Tuunailtuja ja hankittuja

Ihan ekana uudet vohvelit. Valkoisen ja vihreän lisäksi ommeltavana odottaa roosaa ja tummanharmaata. Näistä saa kyllä suloisia yhdistelmiä! ♡ Pari metriä vaaleaa Repoveden retki -puuvillakangastakin makoilee odottaen myös työstöä. Todennäköisesti se menee simppeleihin sänkytekstiileihin, eli pussilakanaan, lakanaan tai pariin ja ehkä tyynyliinaan. 

Omista projekteista sen verran, että melkein ensitöikseni mummoutumis-uutisen kuultuani ostaa pamautin vaunut. 😅 Nimittäin on tosi hankalaa ryhtyä ompelemaan tai väkertämään asioita ilman että on jotain mihin sovittaa ja mallata. Eteen tulikin kuin tilauksesta ikää nähneet, mutta paria naarmua lukuun ottamatta kuin uudet Teutonian Spirit S3:t. Näitä on käytetty vain pari kertaa ulkona reissurattaina ja seuraavalla omistajalla vauvaa sisällä nukuttaessa. Ei tahroja, ei haalistumia, rullaavat kevyesti kuin ajatus. Koppa on oikeasti tilava myös leveydestään, mikä on syysvauvalle ja talviaikaan vaunuissa ulkoilevalle hyvä juttu. Näiden meidän nuorten koirien kanssa on myös piakkoin alettava opettelemaan vaunujen kanssa liikkumista. Kolmipyöräiset eivät ehkä ole kaikkein tukevin valinta, mutta näin käsi-, selkä- ja jokapaikkavammaiselle ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin perinteiset nelipyöräiset. Käsijarru on silkkaa plussaa. Hintaa oli huimat 40 euroa, johon saatiin kaupan päälle vielä hoitoalustaa sun muuta.

Ei talon ekat saksalaiset, mutta meidän ensimmäiset Teutoniat kyllä. 

Ompelin näihin lisäpatjan/petarin sekä tyynyn. Vaunuverhoista yksi kauneimpia ja näihin sopivimpia on Mainelakeuden Turvassa-kankaasta Lillanan ompelema verho, sekä aiemmissa kuvissa vilahtanut Paapiin mintusta Jussi-kankaasta tehty, by Unelmankin, jossa taustapuoli on harmaa valkoisin pilkuin. Löytyypä tuolta vielä yksi minttu Pioni-verhokin. 🙊 Kankaat erilaisine kuoseineen on yksi mun heikkouksista... 

Toinen mainitsemisen arvoinen tuunailuun lukeutuva ommellus on Tiny Love Rocker Napper-sitteriin ommeltu lisäpatja Vallilan Kelohongasta. Kelohongasta ompelin myös makuupussin, joka matkusti jo tyttären kotiin. Itse sitteri ja sen oma patja on niin ikään lähes käyttämätön, mutta tällainen tukeva lisäalusta on mun mielestä vauva-aikana just kätevä, koska sen saa heitettyä pesuun tuosta noin vaan. On myös vähemmän liukkaampaa materiaalia kuin alkuperäinen, jonka materiaalivalintaa en suoraan sanoen ihan ymmärrä. Lisäpatjaan tein myös tukevan haaraosan, mutta sen käyttäminen vaatii vöiden lukko-osan siirtämistä pois sitterin omasta haara-osasta, joten en ainakaan vielä siihen ryhdy. Tämähän toimii kehtona aivan pienellä tuhinapussilla.

Turkoosia trikoota riitti hyvin vielä makuupussin päällekin. Tämä on lähinnä ajateltu lattialle leikkimaton suojaksi, mutta natsaahan se täydellisesti tuohon sitteriinkin. 

Tällä hetkellä odottelen Untuvikkopuodilta nimikointinappeja koristeisiin sekä standardoituja ompelumerkkejä Ikast Etiketiltä leluissa käytettäväksi. Sitten pääsen tekemään kaikki aloitetut jutut loppuun saakka. Palmikkoneulekangas odottaa uusittavaa makuupussia ja silikonihelmiä pitäisi ilmestyä Nappikauppa Punahilkasta niin ikään kohtapuolin. Ehkä joudun laulattamaan ompelukonetta Pumpukoihin ja kokeilla samalla paria muuta ajatuksiin noussutta rapisevaa ja ehkä kilisevääkin hahmoa.

 

Riepukat

Täällä on ollut jo jonkun aikaa varsinainen hurahtaneen mummin rieputehdas käynnissä. Minkäs sille luonnolleen mahtaa. Aina on ommeltu omille, niin ommellaan nyt tulevalle lapsenlapsellekin. Niin paljon tää flow vie mennessään, että samalla tulee kokeiltua kaikenlaista, ahnehdittua uusia ideoita ja hurahdettua inspiksiin, joten näistä tulee joutamaan osa myös myytäväksi. Ajatus lähti ensisijaisesti tietenkin vauvauutisista, mutta myös omien aiempien tekeleiden tultua vastaan uudelleenmyynnissä. Edelleen hyväkuntoisina ja kierrossa kestäneinä.

Kurkkaa siis Tori.fi ja sieltä mun tili (huom. osoite poistettu) jotta näet mitä tällä hetkellä on varmuudella saatavilla. Tilaustöitä en ota vastaan, mutta tietenkin esimerkiksi saatavilla olevista väreistä ja suunnitelmista saa kysellä. Kankaat ja värit vaihtuvat varmasti koko ajan, itse asiassa parhaillaan odottelen pariakin tilausta. Tarkoituksena olisi ideoida uniikkeja, huolellisesti turvallisiksi toteutettuja ja normaalissa käytössä kestäviä, toisiinsa mätsääviä settejä ja kokonaisuuksia, sekä koristeina että leluina, joiden pesuohjeet ja käyttötarkoitukset löytyvät helposti selvittämällä myös tuotteiden siirtyessä jatkossa uusille käyttäjille. Tämä ymmärtääkseni lisää tavaroiden käyttöikää ja -arvoa, joka taas palvelee luontoa. Tästä syystä näillä väkerryksillä on olemassa ns. tekonimet ja Riepukka-nimikointi. Luonnonläheiset materiaalit ja värit ovat itselleni kaikkein lähimpänä sydäntä, joten se näkynee myös kädenjäljessä. Ompelen ja askartelen kuitenkin vain uusista materiaaleista tietääkseni niiden alkuperän, pois lukien todennäköisesti jossain määrin käytetyt äitiyspakkauksen makuupussit, jotka päällystän käyttämättömällä kankaalla. Teen näitä juttuja vain harrastuksena, ilman sen suurempia tavoitteita, sopivan inspiksen iskiessä ja voinnin salliessa, ehdottomasti vähintäänkin samalla huolella ja rakkaudella kuin tulisivat omilleni. Kaikkihan lähti oikeastaan siitä, etten löytänyt vaunuihin sitä just sopivaa ja mieleistä vaunulelua. 😁 Makuupusseja oon toki ommellut aiemmin lukuisia, mutta nyt sormet syyhysivät päästä työstämään myös mm. puuta. Myös kankaista vohveli ja musliini / paksu puuvillaharsokangas kutsuivat materiaalien puolesta. Oli siis aika keksiä jotakin itselle uutta.

Iso kasa vaunuketjuja odottaa tuolla hyllyn päällä viimeistelyä, mutta jotain valmistakin on jo näyttää. 

• Riepukan ensilelut ja helistimet, eli tutummin Rätläkkeet. Pupukat ovat käsittelemättömään puurenkaaseen tuhdisti ommeltuja pupukoita, joiden kaulaliinan ummenista pilkottavat korvat rapisevat. Tämä parivaljakko jäänee omaan käyttöön odottamaan mahtavatko lähteä keskenään tästä lisääntymään, vai jäivätkö kokeiluksi. Pumpukka-rengas on niin ikään rapiseva lelu. Polyester-vanun lisäksi sydämen kätköissä on rapisevaa materiaalia. Napakasti sidotut helmet ovat käsittelemätöntä puuta ja tämäkin lelu on juuri ensileluksi ja pieniin käsiin pyöriteltäväksi sopiva. 

• Tämä Tutukka – tuttiketju on myös käsittelemättömista puuhelmistä sidottu, jossa on silikonirengas tutin kiinnitystä varten. Jää omaan käyttöön. Työn alle tulossa pian myös Lutukoita, jotka ovat nyörilenkillisiä. Molempia olisi tarkoitus askarrella sekä puu- että silikonihelmistä, sekä virkata ja punoa.

• Pumpukka-vaunukoriste on nimensä mukaisesti tarkoitettu kuomuun ripustettavaksi katseluleluksi. Näitä pulleita sydän-Pumpukoita on ja tulee olemaan monesta materiaalista, väristä ja erilaisina komboina. Osa Pumpukka-aiheisista hahmoista toimii koristeina ja katseluleluina, osa taas materiaalien ja turvallisuuden puolesta käy myös leikittäviksi. Kiinnitysrenkaat tulevat mukana ellei toisin mainita.

• Riepukan päällystettyjä äp-makuupusseja näkyy kuvissa pari erilaista. Harmaameleerattuja harmaa/valk.tähti -makuupusseja on kaksi, joista toinen on myynnissä. Myös valkoista palmikkoneulekangasta olevalle pussille teen vielä kaverin, mutta molemmat jäävät omaan lähipiiriin. Tilaan jossain vaiheessa lisää samaa kangasta, mahdollisesti muissa väreissä, joista syntynee lisää myös ihanan pulleita Pumpukoita.

Alimmissa kuvissa, joissa nuo makuupussit näkyvät, on tekemäni ekat vaunukoristeet. Nämäkin etsivät uutta kotia. (ei enää myynnissä)

Seuraavaan postaukseen jääköön tuunausprojektit ja muut mummolan tarvikehankinnat. 

 

Valokuvaamisen nextille levelille

Ilmat on suosineet viime päivät kuvaajaa ja kulkijaa valolla, luonnon yksityiskohdilla ja taivaan valkokankaan tapahtumilla. Laitan tähän nyt muutamia ekoista kuvistani, jotka ylittävät omat "rimani", joista kirjoitin viimeksi, ja joita todellisuudessa ei ole edes olemassa. Tekisi nimittäin kovasti mieli julkaista myös setti sellaisia kuvia, joissa useimpien mielestä ei ehkä ole mitään jujua, kuvauksellisestikin saattavat olla tasoiltaan mitä sattuu, mutta itselleni henkilökohtaisesti henkivät syvää luontoyhteyttä, tunnelmaa, maagisuutta ja energiaa. Ehkäpä teen paketin jonain hetkenä vielä myös sellaisista.


Nämä kaikki ovat hyvin lähelle originaaleja, suurin osa täysin. Yhtä on rajattu, kahta oikaistu, yhteen lisätty himppanen kontrastia, yhdestä muokattu aurauskepin varjo piiloon. Useimmat on otettu käsivaralla ja manuaalilla. Käsivaralla, koska jalusta ei ole aina mukanani. Asiaa ei helpota se ettei käteni  ole enää vakaat: en jaksa kannatella kameraa pitkään, saati samalla säätää, vääntää ja hakea oikeaa kulmaa omalla keholla. Sekään kun ei ole vakaa. 🙊 Tarvitsen siis mukaani kuvaamiseen ehkä hitusen enemmän tsägääkin kuin muut. Ja aikaa.


Oon lähtenyt urpåilemaan järkkärin säätöihin lähes ummikkona. Jonkinlainen käsitys perusteista mulla on, paljon olen kuvien ja kuvanmuokkauksen kanssa pelannut, sekä kuvia erilaisilla vempeleillä räpsinyt, mutta lähtökohtaisesti järkkärimaailman tunnen yhtä hyvin kuin Uuden-Guinean sademetsät. Vaikka tykkään editoimisesta, väreillä leikittelystä, fiilistyökaluista ja jopa surrealistisistakin teoksista, tärkeintä lienee hallita se, josta kaikki lähtee: vision pysäyttäminen valosta kuvaksi. En tiedä auttaako vai jarruttaako, että tavallaan tiedän hyvinkin yksityiskohtaisesti millaista lopputulosta ja tunnelmaa haen. Silloinkin, vaikkei itselläni ole juuri käsitystäkään mitä siihen pääsemiseksi vaaditaan laitteistolta, olosuhteilta, kuvaajalta ja jälkikäsittelyltä, onko siihen yltäminen mahdollistakaan. Oppiminen vaatii siis paljon kokeiluja ja epäonnistumisia, joiden sekaan mahtuu vasta niitä oikeasti eteenpäin vieviä onnistumisia ja oivalluksia. Oon monella tavalla kuvaamisen suhteen myös sellainen, että teoria ei uppoa ennen kuin oma silmä ja käsi on kokeillut ja hakenut yhteistä linjaa aikansa.


Näissä kuvissa on oiottu. Nämä ovat tulleet tähän suoraan kameran JPG:nä, lukuun ottamatta alussa mainittuja muutoksia ja vesileimaa. Tiedän ja näen monessa asiassa "virheitä" ja parantamisen varaa, niin tarkkuudessa, valotuksessa ja ties missä – mikä siis lienee myös hyvä ominaisuus ja piilevää potentiaalia – mutta tämä on ehtaa ja autenttista tasoani nyt, johon kuitenkin olen olosuhteet ja kokemus huomioiden ihan tyytyväinen. Päätinkin etten lähde pikamuokkaamaan edes niitä seikkoja millään osaamallani ohjelmalla, jotka olisivat meikattavissa piiloon, vaan jos jälkikäsittelyyn ilmenee väistämätöntä ja selvää tarvetta, vien sen Darktableen RAW:na niin usein kuin mahdollista. Siten ohjelma on 'pakko' omaksua ja raakatiedostojen käsittely vie askeleen eteenpäin valokuvauksen maaperällä. Tiedän joidenkin kuvien sisältävän myös asioita, jotka muita voivat ennemminkin häiritä, mutta jotka itselleni ilmaisevat jotakin erityistä. Tämä johtunee mm. pyhän geometrian ja symboliikan tajusta, jolloin mieli ja sydän on ohjelmoitunut tekemään havaintoja ja näkemään tiettyjä muotoja, säännönmukaisuuksia ja lainalaisuuksia.

Oon kyllä aivan valtavan onnellinen löydettyäni uuden palon tähän harrastukseen. Se oli vuosia lähes kokonaan kateissa. Luultavasti silloiset kamerat olivat antaneet jo kaikkensa ja uudet työkalut olivat välttämättömät viedäkseen asiaa uudelle tasolle. Suurin osa kuvista tulikin napsittua sitten enää puhelimella (tulee edelleenkin).

Käyttämäni laitteet ovat: 

• Sony SLT A55V / kittiputki 3.5-5.6/18-55 SAM / Tamron AF 70-300 1:4-5.6 tele-macro (1:2)

• Canon PowerShot SX600 HS 18x Optical Zoom

• Huawei Honor 8

• Olympus SP-55OUZ 

• Samyang 2.0 / 16mm (hankittu vielä vahvistukseksi)

 

Järkkärillä on jo jonkin verran ikää, paketti tuli meille käytettynä, enkä pysty vertaamaan sitä oikein mihinkään. Tehdään parasta sillä mitä on.

Canonin pokkarin zoom tarkentaa parhaimmillaan 72-kertaiseksi, mikä on sen tärkein ominaisuus. Esimerkkinä siitä alin kuva, täysikuuta ja pimennystä edeltävältä päivältä. Siinä zoom taitanee olla 36 - 52x, ja silloin tällöin kaikkein zuumatuimmissakin kuukuvissa on vielä siedettävä tarkkuus käsivaralla otettuna. Eli jos ja kun haluan todennäköisesti onnistuvia ja varsinkin lähikuvia kuusta, luotan edelleen enemmän pokkariin. 

Honorin kaksoiskameraan oon puhelimen kameraksi oikein tyytyväinen. Siinä on myös säädettävä aukko -ominaisuus, joka tosin feilaa joskus tosi luonnottomasti. Parhaimmillaan vastaavasti se on aika kiva lisä peruskuvaamiseen. 

Olympus on niin ikään 18x Optical Zoom, mutta sitä kapinetta oon käyttänyt tosi vähän. Tarkoitus on ottaa vielä jossain vaiheessa selvää sen mahdollisuuksista. 

Seuraavat suunnitellut laitehankinnat ovat uusia vara-akkuja järkkäriin ja/tai kaukolaukaisin (ajastus syö virtaa). Myös pari vaihtoehtoista putkea on noussut ajatuksiin, sillä koen vetoa pitkän valotusajan luomaan, valon kynäilemään ympäristön ikuistamiseen, ja fyysisen tähtitaivaan ilmiöiden dokumentointiin. Linnunrataa en varmaan kyllästyisi koskaan kuvaamaan. Se näyttää aina erilaiselta, joka päivä, joka hetki. Se on kenties muuttuvin, moniulotteisin ja massiivisin ympäristö mitä ihminen voi kokea ja havaita ympärillään yhden silmäyksen aikana: Menneisyys, nykyisyys, tulevaisuus ja ikuisuus, näkyvä ja näkymätön, yhdessä scenessä.

Auringonlasku pellolle nousseen usvan läpi. Aurinko tuntui suorastaan sukeltavan syliin.

Sininen superverikuu ja sen pimennyksen loppuvaihe. Nopeasti tielle pystytetty jalusta, arvotut asetukset ja tarkennus kiireessä haettua. Valitsin tämän valotuksen ja tarkkuutensa perusteella, vaikka joissain otoksissa pimennys oli tätä selkeämpi ja oranssiksi kuuta värjäävä.

Kuvagallerian löydät osoitteesta: https://marilphotography.weebly.com

Behind The Camera...



Nämä ovat puhelimella otettuja, joista eka on muokattu Instaan fiilisfiltterillä. Ja muuten hyvä esimerkki puhelimen f-arvo -ominaisuuden feilaamisesta. Tarkkasilmäinen huomaa varmasti sanomattakin. Itselle rakkaissa ja merkityksellisissä hetkissä ja yhteyksissä tämmöisillä puutteilla ei kuitenkaan ole sen suurempaa painoarvoa kuin mitä niille itse sallii.

Ylätasanne lastenhuoneeksi ja muutama sana ekologisuudesta

Kuopus on kasvanut niin isoksi, että tuli aika viedä loppuun portaikon ylätasanteen muutos omaksi huoneekseen, joka on ollut vapaana jo monta vuotta edellisen käyttäjän jälkeen. Tähän saakka Omppu on nukkunut taaperosängyssä alakerrassa meidän sängyn vieressä, mutta otimme haltuun sekä oman makkarimme, että maksimaalisen unirauhankin. Taaperosängystä on ollut liian helppo ja lyhyt matka kömpiä meidän keskelle edelleen lähes joka yö. Nyt parempi uni on taattu jokaiselle osapuolelle.


Tähän saakka portaikon ylätasanteella on ollut lasten vaatekaappi, mutta se sai väistyä, jonka ansiosta tilaa tuli leluhyllykölle ja pöydälle tuoleineen.


Sänkynä on sisaruksilta peritty Casa Bella-lastensänky – kuten jo kauan sitten hankittua on moni muukin asia –  ja melkeinpä laidastaan Ikeaa. Ylätasanne on näyttänyt joskus myös tältä.

Tavallaan haluaisin suosia valintana jotakin muuta kuin Ikeaa, tai edes löytää vastaavat kierrätettynä, mutta pienet tilat ovat vaativat, ja toisaalta elämäntilanne, syrjäinen sijainti ja muut realiteetit eivät muuhun nyt venyneet. Meillä tehdään kuitenkin kalustehankintoja suhteellisen vähän, ja nekin pääasiassa tulee miehen kautta tai käytettynä. Osa on sitten vastapainona nillittämättä vaikka tätä Ikeaa. Ekohippiosani, se vastuullineni kuluttaja, ei suosi ehdottomuuksia tai äärimmäisyyksiä, ja voi elää tämän asian kanssa. Se on huomannut, että mikäli se tekee korjausliikkeen jonkin asian suhteen, tasapaino alkaa nyrjähtämään jossain toisessa päässä. Omakotitaloasuminen, suurperhe ja yhden työssäkäyvän tilipussi, sekä moni muu vaikuttaja asettaa omat vaatimuksensa, joissa voi valita aina vain niitä pikkuisen parempia valintoja suhteessa vallitseviin olosuhteisiin – absoluuttisen hyviä valintoja vain harvoin, jos niitä on edes vielä olemassa tai teoriassakaan järjesteltävissä. Pienet hyvät ja aikaisempaa tietoisemmat valinnat, aidosti ekologiset askeleet, ja sillä hetkellä parhaaksi tuntemansa teot juoksevan arjen lomassa vievät jo pitkälle ja saavat onnelliseksi, inspiroituneeksi ja motivoituneeksi. Sanottakoon kuitenkin, että luonnollisuus, luomu, lähituotettu, prosessoimattomuus ja ekologisuus on itselleni merkittävä kriteeri, ja pääsääntöisesti näitä valintoja tehdään meillä ruuan ja kasvavassa määrin pesuaineiden suhteen, myrkky- ja kemikaalikuormaa vähentäen. Sen koen olevan tärkein sijoitus tässä vaiheessa elämää.


Olen kääntänyt ajatusmaailmani siis nykyään sellaiseksi missä luonnonmukaisuus on parhainta laatua. En koskaan uskonut kodin tulevan jollain tavalla "valmiiksi", eikä jatkuvasti ylläpidettävä vanha talo koskaan voi sellaiseksi toki tullakaan, mutta juuri niin vain kävi; jatkuva sisustaminen hiljeni, verhot eivät enää vaihtuneet neljästi vuodessa, katse ei etsinytkään taas projektia projektin jälkeen, ja niin edelleen. Astuin tyytyväisyyteen. Minä itsehän siinä tulin valmiiksi uuteen vaiheeseen, jolloin koti korkeintaan heijasteli sisäistä tilaa. Kaikki kymmenet vaihtoverhot raivattiin lahjoitukseen ja samalla lähti kiertoon paljon, paljon muuta. Energiaa vapautui valtavat määrät muuhun uudistamiseen, uudistumiseen ja ratkaisujen tutkimiseen.

Luonnollisempien valintojen suhteen onneksi kysynnän myötä tarjonta laajenee nyt vauhdilla ja lasten kasvaessakin tilanne taas muuttuu. Ihan näiden pienten puolestahan on vielä helppo tehdä valintoja, mutta iän myötä voi korkeintaan enää tukea ja ohjailla, muovailla jonkinlaisia kompromisseja, ei alistaa tai kontrolloida. Viimeissään teinien kohdalla moni asia on ajateltava uusiksi useissa perheissä. Pyrkimys johonkin, joka sillä hetkellä ei luonnistu, aiheuttaa lähinnä stressiä, ahdistusta ja huolta. Sellaisesta olen itseni vapauttanut tässäkin asiassa, ja suosittelen siksi lämpimästi jokaista luopumaan fanaattisuudesta, olipa asia mikä tahansa. Täydellisyyden tavoittelu tai kohtuuttomat päämäärät ei ole edes inspiroivaa katseltavaa, päinvastoin, se voi olla kaikkinensa ennemminkin lannistavaa, masentavaa, kuluttavaa ja epäonnistumiseen onnistumisen sijasta todennäköisemmin johtavaa. Ja maailmahan muuttuu ensisijaisesti vain esimerkin ja inspiraation voimalla, eli pelosta, pakosta tai riittämättömyydestä. Ruuasta, kosmetiikasta ja pesuaineista astetta vihreämmissä sävyissä ja tässä asteittaisessa muutoksessa onkin muuten ajatuksena postata oma juttunsa tässä lähiaikoina.

Arvostustani nauttii tietenkin jokainen, joka pystyy omia jalanjälkiään kuluttajana linjaamaan tarkasti, mutta me emme kuulu heihin. Henkilökohtainen hiilijalanjälkeni tosin on varsin pieni, sanoo tämä hiilijalanjälkitesti: 2700 kg CO₂e, joka on reippaasti alle kolmasosa keskivertosuomalaisen tuloksesta, ja siihen tietenkin olen tyytyväinen.


Tästä blogista ei siis saa ekoövereitä, vaikka asia onkin lähellä sydäntä. Suomme itsellemme paheita, ja joissain asioissa olemme suorastaan höveleitä. Lopulta on tärkeintä, että tässä suurperheessä kaikilla on kaikkea tarvitsemaansa, ehjää ja puhdasta, kuin että ei ole. Sekään kun ei ole mikään itsestäänselvyys, kenellekään, vaikka tänä maailmanaikana tulisi olla. Pääluotsaajana perheessämme kohti luonnollisempaa elämää toimii allekirjoittanut, joten asioiden myyminen muulle perheelle ja siirtymäajat ovat joskus pitkässäkin viivassa, mutta useimmiten suureksi ilokseni muutokset tapahtuvat jo kuin itsestään. Eihän sitä tiedä mihin elämä vielä kuljettaa, kun tietoinen elämä aikansa tekeytyy muotoaan hakiessaan. ツ


Haaveita saa ja pitää olla ohjatakseen uusiin vaiheisiin – silloinkin kun tietää niiden jäävän vain haaveiksi. Muussa tapauksessahan ne olisivat kylmiä tavoitteita. 

Mökkiä, häkkiä ja koppia

Leikkimökkikin on nyt siivottu kesäkuntoon. Viime vuodet siellä on ollut jo vähän hiljaisempaa, koska toiseksi nuorin on tykännyt kuskata leikkikeittiön mökistä ulos ja pyörittää ulkoilmakeittiötä. Se onkin ollut lähinnä hiekkislelujen säilytyspaikkana. 

Myös kaninhäkki on pesty, desinfioitu ja laitettu paikoilleen ylihuomenna kotiutuvaa Kentsua varten. Se on lähinnä väliaikainen ratkaisu ja "kakkosasunto", koska vakiasuntoaan emme ole vielä saaneet. Toisaalta hyvä sellaisen on olemassa ollakin, jos jostain syystä joudumme luppanoita pitämään jossain vaiheessa toisistaan erillään. Huomenna aletaan "sisustuspuuhiin" ja tehdään häkkiin katettu alue. Tarkoituksena on askarrella myös siirrettävä aitaus, jossa kani pääsee valvonnan alla nautiskelemaan omenapuiden alle makoisia voikukanlehtiä. ツ

Toiveita toukokuulla

Aikaa on vierähtänyt viime postauksesta puoli vuotta. Olemme eläneet rikasta, rakasta, ihanaa vauva-arkea. Omppu on kasvanut ja kehittynyt jo 8-kuiseksi palleroksi, joka hakee kovin polvia alleen. ﺕ

Kevätkin alkaa olemaan pitkällä ja luonto vihertää.

Olen ollut aikaansaamaton päivittämään blogia, eikä toisaalta ole ollut erityisiä aiheitakaan. On ollut tarkoituksenmukaista keskittyä olennaiseen ja olevaan. ❤


Olemme varanneet maaliskuun lopussa syntyneestä poikueesta meille jumbokanipojan, rodultaan ranskanlupan. Lapset ovat jo kauan rankuttaneet lemmikkiä, mutta olen kokenut ettei aika ole ollut kypsä. Kuitenkin kun itse olen kasvanut eläinten keskellä, ymmärrän hyvin tuon karvaisten ja pehmoisten kaverien kaipuun. Sitä paitsi eläimet opettavat paljon rakkaudesta ja myötätunnosta, vastuuntunnosta puhumattakaan. Meillä lapset ovat käsitelleet eläimiä aina hienosti, joten se ei ole painanut eläimen hankinnan lykkäämisessä, enkä epäile hetkeäkään että innostus ja kiinnostus olisi vain hetkellistä.


Eilen sitten paljastimme, että parin viikon päästä meille tulee karvavauva. Voi sitä riemun määrää...!


Itse rodusta ja kanista kirjoitan pian erikseen.

Nimiäiskutsut

Pikkuprinssin nimiäisiin teimme tällaiset kutsut, Lintu -kappaleen sanoin, jotka tänään lähtivät postin kuljetettavaksi. Vapaamuotoista juhlaa vietämme 1.11.-14. ❤