki. Se on kenties muuttuvin, moniulotteisin ja massiivisin ympäristö mitä ihminen voi kokea ja havaita ympärillään yhden silmäyksen aikana: Menneisyys, nykyisyys, tulevaisuus ja ikuisuus, näkyvä ja näkymätön, yhdessä scenessä.

Auringonlasku pellolle nousseen usvan läpi. Aurinko tuntui suorastaan sukeltavan syliin.

Sininen superverikuu ja sen pimennyksen loppuvaihe. Nopeasti tielle pystytetty jalusta, arvotut asetukset ja tarkennus kiireessä haettua. Valitsin tämän valotuksen ja tarkkuutensa perusteella, vaikka joissain otoksissa pimennys oli tätä selkeämpi ja oranssiksi kuuta värjäävä.

Kuvagallerian löydät osoitteesta: https://marilphotography.weebly.com

Behind The Camera...



Nämä ovat puhelimella otettuja, joista eka on muokattu Instaan fiilisfiltterillä. Ja muuten hyvä esimerkki puhelimen f-arvo -ominaisuuden feilaamisesta. Tarkkasilmäinen huomaa varmasti sanomattakin. Itselle rakkaissa ja merkityksellisissä hetkissä ja yhteyksissä tämmöisillä puutteilla ei kuitenkaan ole sen suurempaa painoarvoa kuin mitä niille itse sallii.

Alla omenapuun

Meillä sieltä ei tosin löydy Väinöä, jos yhtä Väiski Vemmelsäärtä ei lasketa. ﺕ

Gentleman eli Kentsu 2 kk. tuli siis viime lauantaina. Hän on valloittava tapaus, aivan ihana karvavauva...!

Tuntuu että jo muutamassa päivässä kani on oppinut talon tavoille ja ottanut meidät homakseen. Tähän saakka pari yötä on vietetty ulkokopissa ja muut yöt sekä pari päivää sisällä, jo huonon ilmankin takia. Sisällä kanilla on ollut käytössään keittiö ja eteinen, joita erottaa lapsiportti muusta tilasta. Mutta jo eilen Kentsu keksi – useamman kerran salaa päänsä ja portin raon välisiä mittausuhteita mallailtuaan – pätkiä portin alta tutkailemaan ympäristöä. Agility-estepussi ja tiukaksi rullattu huopa ovat toimineet ensiapuna, mutta uskonpa että ovat korkeintaan hidasteita seuraavalle karkumatkalle. ;) Toki Kentsu saa alkaa liikkumaan muuallakin kuin tuolla rajatulla alueella, mutta koen että näin alussa ja sisäsiistiksi opettaessa on hyvä elää vähän pienemmällä ja helposti puhtaana pidettävällä alueella. Itse asiassa, papanoita ja lammikoita on ilmestynyt lattioille suhteellisen vähän. Siisteyskäsitys tuntuu tosiaan olevan sisäänrakennettua kaneilla.

Kentsu antaa käsitellä itseään hyvin. Tämä nauttii rapsuttelusta, harjaamisesta, kiipeää itse syliin ja tuuppii nenällään kättä auki silittelyjä tahtoessaan.

Myös valjaisiin ollaan opeteltu, ja vaikka nuo meidän ovatkin vielä vähän väljät minisäädöilläänkin, on Kentsu saanut käpälänsä läpi niistä vain pari kertaa. Varsinaista protestoimista ei ole ollut, mitä nyt otteesta yritetään räpiköidä aina alkuvaiheessa irti, vaan yllättävän sopeutuvainen ja yhteistyökykyinen eläin on hän.

Tällä hetkellä ulkoelämä tapahtuu väliaikaisen ulkohäkin-/kopin, puutarha-verkosta tehdyn aitauksen avulla ja välillä valjaissa, joista kaksi jälkimmäistä onnistuu vain valvonnan alla. Lapset ovat keksineet että 'Kentsu teleporttaa', kun loikatessaan viskaa takapuolta sivulle ja on yhtäkkiä ihan eri puolella, hännäntöpö vastakkaiseen ilmansuuntaan, mistä lähti ja missä oli hetken murto-osaa aiemmin. ツ Parasta maailmassa (voikukanlehtien jälkeen) onkin saada teleporttailla nurmella "muiden lasten" keskellä sylistä syliin!

Kyllä tästä kanista huomaa että onnellisimmillaan se on ulkona. Aistit ja tarkkaavaisuus syttyy sekä aktiivisuus lisääntyy. Mutta yksin se ei onnellinen olisi sielläkään – tämä seurankipea luppana varsinkaan... Onneksi sylittäjiä, silittäjiä ja palvelijoita riittää ja kyllä tässä sitä sopivaa pupuneito-matchiakin ollaan silmäilty. ;) Lapset tosin vaativat jo jokainen itselleen omaa nimikkokania. Sanomattakin siis selvää, että tällä karvaisella otuksella on ollut täällä sydämet sulattava vaikutus!

Mökkiä, häkkiä ja koppia

Leikkimökkikin on nyt siivottu kesäkuntoon. Viime vuodet siellä on ollut jo vähän hiljaisempaa, koska toiseksi nuorin on tykännyt kuskata leikkikeittiön mökistä ulos ja pyörittää ulkoilmakeittiötä. Se onkin ollut lähinnä hiekkislelujen säilytyspaikkana. 

Myös kaninhäkki on pesty, desinfioitu ja laitettu paikoilleen ylihuomenna kotiutuvaa Kentsua varten. Se on lähinnä väliaikainen ratkaisu ja "kakkosasunto", koska vakiasuntoaan emme ole vielä saaneet. Toisaalta hyvä sellaisen on olemassa ollakin, jos jostain syystä joudumme luppanoita pitämään jossain vaiheessa toisistaan erillään. Huomenna aletaan "sisustuspuuhiin" ja tehdään häkkiin katettu alue. Tarkoituksena on askarrella myös siirrettävä aitaus, jossa kani pääsee valvonnan alla nautiskelemaan omenapuiden alle makoisia voikukanlehtiä. ツ

Ranskanluppa Gentleman

Hän on siis tuleva perheenjäsenemme:

Ranskanluppa

• Ranskanluppa kuuluu jättirotuihin, jossa yksilön ihannepaino on yli 5.5 kg. Ranskanluppa on jumbokaniroduista suurin luppakorvarotu.

• Määritelmän mukaan tiivisrunkoinen; lyhyt ja leveä. Pää on rungossa tiiviisti ja kaulan lyhyyden sekä leveyden takia se antaa vaikutelman että kaula puuttuu kokonaan. Korvat laskeutuvat ja edestäpäin katsottuna kaareutuvat sisäänpäin. Korva – korvamitta on vähintään 36 cm. Urokset ovat naaraita massiivisempia, mutta kokoero ei silti ole merkittävä. Yleisimpinä väreinä tavataan luonnonvärejä, kuten luonnonharmaa, -sininen ja -keltainen, yksiväriset valkoiset, mustat, sekä erilaiset viittakuviot. Gentleman on mustaviittakuvioinen.

• Suuri koko juontaa juurensa jalostuspolkuun, sillä nämä ovat alkujaan kehitetty lihakaneiksi. Ranskanlupat ovat perinteisesti eläneet tallikaneina.

• Luonteeltaan ranskanluppia kuvaillaan koiramaisiksi sohvapulliksi, sillä ne voivat muodostaa tiiviin luottamussuhteen ihmisiin ja ovat seurallisia sekä rauhallisia. Sosiaalisuudestaan ja luttanuudestaan huolimatta kaneilla on luontainen uteliaisuus mukana. Myös ranskanluppien voima tulee ottaa huomioon valittaessa kanirotua, sillä se vaikuttaa olennaisesti käsiteltävyyteen. Onnellisimmillaan nämä yhdyskuntaeläimet ovat joko perheen sylivauvana, taikka lajitoverien kanssa.

• Ranskanlupan sukukypsyys tavoitetaan n. 4 - 5 -kuisena. Poikueet ovat suuria, syntyä voi jopa 20 poikasta kerralla, kuitenkin yleisimmin 7 - 12 jälkeläistä.

• Keskimääräinen elinikä on 4 vuotta, mutta ranskanlupat voivat elää hyvin 7-vuotiaaksikin. Kokonsa takia nämä kanit eivät ole niin pitkäikäisiä kuin pienemmät lajitoverinsa.


• Pääravintoa on heinä ja pellettivalmisteet. Tuoreruokaa ja vettä unohtamatta.

• Kanien kanssa voi harrastaa näyttelyitä ja kanihyppykisoja. Kuitenkin massansa takia nämä jättikanit eivät ole parhaimpia hyppykaneiksi. Tietenkin virikemielessä tämä tuo mukavaa vaihtelua, jos molemmat osapuolet tästä innostuvat.

Lisää aiheesta mm. täällä.

Ranskanlupat ovat siis sosiaalisia kontakteja kaipaavia ja hyvin seurallisia otuksia. Jos ihminen ei voi tarjota seuraansa, on luppanalla oltava kaveri tai useampia. Me päädyimme ottamaan ensin tämän uroksen, jotta kastroinnin jälkeen, ainakin näillä näkymin, otamme hälle kaveriksi naaraan, sillä tämä kombo on yleensä toimivin parivaljakko. Kaikki riippuu vielä siitä miten Kentsu paikkansa meidän luona hakee.

Tällä hetkellä suunnitelmana on, että hyödynnämme näitä omia tilojamme eri vuodenaikoina. Rakennamme ensialkuun kesäajan asumuksen aitauksineen, mutta pidämme Kentsua paljon myös sisällä ja opetamme sisäsiistiksi. Taluttimeen opettaminen on myös tavoitteena, sillä vaikka meillä on iso piha, sitä reunustaa sekä tie että junarata. Vapaana ulkoileminen ei siis tule kyseeseen. Onneksi innokkaita ulkoiluttajia riittää ja valvonnan alla on mahdollista loikkia myös pitkän narun päässä. Talviasumus rakennetaan johonkin piharakennukseen niin että lämpötila pysyy ns. tallilämpötilassa. Tähän mennessä olisikin löydettävä kanityttökaveri kylkeen. Koska kanin talvikarva kasvaa siedättämällä kylmää syksystä saakka, eikä heitä voi siksi altistaa isoille lämpötilavaihteluille, talvisaikaan paksun turkin takia seurustelu keskittyy vierastalolle, jossa lämpö on vakituisesti väh. +5 astetta. Vakituista asumusta vierastalolle ei varmaankaan tehdä, vaikka itse sisätilana se olisi kaikkein helpoin ratkaisu, sillä talvellakin haluaisin hälle/heille vapaan käynnin ulos aitaukseen, ja toisekseen vierastalolle tehdään myös bänditreenitilat. Tämä tila on kuitenkin oivallinen vaikkapa tulipalopakkasia ajatellen, jos vähänkään herää epäilys ettei vakiasumuksen eristykset ja lämmitykset riitä. 

Koska kastroiminen on mahdollista aikaisintaan n. 5-kuisena (joissain tapauksissa jo 4-kuisena onnistuu), ja tämän jälkeen on vielä pidettävä kuukauden varoaika ennen kuin eri sukupuolia voi päästää yhteen, vaatiikin ensi syksy ja järjestelyt vähän pähkimistä. Asiaan vaikuttaa sekin että olemme viikon Lapissa, jolloin kanilla tai niillä kahdella on hoitaja. Tyttökaveri on otettava hyvissä ajoin joko tätä ennen, mutta sen ikäisenä ettei tyttö ehdi mitenkään sukukypsäksi, jotta sopeuttaminen yhteiselämään ja talvikotiin voi alkaa, tai otettava tyttöpupu olosuhteista, jossa totuttelu syysilmaan on valmiiksi hyvässä vauhdissa. Onneksi meidänkin leveysasteilla on talvet olleet pääosin niin leutoja jouluun saakka, että aikaa yleensä on. Kompromissi löytyy varmasti.

Toiveita toukokuulla

Aikaa on vierähtänyt viime postauksesta puoli vuotta. Olemme eläneet rikasta, rakasta, ihanaa vauva-arkea. Omppu on kasvanut ja kehittynyt jo 8-kuiseksi palleroksi, joka hakee kovin polvia alleen. ﺕ

Kevätkin alkaa olemaan pitkällä ja luonto vihertää.

Olen ollut aikaansaamaton päivittämään blogia, eikä toisaalta ole ollut erityisiä aiheitakaan. On ollut tarkoituksenmukaista keskittyä olennaiseen ja olevaan. ❤


Olemme varanneet maaliskuun lopussa syntyneestä poikueesta meille jumbokanipojan, rodultaan ranskanlupan. Lapset ovat jo kauan rankuttaneet lemmikkiä, mutta olen kokenut ettei aika ole ollut kypsä. Kuitenkin kun itse olen kasvanut eläinten keskellä, ymmärrän hyvin tuon karvaisten ja pehmoisten kaverien kaipuun. Sitä paitsi eläimet opettavat paljon rakkaudesta ja myötätunnosta, vastuuntunnosta puhumattakaan. Meillä lapset ovat käsitelleet eläimiä aina hienosti, joten se ei ole painanut eläimen hankinnan lykkäämisessä, enkä epäile hetkeäkään että innostus ja kiinnostus olisi vain hetkellistä.


Eilen sitten paljastimme, että parin viikon päästä meille tulee karvavauva. Voi sitä riemun määrää...!


Itse rodusta ja kanista kirjoitan pian erikseen.

Tunnelmapaloja syyslämmössä

Upeat syysilmat ovat mahdollistaneet sen, että olemme päässeet ulkoilemaan melkein heti. Ensimmäisen kerran lähdimme vaunuttelemaan tänään viikon ikään tulleen Ompun kanssa toissapäivänä 9.9. Liikkumisen suhteen rajallista elämää raskausajan viettäneenä oli mahtavaa saada hitailla kameran kanssa koko tuo nelituntinen orastavan ruskan ja loppukesän väriloiston äärellä. Myös isommat sisarukset – jotka ovat ottaneet pikkusisaruksen enemmän kuin innoissaan vastaan – olivat osan matkaa mukana työntelemässä, sillä perheeseen ilmaantunut enterorokko on vaatinut pitämään jäissä sylittelyt, silittelyt ja pusuttelut tässä kaikkein ärhäkimmässä tartuntavaiheessaan. Tällä tavoin pääsivät edes vähän osallistumaan.

•

Tänään on ensimmäistä kertaa myös kestovaipat käytössä. Aloitin flanelleteilla ja kuorilla, ja tuo paketti istuu mainiosti ja tuntuu paljon kivemmalle kuin kertsi. Ensimmäinen vaihtoväli oli yli kaksi ja puoli tuntia, jolloin flanelletti oli jo aika märkä. Nyt unet ovat venyneet Onnilla jo neljään tuntiin. Näinköhän pääsen vaihtamaan vaipan lisäksi myös lakanoita...? Öisin nukutaan 5 - 8 tunnin yhtäjaksoisia unia (ihmeellisiä onnenkantamoisia siinä mielessä nämä perheen lapset, sillä jokaisella on riittänyt unta öisin samalla tavalla), joten en tiedä saanko imuteholtaan mitään kestovaippaa riittämään noin pienellä sen aikaa. Saa nähdä!

•

Lapsista kohta 10-vuotiaalle kolmoselle luotiin äsken oma blogi. Siihen on tarkoituksena yhdistää harrastuksistaan ja vahvuuksistaan kolme asiaa; kokkailu ja leipominen, aikaansaannosten valokuvaaminen ja myös kirjoittaminen. Jos se ottaa tuulta alleen ja intoa riittää niin että sisältöä sinne syntyy, annan kuulua täällä osoitteen myöhemmin. ツ

Syyskuun ensimmäinen, nyt

Nyt syksy on ihan oikeasti täällä. Kesä kävi heittämässä jäähyväiset vielä viimeisten helteiden merkeissä, mutta on tullut aika kerätä se muistoina sydämeen muuttamalla haikeus kiitollisuudeksi, ja palata arjen rytmiin  vaihtaen askellajia kesälautumien laukkailujen jälkeen.

Nyt kääriydytään lämpimään huopaan takkatulien äärelle villasukissa ja teemuki kädessä, sytytellään kynttilöitä ja toivotetaan syksy tervetulleeksi. ﺕ


Nyt käännytään kotiin- ja sisäänpäin. ღ

(Lyhty, jonka piti tulla ulos...
---vaan siinä se lipaston päällä narjottaa.)

 Ilmassa tuoksuu syksy, taivas näyttää kuulaammalta ja luonnon kukoistus muuttuu syvemmiksi sävyiksi.

Zenlandia, Oshopark - "soramonttu", "äitin tontti"...

Suurimmat urakat olisivat puutarhassa ohi... Huh! On vieläkin vaikeuksia uskoa sitä todeksi, sen verran taajaan tahtiin piha meitä työllisti ja projektit haukkasivat tunteja päivistä. Mutta sekä odotus, että työ palkittiin - on helppo hymyillä! ﺕ

Kesti tosiaan seitsemän vuotta päästä siihen saakka, että pihat oli raivattu kaikista turhaakin turhimmista rakennuksista, epämääräisistä rytöalueista ja puustosta. Viime kesänä saimme suurimmat alat tasoitettua ja nurmikoitettua, mutta vielä silloinkaan ei jaksanut uskoa sen päivän joskus koittavan, jolloin pystyy katsomaan edes jotain valmista.

Ainoa olennaisesti puuttuva elementti tästä kivikeitaasta on vesiputous, jonka mies tekee todennäköisesti liuskeisesta luonnonkivestä.

Itämaisen puutarhan piirteitä halusimme ja siinä myös omasta mielestämme riittävästi onnistuimme:

Altaan pohjalle on laitettu Substrat-kiveä, joka takaa biologisen tasapainon esim. allaskasveille tai kaloille. 

Kasveja ei altaassa vielä ole, mutta reunalle on istutettu  mm. heinämäistä viiruhelpiä, liljoja sekä japaninkurjenmiekkaa.

Perennoja istutettiin yli kahtakymmentä eri lajia,

ainakin 120 kappaletta. Ynnä kaikkea muuta...

- joskin tarkoituksena muuttaa vähitellen kaikki eläväinen monivuotiseksi.

Vartavasten perennoille pihan takakolkkaan tehty kumpare täytettiin 'Perhosparatiisi'-taimilla, perhosten suosikeilla - eli se täyttyessään tuo muutakin iloa pihaan kuin oman väriloistonsa.

---ja niin, se hiekkalaatikkokin on pihassa. ッ