Meillä sieltä ei tosin löydy Väinöä, jos yhtä Väiski Vemmelsäärtä ei lasketa. ﺕ
Gentleman eli Kentsu 2 kk. tuli siis viime lauantaina. Hän on valloittava tapaus, aivan ihana karvavauva...!
Tuntuu että jo muutamassa päivässä kani on oppinut talon tavoille ja ottanut meidät homakseen. Tähän saakka pari yötä on vietetty ulkokopissa ja muut yöt sekä pari päivää sisällä, jo huonon ilmankin takia. Sisällä kanilla on ollut käytössään keittiö ja eteinen, joita erottaa lapsiportti muusta tilasta. Mutta jo eilen Kentsu keksi – useamman kerran salaa päänsä ja portin raon välisiä mittausuhteita mallailtuaan – pätkiä portin alta tutkailemaan ympäristöä. Agility-estepussi ja tiukaksi rullattu huopa ovat toimineet ensiapuna, mutta uskonpa että ovat korkeintaan hidasteita seuraavalle karkumatkalle. ;) Toki Kentsu saa alkaa liikkumaan muuallakin kuin tuolla rajatulla alueella, mutta koen että näin alussa ja sisäsiistiksi opettaessa on hyvä elää vähän pienemmällä ja helposti puhtaana pidettävällä alueella. Itse asiassa, papanoita ja lammikoita on ilmestynyt lattioille suhteellisen vähän. Siisteyskäsitys tuntuu tosiaan olevan sisäänrakennettua kaneilla.
Kentsu antaa käsitellä itseään hyvin. Tämä nauttii rapsuttelusta, harjaamisesta, kiipeää itse syliin ja tuuppii nenällään kättä auki silittelyjä tahtoessaan.
Myös valjaisiin ollaan opeteltu, ja vaikka nuo meidän ovatkin vielä vähän väljät minisäädöilläänkin, on Kentsu saanut käpälänsä läpi niistä vain pari kertaa. Varsinaista protestoimista ei ole ollut, mitä nyt otteesta yritetään räpiköidä aina alkuvaiheessa irti, vaan yllättävän sopeutuvainen ja yhteistyökykyinen eläin on hän.
Tällä hetkellä ulkoelämä tapahtuu väliaikaisen ulkohäkin-/kopin, puutarha-verkosta tehdyn aitauksen avulla ja välillä valjaissa, joista kaksi jälkimmäistä onnistuu vain valvonnan alla. Lapset ovat keksineet että 'Kentsu teleporttaa', kun loikatessaan viskaa takapuolta sivulle ja on yhtäkkiä ihan eri puolella, hännäntöpö vastakkaiseen ilmansuuntaan, mistä lähti ja missä oli hetken murto-osaa aiemmin. ツ Parasta maailmassa (voikukanlehtien jälkeen) onkin saada teleporttailla nurmella "muiden lasten" keskellä sylistä syliin!
Kyllä tästä kanista huomaa että onnellisimmillaan se on ulkona. Aistit ja tarkkaavaisuus syttyy sekä aktiivisuus lisääntyy. Mutta yksin se ei onnellinen olisi sielläkään – tämä seurankipea luppana varsinkaan... Onneksi sylittäjiä, silittäjiä ja palvelijoita riittää ja kyllä tässä sitä sopivaa pupuneito-matchiakin ollaan silmäilty. ;) Lapset tosin vaativat jo jokainen itselleen omaa nimikkokania. Sanomattakin siis selvää, että tällä karvaisella otuksella on ollut täällä sydämet sulattava vaikutus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti