Prokkis, jota oon työstänyt itsessäni jo jonkin aikaa.
Haluan olla ihminen, jossa lumen alta paljastuva maa saa aikaan edes jonkinlaisen ihastuksen.
Kuulua heihin, jotka odottavat kevättä ja ovat valmiita luopumaan talvesta.
Talvisielu,
sinisistä hetkistä lumoutuva,
punaposkien tavoittelija,
vaaleanpunaisen pakkastaivaan rakastaja.
Sellainen olen, ja siitä on tavoitteeseeni pitkä matka.
Kunhan nyt ensin oppisin tätä vuodenaikaa edes sietämään.
Lähden siitä, että inhoni kevättä kohtaan on puhtaasti asennevamma, vaikka taustalla on myös todellisia syitä omaan vointiini liittyen. Mutta jos mieli avartuu, sopeutuu myös keho paremmin. Näin haluan uskoa.
Takaisin asennekysymykseen.
Näenkö tämän:
...vaiko vain tämän?
