Valokuvaamisen nextille levelille

Ilmat on suosineet viime päivät kuvaajaa ja kulkijaa valolla, luonnon yksityiskohdilla ja taivaan valkokankaan tapahtumilla. Laitan tähän nyt muutamia ekoista kuvistani, jotka ylittävät omat "rimani", joista kirjoitin viimeksi, ja joita todellisuudessa ei ole edes olemassa. Tekisi nimittäin kovasti mieli julkaista myös setti sellaisia kuvia, joissa useimpien mielestä ei ehkä ole mitään jujua, kuvauksellisestikin saattavat olla tasoiltaan mitä sattuu, mutta itselleni henkilökohtaisesti henkivät syvää luontoyhteyttä, tunnelmaa, maagisuutta ja energiaa. Ehkäpä teen paketin jonain hetkenä vielä myös sellaisista.


Nämä kaikki ovat hyvin lähelle originaaleja, suurin osa täysin. Yhtä on rajattu, kahta oikaistu, yhteen lisätty himppanen kontrastia, yhdestä muokattu aurauskepin varjo piiloon. Useimmat on otettu käsivaralla ja manuaalilla. Käsivaralla, koska jalusta ei ole aina mukanani. Asiaa ei helpota se ettei käteni  ole enää vakaat: en jaksa kannatella kameraa pitkään, saati samalla säätää, vääntää ja hakea oikeaa kulmaa omalla keholla. Sekään kun ei ole vakaa. 🙊 Tarvitsen siis mukaani kuvaamiseen ehkä hitusen enemmän tsägääkin kuin muut. Ja aikaa.


Oon lähtenyt urpåilemaan järkkärin säätöihin lähes ummikkona. Jonkinlainen käsitys perusteista mulla on, paljon olen kuvien ja kuvanmuokkauksen kanssa pelannut, sekä kuvia erilaisilla vempeleillä räpsinyt, mutta lähtökohtaisesti järkkärimaailman tunnen yhtä hyvin kuin Uuden-Guinean sademetsät. Vaikka tykkään editoimisesta, väreillä leikittelystä, fiilistyökaluista ja jopa surrealistisistakin teoksista, tärkeintä lienee hallita se, josta kaikki lähtee: vision pysäyttäminen valosta kuvaksi. En tiedä auttaako vai jarruttaako, että tavallaan tiedän hyvinkin yksityiskohtaisesti millaista lopputulosta ja tunnelmaa haen. Silloinkin, vaikkei itselläni ole juuri käsitystäkään mitä siihen pääsemiseksi vaaditaan laitteistolta, olosuhteilta, kuvaajalta ja jälkikäsittelyltä, onko siihen yltäminen mahdollistakaan. Oppiminen vaatii siis paljon kokeiluja ja epäonnistumisia, joiden sekaan mahtuu vasta niitä oikeasti eteenpäin vieviä onnistumisia ja oivalluksia. Oon monella tavalla kuvaamisen suhteen myös sellainen, että teoria ei uppoa ennen kuin oma silmä ja käsi on kokeillut ja hakenut yhteistä linjaa aikansa.


Näissä kuvissa on oiottu. Nämä ovat tulleet tähän suoraan kameran JPG:nä, lukuun ottamatta alussa mainittuja muutoksia ja vesileimaa. Tiedän ja näen monessa asiassa "virheitä" ja parantamisen varaa, niin tarkkuudessa, valotuksessa ja ties missä – mikä siis lienee myös hyvä ominaisuus ja piilevää potentiaalia – mutta tämä on ehtaa ja autenttista tasoani nyt, johon kuitenkin olen olosuhteet ja kokemus huomioiden ihan tyytyväinen. Päätinkin etten lähde pikamuokkaamaan edes niitä seikkoja millään osaamallani ohjelmalla, jotka olisivat meikattavissa piiloon, vaan jos jälkikäsittelyyn ilmenee väistämätöntä ja selvää tarvetta, vien sen Darktableen RAW:na niin usein kuin mahdollista. Siten ohjelma on 'pakko' omaksua ja raakatiedostojen käsittely vie askeleen eteenpäin valokuvauksen maaperällä. Tiedän joidenkin kuvien sisältävän myös asioita, jotka muita voivat ennemminkin häiritä, mutta jotka itselleni ilmaisevat jotakin erityistä. Tämä johtunee mm. pyhän geometrian ja symboliikan tajusta, jolloin mieli ja sydän on ohjelmoitunut tekemään havaintoja ja näkemään tiettyjä muotoja, säännönmukaisuuksia ja lainalaisuuksia.

Oon kyllä aivan valtavan onnellinen löydettyäni uuden palon tähän harrastukseen. Se oli vuosia lähes kokonaan kateissa. Luultavasti silloiset kamerat olivat antaneet jo kaikkensa ja uudet työkalut olivat välttämättömät viedäkseen asiaa uudelle tasolle. Suurin osa kuvista tulikin napsittua sitten enää puhelimella (tulee edelleenkin).

Käyttämäni laitteet ovat: 

• Sony SLT A55V / kittiputki 3.5-5.6/18-55 SAM / Tamron AF 70-300 1:4-5.6 tele-macro (1:2)

• Canon PowerShot SX600 HS 18x Optical Zoom

• Huawei Honor 8

• Olympus SP-55OUZ 

• Samyang 2.0 / 16mm (hankittu vielä vahvistukseksi)

 

Järkkärillä on jo jonkin verran ikää, paketti tuli meille käytettynä, enkä pysty vertaamaan sitä oikein mihinkään. Tehdään parasta sillä mitä on.

Canonin pokkarin zoom tarkentaa parhaimmillaan 72-kertaiseksi, mikä on sen tärkein ominaisuus. Esimerkkinä siitä alin kuva, täysikuuta ja pimennystä edeltävältä päivältä. Siinä zoom taitanee olla 36 - 52x, ja silloin tällöin kaikkein zuumatuimmissakin kuukuvissa on vielä siedettävä tarkkuus käsivaralla otettuna. Eli jos ja kun haluan todennäköisesti onnistuvia ja varsinkin lähikuvia kuusta, luotan edelleen enemmän pokkariin. 

Honorin kaksoiskameraan oon puhelimen kameraksi oikein tyytyväinen. Siinä on myös säädettävä aukko -ominaisuus, joka tosin feilaa joskus tosi luonnottomasti. Parhaimmillaan vastaavasti se on aika kiva lisä peruskuvaamiseen. 

Olympus on niin ikään 18x Optical Zoom, mutta sitä kapinetta oon käyttänyt tosi vähän. Tarkoitus on ottaa vielä jossain vaiheessa selvää sen mahdollisuuksista. 

Seuraavat suunnitellut laitehankinnat ovat uusia vara-akkuja järkkäriin ja/tai kaukolaukaisin (ajastus syö virtaa). Myös pari vaihtoehtoista putkea on noussut ajatuksiin, sillä koen vetoa pitkän valotusajan luomaan, valon kynäilemään ympäristön ikuistamiseen, ja fyysisen tähtitaivaan ilmiöiden dokumentointiin. Linnunrataa en varmaan kyllästyisi koskaan kuvaamaan. Se näyttää aina erilaiselta, joka päivä, joka hetki. Se on kenties muuttuvin, moniulotteisin ja massiivisin ympäristö mitä ihminen voi kokea ja havaita ympärillään yhden silmäyksen aikana: Menneisyys, nykyisyys, tulevaisuus ja ikuisuus, näkyvä ja näkymätön, yhdessä scenessä.

Auringonlasku pellolle nousseen usvan läpi. Aurinko tuntui suorastaan sukeltavan syliin.

Sininen superverikuu ja sen pimennyksen loppuvaihe. Nopeasti tielle pystytetty jalusta, arvotut asetukset ja tarkennus kiireessä haettua. Valitsin tämän valotuksen ja tarkkuutensa perusteella, vaikka joissain otoksissa pimennys oli tätä selkeämpi ja oranssiksi kuuta värjäävä.

Kuvagallerian löydät osoitteesta: https://marilphotography.weebly.com

Behind The Camera...



Nämä ovat puhelimella otettuja, joista eka on muokattu Instaan fiilisfiltterillä. Ja muuten hyvä esimerkki puhelimen f-arvo -ominaisuuden feilaamisesta. Tarkkasilmäinen huomaa varmasti sanomattakin. Itselle rakkaissa ja merkityksellisissä hetkissä ja yhteyksissä tämmöisillä puutteilla ei kuitenkaan ole sen suurempaa painoarvoa kuin mitä niille itse sallii.

Toiveita toukokuulla

Aikaa on vierähtänyt viime postauksesta puoli vuotta. Olemme eläneet rikasta, rakasta, ihanaa vauva-arkea. Omppu on kasvanut ja kehittynyt jo 8-kuiseksi palleroksi, joka hakee kovin polvia alleen. ﺕ

Kevätkin alkaa olemaan pitkällä ja luonto vihertää.

Olen ollut aikaansaamaton päivittämään blogia, eikä toisaalta ole ollut erityisiä aiheitakaan. On ollut tarkoituksenmukaista keskittyä olennaiseen ja olevaan. ❤


Olemme varanneet maaliskuun lopussa syntyneestä poikueesta meille jumbokanipojan, rodultaan ranskanlupan. Lapset ovat jo kauan rankuttaneet lemmikkiä, mutta olen kokenut ettei aika ole ollut kypsä. Kuitenkin kun itse olen kasvanut eläinten keskellä, ymmärrän hyvin tuon karvaisten ja pehmoisten kaverien kaipuun. Sitä paitsi eläimet opettavat paljon rakkaudesta ja myötätunnosta, vastuuntunnosta puhumattakaan. Meillä lapset ovat käsitelleet eläimiä aina hienosti, joten se ei ole painanut eläimen hankinnan lykkäämisessä, enkä epäile hetkeäkään että innostus ja kiinnostus olisi vain hetkellistä.


Eilen sitten paljastimme, että parin viikon päästä meille tulee karvavauva. Voi sitä riemun määrää...!


Itse rodusta ja kanista kirjoitan pian erikseen.

Tunnelmapaloja syyslämmössä

Upeat syysilmat ovat mahdollistaneet sen, että olemme päässeet ulkoilemaan melkein heti. Ensimmäisen kerran lähdimme vaunuttelemaan tänään viikon ikään tulleen Ompun kanssa toissapäivänä 9.9. Liikkumisen suhteen rajallista elämää raskausajan viettäneenä oli mahtavaa saada hitailla kameran kanssa koko tuo nelituntinen orastavan ruskan ja loppukesän väriloiston äärellä. Myös isommat sisarukset – jotka ovat ottaneet pikkusisaruksen enemmän kuin innoissaan vastaan – olivat osan matkaa mukana työntelemässä, sillä perheeseen ilmaantunut enterorokko on vaatinut pitämään jäissä sylittelyt, silittelyt ja pusuttelut tässä kaikkein ärhäkimmässä tartuntavaiheessaan. Tällä tavoin pääsivät edes vähän osallistumaan.

•

Tänään on ensimmäistä kertaa myös kestovaipat käytössä. Aloitin flanelleteilla ja kuorilla, ja tuo paketti istuu mainiosti ja tuntuu paljon kivemmalle kuin kertsi. Ensimmäinen vaihtoväli oli yli kaksi ja puoli tuntia, jolloin flanelletti oli jo aika märkä. Nyt unet ovat venyneet Onnilla jo neljään tuntiin. Näinköhän pääsen vaihtamaan vaipan lisäksi myös lakanoita...? Öisin nukutaan 5 - 8 tunnin yhtäjaksoisia unia (ihmeellisiä onnenkantamoisia siinä mielessä nämä perheen lapset, sillä jokaisella on riittänyt unta öisin samalla tavalla), joten en tiedä saanko imuteholtaan mitään kestovaippaa riittämään noin pienellä sen aikaa. Saa nähdä!

•

Lapsista kohta 10-vuotiaalle kolmoselle luotiin äsken oma blogi. Siihen on tarkoituksena yhdistää harrastuksistaan ja vahvuuksistaan kolme asiaa; kokkailu ja leipominen, aikaansaannosten valokuvaaminen ja myös kirjoittaminen. Jos se ottaa tuulta alleen ja intoa riittää niin että sisältöä sinne syntyy, annan kuulua täällä osoitteen myöhemmin. ツ

Automaisuuksia

Ne eivät sitten olleetkaan vaunut suurin eteen tullut hankinta tänä raskausaikana... On niin säännönmukaista, että kun elämässä muutosten aalto alkaa, se menee kaikkien varpaiden yli. ;) Meidän hyvin ja uskollisesti palvellut Hiace-bussimme päätyi pienen, mutta mittavat vahingot aiheuttaneen sattumuksen myötä lunastukseen, ja tilalle ostimme tämän pari vuotta uudemman, vm. -03, 8 + 1 -paikkaisen, siistin Volkkarin Carsport GL vip -bussin. Paikkoja on saman verran kuin Hiacessa, mutta takapenkit ovat nostettavissa sivuille (alin kuva) ilman että niitä tarvitsee irroittaa kiskoilta. Kuitenkin kaikki penkit ovat muokattavissa, osin käännettävissä ja kokonaankin irroitettavissa, jolloin tarvittaessa auto muuntuu myös pakettiautoksi. Tässä voidaan esim. vaunut nostaa kokonaisina kyytiin takaovesta ainoastaan työntöaisa taittaen sisäänpäin, jolloin ne jää kolmannen penkkirivin taakse, eikä niitä tarvitse kiinnittää taljoilla erikseen. Verot ovat vain 1 / 3 edeltäjästään, koska tämä on rekisteröity matkailuautoksi, samoin kulutus kaikkinensa pienempää sekin. Toisaalta tehoja on huomattavasti enemmän. Lisäksi mukana on myös kaikkea muuta pienempää ja suurempaa erikoisuutta; tähtitaivaskin toisten ledivalojen kaverina katossa. ﺕ Lähiviikkoina lähtevät pienet teippaukset pois kyljistä ja auto saa osittain uuden maalipinnan.

Tunnustakaamme siis sinistä – vaikkei ihan Caddysta tässä kyse olekaan. ;)

Tässä & Nyt

Olen taas kerran hiljentynyt päivityksissä tunnustellessani tätä pintaraapaisu-blogia ja sitä, mitä osaa se itsessäni palvelee - palveleeko enää mitään niin suuressa määrin, että tätä kannattaa pitää olemassa. Palveleeko se ylipäätään ketään. Moni asia on muuttunut - myös tämän blogin historian aikana, mistä olen kirjoittanut aikaisemminkin - ja ollut elämässäni jatkuvan muutoksen sekä sydänlähtökohtaisen priorisoinnin kohteena. Ennen olevinaan kovin tärkeitäkin asioita, määrityksiä ja toimintatapoja on ollut uudelleenarviointien myötä luopumisen alla, jotta ne vastaavat sitä, mitä niiden kuuluu kyseisellä hetkellä olla. Nämä olen tunnistanut siitä, että vastassa on vain tyhjä kaiku; niistä ei löydä enää itseään.

"Kosketuspintaa"- ja "Villa Vanilla" -nimiä kantaneena blogina tämä palveli hyvin aikansa, keskittyen lähinnä remontointiin ja kotipesän luomiseen, antaen materialle suhteellisesti vääristynyttä painoarvoa, jälkikäteen ymmärrettynä. Koti sinänsä on aina ollut tärkeä, kaikkine pienine sekä hieman isompine rakkaine ihmisineen, ja vieläpä yhden aika isonkin rakkaan siellä vaikuttaessa, ollen ikään kuin kaiken luovuuden ja luomisen fyysinen lähtökohta, itseni heijastus, maallisen elämän juuret, "työpaikka", pysähtyminen. Edelliset vaiheet olivat olennaisen tarkoituksellisia siinä mielessä, että esimerkiksi värit ja muodot ovat olleet vertaansa vailla olevia työkaluja ja terapiointeja niiden syvemmissä merkityksissään; yhä syvempään itsetuntemukseen luotaamisessa. Unenkuiskaajan maaksi nimesin omaa suuntaansa etsivän blogin taannoisen musiikillisen projektin mukaan, mutta koska nimen voi hahmottaa myös toisella tavalla - liittyen yhteiseen uneemme ja yhteiseen todellisuuden osaamme - olen antanut sen pysyä toistaiseksi entisellään. Tulin myös tulokseen, että blogikin saa jatkaa yhä, samalla harvakseen ja satunnaisesti päivittyvällä tahdillaan kuin tähänkin saakka, lähinnä kuvien ja fyysisen ympäristön, kauneuden, luovuuden, yksityiskohtien, inspiraatioiden, ehkä joiltain osin tiedonkin ulos huokaamisen paikkana. Ulospäin ne voivat olla mitättömän pieniä asioita, mutta saattavat pitää olemuksensa sisällä suuriakin, henkilökohtaisesti puhuttelevia oivalluksia tai kasvunpaikkoja.
Ensisijaisesti pidän tätä siis itselle, oman kokemusmaailmani perspektiivin kuvajaisena ja kollaasina, mutta jos joku muukin saa tästä avattua tai peilattua itselleen jotakin, mikäs sen mukavampaa.



Vuosi 2o11:

~ on ollut edellä mainittujen muutosten puolesta varsin vauhdikas käänteissään, vielä edellistäkin vuotta hurjempi; suurimmaksi osaksi sisäisillä ja vähemmän näkyvillä tasoilla, mutta enenevissä määrin heijastuen toki myös kaikkeen muuhunkin elämään. Vuosi 2o11 oli kaikkinensa ihmeellinen vuosi, niputtaessaan samaan aikaan hyvin erilaisia asioita yhteen, mutta samalla myös hajottaen ja erillistäen toisistaan irti sellaisia elementtejä, jotka sitä olevaisuutensa puolesta tarvitsivat. Vuosi oli onnellinen, rikastuttava, oivalluttava, elämän pitkänmatkalaiselle rauhan mahdollistava, hyväksynnän lopputyö.

Tärkeitä päivämääriä:

11.11.11. otin konkreettisesti askeleen kohti sitä, mitä kohti nyt tänäkin vuonna kuljetaan, perustaessani oman sivuston.

12.12. alkoi myös toisella tavoin uusi vaihe elämässä 12 virallisen kotiäitiysvuoden jälkeen, nuorimman lapsen täytettyä kolme vuotta - vaikka näennäisesti mikään ei olekaan sittemmin muuttunut. Oli aika luoda uudenlaisia visioita edellisten kariuduttua terveydellisiin syihin, 16 vuoden diagnoosien odottamisen ja kuntoutuksen tuloksettomaksi toteamisen jälkeen - tällä kertaa yksin sydäntä kuunnellen. Tein elämäni ensimmäisen aarrekartan näitä tavoitteita koskien, jotta tällä hetkellä olemassaolevat realiteetit ja esteet saavat kaikki edellytykset muuntua onnistumisen tieltä. Päämääränä aarrekartassa on opiskella diplomiluontaisterapeutiksi ja tällä saralla monipuolistua, jotta saan tietynlaisesta, ehkä jo asiansa ajaneesta ja tarkoituksensa näyttäneestä pysähtyneisyyden tilasta sysättyä energiat liikkeelle, jos niin kuuluu tapahtua. Kuitenkin vasta elämä näyttää mihin se vie. Ja hyvä niin, kaikki otetaan vastaan mitä tulossa on. ♥

Alkanut vuosi on lähtenyt käyntiin ikään kuin täysin puhtaalta pohjalta, uudelleen syntyneenä. Paljon on sen myötä saanut jättää taas taakse; kaikki ne Aidot asiat, missä Sydän ja Ilo ovat läsnä, sen sijaan On ja pysyy. ♥ Myös täällä.

""Filosofian professori aloitti luennon sanaa sanomatta, täyttämällä ison lasipurkin nyrkinkokoisilla kivillä. Sitten hän kysyi opiskelijoilta, oliko purkki täysi. Heidän mielestään se oli. Sitten hän otti pussillisen pikkukiviä, kaatoi ne purkkiin ja ravisti purkkia. Pikkukivet vierivät isojen kivien välissä oleviin koloihin. Nauraen opiskelijat vastasivat purkin nyt olevan täysi. Sitten professori otti pussillisen hiekkaa, kaatoi senkin purkkiin, ja hiekka täytti pikkukivienkin välit.
"No niin", sanoi professori, "haluan teidän ymmärtävän, että tämä on teidän elämänne. Isot kivet ovat tärkeitä asioita, kuten perhe, elämänkumppani, lapset ja terveys. Sellaisia asioita, että vaikka kaikki muu ympäriltänne katoaisi, elämänne olisi silti täyttä.
Pikkukivet ovat muita merkityksellisiä asioita, kuten työ ja koti. Hiekka on sitten kaikki muu, pienet asiat. Jos laitatte hiekan ensin purkkiin, ei ole tilaa isoille eikä pienille kiville.
Sama pätee elämäänne; jos käytätte kaiken aikanne ja energianne pikkuasioihin, ei jää tilaa tärkeille asioille. Kiinnittäkää siis huomionne asioihin, jotka ovat teille tärkeimpiä....""

Mökkielämää omassa pihapiirissä

Meillä on olemassa monta  kaaosherkkää pistettä. 

Niitä ovat vierastalo, pihasaunan tupa, esikoisen huoneeseen johtava vinttikäytävä - ja rojun loppusijoituskohteena usein autotalli.

Sekä rempat, että käsittämätön tapa hamstrata mitä ihmeellisempia tavaroita on vienyt kierteeseen, josta pois pääsemiseksi on tehtävä surutta priorisointia omaisuutensa suhteen.

Sen aika tuli nyt.

Viikonlopun aikana tyhjensimme ja raivasimme elämästämme kaiken mahdollisen ylimääräisen joko kaatopaikkakuormaan taikka kierrätykseen. Lähinnä kaiken sellaisen, jota emme ole tarvinneet, kaivanneet, taikka edes muistaneet omistavamme viime vuosina.

Vierastalo muuttui viihtysäksi ja ensimmäistä kertaa täydellisen toimivaksi. Vapaaksi turhasta. Jopa tilavaksi, huolimatta siellä sijaitsevasta punttisalista.

Samoin kävi pihasaunalle, jonka sisustaminen on vuorossa seuraavaksi. Samoin kuin vierastalon yläkerran, jonne tällä kerralla varovasti vain kurkistamme. 

Vierastalo on 90-luvulla vanhasta ja uudesta rakennettu 1½- kerroksinen mökki, jossa on sähköt, kemiallinen wc ja viemäri.

Kun kesä saapui pihaan - toteutuksen alla

Puutarhakukkasien kanssa puuhastelu toi kesäfiiliksen!

Nyt kun;

a.) ylimääräiset rakennukset tontilta ovat purettuina

b.) puut kaadettu

c.) alue tasoitettu ja nurmikoitettu:

Kaivuri kävi kylässä ja kaivoi isohkolle suihkualtaalle paikan, sekä repi hävitettyjen ruusujen juurakot. 

Puutarhavisiot ovat saaneet itämaisen puutarhan piirteitä; 

virtaavaa vettä, hiljalleen lirisevä vesiputous.

Vaikka kyllä "Provence Garden" -tyylikin kolahtaisi... Kolisee niin, että kuuluu kai sinne saakka.

Kenties yksinkertaisesti yhdistelemme kaikkea,

 mielemme, parhaan kykymme ja näkemyksemme mukaan?

Vesi elementtinä vaatii erilaisia reheviä vesikasveja.

Valkoista koristekiveä, ehkä joukossa mustaakin;

Yin & Jang, 

Feng Shuin periaatteet mahdollisuuksien mukaan huomioituna.

Timantti-Tuijia ruukkuihin, ehkäpä japanilaista magnoliaa,

suuren kiven ympärille.

Reunoille matalaa kukkivaa kukkaa.

Pottumaalle ja sipulipenkille on paikat, perennoillekin muotoiltiin kumpare.

Mies haluaa toisaalle myös alppiruusuja, minä tulppaanipenkkejä johonkin... Ai niin ja hevosen. [---ja sille tarhan, jonka jälkeen näitä muita suunnitelmia ei tarvitsisi toteuttaakaan. Pääsisi hehehe-helpommallallallaa... - niiden suhteen.] 

No, ehkä vielä jonain päivänä.

Saisipa vanhoja heinäseipäitä, joista tehtäisiin pätkä näyttävää, 

ajan patinoimaa aitaa...

Sen läheisyyteen sijoittaisin wanhan puutarhan puolella sijaitsevan koristetuulimyllyn. 

...Ja sen tulppu-penkin.

Köynnöskaari tulee varmasti. 

Sellainen, jonka alta kuljetaan uuteen puutarhaan.

Toiselle puolelle pihaa sen sijaan valmistaudutaan aloittamaan hiekkalaatikon rakentamista.

Leikkimökkikin siirtyisi, jos ehjänä siirtää onnistuisi.

Itämaisen puutarhan elementtejä:

Bonzai-kasvit

Puut

· Vaahterat
· Koristekirsikat (meillä koristeomenapuut)
· Riippuvaoksaiset puut: riipparaita, riippahernepuu

Bambut ja koristeheinät

Rakenteet ja esineet

Vesi

· Symbolisoi rauhaa

Sora ja kivet

· Nurmen sijasta
· Veden korvikkeena (aallot hiekassa)
· Kivi symbolisoi miehisyyttä ja luonnon hiljaisuutta
· Koristeena ja poluissa

Koriste-esineet

· Peuranpelotin, tuulikannel, kalkkihiekka-patsaat

Bambu

· Koriste-esineissä, rakenteissa
· Voidaan meillä korvata pajulla

Kesäkukkapenkit valmistuivatkin jo viime kesänä, kas näin:

Nyt vain odotellaan niiden täyttymistä omalla vauhdillaan. ﺕ