Siivet & Juuret

Tämä parikin viime vuotta kiinni ollut blogi ehti täyttää joulukuussa 10 vuotta. Tarkoituksena oli sulkea kirjoitusalusta jo kokonaan, mutta koska elämä käänteineen tuppaa olemaan joskus kummallista, tässä sitä taas ollaan.


Mulla oli oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko pidän blogin kiinni ja itselleni muistona, tai lähden viemään sitä uudistuksen läpi, jotta se voisi palvella jälleen. Yhtenä tekijänä tähän on blogin lukemattomat kuvat, jotka kuvapalvelimen uudistumisen myötä eivät enää näy postauksissa kuin siellä täällä, jos niissäkään. Osan kuvista Photobucket on mennyt nielemään bittikitaansa kai lopullisesti. Toisin sanoen, tulen vähitellen käymään jokaisen tekstin läpi ja korjaamaan sekä palauttamaan parhaani mukaan kuvat ja sen myötä korjaamaan visuaalisen ilmeen niiden postausten osalta, jotka päädyn jättämään. Varaan tähän aikaa niin paljon kuin se sitä ottaa. Siivoan pois kaikkea turhaa ja mitäänsanomatonta, jolla ei ole arvoa itselleni, tuskin sinullekaan. Poistan myös kaikki kommentit ja päivitän blogin nimen vastaamaan tätä hetkeä. En edes tiedä vielä mitä kaikkea ja mihin päädyn. Aloitan tavallaan puhtaalta pöydältä, mutta silti vanhan jatkumona. Blogimaailmakin on muuttunut somen kehittymisen myötä. Nyt esimerkiksi Insta on itselleni se väylä, jota käytän tunnelmapalojen ja hetkien taltioimiseen ja kavereille jakamiseen. Kuvia on sinne helppo ja vaivaton ottaa ja fiiliksiään sekä inspiksiään siellä jakaa. Blogille suon tilaisuuden tarjota tilaa enemmänkin kokonaisuuksille ja hetkien muodostamille helminauhoille.


Tämän kuluneen vuosikymmenen aikana on paljon muuttunut. Jopa viimeisen vuoden aikana muutokset ovat olleet isoja. Ja silti moni asia on myös pysynyt ennallaan. Blogia ja menneitä tunnelmia selatessani huomasin, että vaikka olen käynyt läpi syvää, erityisesti henkistä muutosta tämän kymmenen vuoden ajan, monet asiat ovat muuttumattomia. Jotkut ovat voineet jäädä pois, mutta nyt elän aikaa, jolloin ne ovat palaamassa taas merkityksellisinä takaisin. Niillä saattaa olla entiseen nähden erilainen painoarvo, mutta ne kuuluvat silti olennaisina elementteinä elämään. Elämä on täydentynyt – ja tiettyjen vaiheiden jälkeen alkanut osoittaa tilaa uudelleen sille luovuudelle, joka on aikaisemmin ollut hetkellinen, ohimenevä tai täydentävä työkalu ja oppiprosessi. Siitä on tullut luonteva ja pysyvä osa omaa ilmaisua.


Luulen myös, että kirjoitan tänne enemmän kuin ennen. Tähän saakka tämä blogi on ollut kuva- ja kuvauspainotteinen, harrastuksiin ja projekteihin keskittynyt uloshengityskanava, jonne en ole kertonut itsestäni kovinkaan paljon. En ole tuntenut sellaiselle tarvetta, koska kirjoittamiselle on ja on ollut omat paikkansa toisaalla. Se on voinut antaa pinnallisen vaikutelman, mikä luonnollisesti on vain havannoijan omaa kokemusta. Mussa on paljon kerroksia, puolia ja syvyyksiä, joita on ajoittain haastavaa saada ilmaistua yhdellä alustalla, koska vaatisivat usein seikkaperäistä ja laajempaa pohjustusta. Nyt kuitenkin yritän sitäkin: ilmaista itseäni kokonaisuutena, en kokonaisuuden osina. Täällä sivuilla siis luultavasti lennähtelee puikoilta silmukat siinä missä uudistetaan kotia tai vaalitaan terveellisempiä valintoja arjessa ja pudotetaan painoa. Tulen kirjoittamaan kaikesta siitä mikä elämääni luontevasti sisältyy. Blogia edestakaisin vieritellessä laitoin merkille myös sen, että olen kirjoittanut monesta aloitetusta asiasta, mutta en ole koskaan saanut tai edes yrittänyt ottaa kunnon tilaisuutta kertoa kuinka niiden kanssa lopulta kävi ja millaisten vaiheiden kautta. Tuli tunne, että olen sen tänne velkaa. En kenellekään muulle kuin itselleni, ikään kuin noiden asioiden symbolisena ympyrän sulkemisena.


Yksi tärkeä ja kenties tärkein syy blogin lämmittämiselle on myös valokuvaus itsessään. Olen aina rakastanut ottaa kuvia, mutta laitteisto on ollut vaihtelevaa. Nyt sain järkkärin, jollaista en lopulta edes meinannut hankkia sen painavuuden takia. Ei uusi, eikä mikään erikoinen, mutta kuitenkin seuraava askel, mikäli meinaa kuvausharrastuksessa kehittyä. Pyrin aina elämään hetkessä ja autenttisella fiiliksellä, joten mihinkään ammattilaistason tai taiteen vallitsevien sääntöjen mukaiseen tulokseen en edes yritä, vaan haluan oppia ikuistamaan sitä, mikä ilmentää omaa näkemystä, kokemusta ja mieltymystä. Mikään muu ei merkitse, paitsi se, että juuri sillä hetkellä kuva edes jossain määrin miellyttää tai täyttää tarkoituksensa tai kuvaamiseen inspiroineen vision. En aseta itselleni raameja tai rimoja, vaan päinvastoin koetan olla itselleni hyvinkin armollinen laadun suhteen. Vain kuvan merkitys itselleni tulkoon määrittämään julkaistuksi tulemisensa. Todennäköisesti kuvia tuleekin yhtä lailla niin puhelimesta, pokkarista kuin myös järkkäristä.


Pari sanaa vielä itsestäni. Blogin sisältöä luo alle nelikymppinen kuuden lapsen äiti, vaimo, synnynnäisen sidekudossairauden (EDS) henkisesti vahvistama ja fyysisesti haurastuttama entinen kuntoiluhullu keikkalaulaja, joka prosessoi byrokratian kentällä työkyvyttömyyseläkettään parhaillaan eteenpäin. Onnellisesti naimisissa, kokemassa elämää, jossa tuntee olevansa syvähenkisesti Kotona sieluperheessään. Kaikenlaisiin määrityksiin, ristiriitaisuuksiin, statuksiin, hifistelyihin ja hypetyksiin kyllästynyt, ja siksi niitä käyttävä ja sellaisiin kiinnittyvä aina niin ohuesti kuin mahdollista. Silmää, korvaa, sydäntä ja mieltä löytyy kauneudelle, myötätuntoa ja vastuuntuntoa elämän koko kirjoa kohtaan ja tietoisuutta sekä havannointikykyä olemassaolon moninaisuudelle. Puhtaus, vapaus, ja aitous ohjaa kaikissa valinnoissa tilanteen mukaan mahdollisimman pitkälle, niin ravinnossa kuin liikkeessäkin, ja niin ilmaisussa kuin ihmissuhteissa, luoden terveen, virtaavan ja kannattelevan tasapainon välilleen. Vähintään yhtä monella tavalla perinteinen ja tavallinen nainen ja äiti, kuin mitä jonkun mielestä ehkä joiltain osin epätavallinen. ツ